Hajatelmia

Pajulahti , Virolahti. Havahdun hereille kiikkustuolista suvun maatilalta. Aamuöinen kaakonkulma on kaunis , hiljainen ja salaperäinen. Eläimet ovat kadonneet kuvasta vuosikymmeniä sitten ja vanhuksista muistuttamassa on enään valokuvat ikkunalaudalla , kaksi vuotta on kulunut yllättävän nopeasti. Yritän pysytellä hereillä , vaikka mieli tekisi nukkua. Joulukuu 07' ja Toukokuu 08' pyörivät mielessä. Teinkö tuolloin virheitä ? Olivatko ratkaisut oikeita ? Yksin aikaa viettäessä sitä helposti kaipaa mennyttä - EI! Totean olleeni oikeassa , pelastaneeni sekä itseni että muut joltain pahalta. Kuinka nopeasti asiat voivatkaan muuttua , kuinka väärässä ihmiset voivat olla......

Keskusta, Hamina. Istun katukivetyksellä ja katselen ohikulkevaa liikennettä. Kai sitä voisi tehdä jotain järkevääkin , mutta meneehän se aika näinkin. Ihmettelen ihmisten jatkuvaa kiirettä tässä työttömyyden ja alkoholismin luvatussa kaupungissa. Näen ystäväni uuden tyttöystävänsä kanssa - hymähdän asialle ja jatkan tarkkailuani. Ensimmäiset alkavat lentämään ulos baareista , voi sitä turhuutta. Kuinka elämänsä voi tuhlata jatkuvalla turhalla bilettämisellä ja sekoilulla , ei tästä kaupungista kuitenkaan sielunkumppania löydä , jos löytää niin tilanne on mennyt todella ankeaksi. Hyppään autooni ja kiihdytän kesäöiseen hiljaisuuteen...

Ruissalo, Hamina. Väsyneet askeleet kulkevat kohti autoa. Työpäivän aamuna ei olotila ole kovinkaan iloinen , vaikka pitäisihän sitä olla - huonomminkin voisivat asiat olla. Ajelen sairaalanmäkeä ylös ja luulen olevani vieläkin unessa , Jacko on kuollut - itse popin kuningas. Vietän hiljaisen hetken samalla kun meinaan nukahtaa rattiin kuin Jukolan paluumatkalla. Tiedän töiden tekevän reenaamisesta vaikeaa, kunnollisesta lähes mahdotonta.
Tuntuu ylitsepääsemättömältä edes harkita kovia harjoituksia fyysisen työn jälkeen - kadehdin entisajan urheilijoiden sitkeyttä. Mietiskelen ensi vuotta , mahdollinen muutto Kouvostoliittoon tai Lepraan on edessä , samalla projekti "viestimies" alkaa. Sitä mie haluan , urheilla ja olla terve.

Ajatus herpaantuu hetkeksi viime lokakuuhun ja mäkireeniin. Junnu ja Marc istuvat laavulla mäen päällä , keskitän katseeni vain hetkeksi näihin esikuviin ja tajuan kaatuneeni maahan. Polvessa tuntuu viiltävä kipu , enkä myöhemmin edes tajua sen aiheuttaneen ristisidevamman , kaukana ei ollut kokonainen katkeaminen. Ihmeparantuminen päivää ennen Portugaliin lähtöä , juoksuvauhdin totaalinen puuttuminen , surkea suoritukset ja motivaation romahtaminen - tämän kauden vaikeudet , voi kumpa olisi valmentaja tukemassa ja opastamassa harjoittelussa....

Herään - huomaan kirjoittaneeni pari kappaletta ja blogiteksin , ei kai se ilta koneen ääressä ole siis hukkaan mennyt. Katse seuraa huoneen nurkkia vain tajutakseni olevani edelleenkin paikalla yksin - naurahdan ja siirryn nukkumaan , koska huomenna... koska huomenna on uusi päivä