Sitä ei monikaan tiedä millaisissa tiloissa sitä tänä vuonna tuli aikoinaan ilmottauduttua Sm-erikoispitkän kisaan. Ilmeisesti allekirjoittanut ei kovinkaan järjissään ole ollut (aivan niinkuin koskaan olisin... ), sillä tänäkin vuonna tuo syvästi rakastamani kilpailumuoto tarjosi elämyksiä koko rahan edestä.
Vielä lauantai-iltana kun Patun kanssa Tampereen hämyisiä lenkkipolkuja käytiin vähän kokeilemassa, oli fiilis suhteellisen mainio. Ei jumeja, ei kipuja, eikä muutenkaan mitään alkavaa vaivaa. Silloin ei vielä tiennyt mitä tuleman pitää, ei todellakaan. Tankkausta oli suoritettu paremmin kuin koskaan aiemmin, joten siitä tuskin jäisi homma kiinni.
Kisapaikalla alkoi pikkuhiljaa hiipimään epäillys tulevasta, vähän väsytti pätkittäisten yöunien jäljiltä, ja kaikki muut näyttivät niin skarpeilta, huhhuh sanoisin. Kuitenkin olo oli vielä tässä vaiheessa itsevarma, ja alle 3 tunnin ajasta oli kova luotto, aina ei käy niinkuin elokuvissa.
Pari minuuttia ennen lähtöä viivalle, starttipaikka kakkosrivistä. Jollain siinä vieressä oli pelko, notta naiset tulloo päälle. Kaksmielisyyttä ilmassa, tokaisin ja keskittyminen lähtökiihdytykseen alkoi. Tuska hipoi ja varpaanpohjia, siellä se perkele odotti miun hyytymistä, valppaana ja katkerana, kuten aina.
STARTTI! PUM!
K-1. Alun mettäpätkällä haen kohtuullista asemaa, päädyn jumittumaan Patun ja Heikin peesiin. Kattelen valmiiksi ykkösvälin ja vitutus iskee. TIETÄ! Jumalauta, ei muuta kun tielle ja luukutusta, just sellasta mitä en toivonu. Joutuu laittamaan liian paljon pelini heti ykköselle, ja niinhän siinä käy, että parhaasta letkasta jään sellaisen 20 sekuntia rastille. Pohdin rastilla odotanko seuraavia, vai lyönkö Patun ja Tanin kiinni, koitin lyödä, ilman mainittavaa tulosta
1-2. Yritän ajaa edellä meneviä kiinni, ei onnistu. Vihreässä äijät katoaa näkyvistä ja jään yksin. Silti rastille osun suhteellisen hyvin, mutta yksin ei vauhtia saa yllä pidettyä tarpeeksi, turhautuminen.
2-3. Lähden puskemaan väliä ilman sen suurempia suunnitelmia, matkalla näen Väänäsen, mutta ei mitään saumoja perään. Kulkupäivän haaveet voi unohtaa samantien. Rasti on helppo, ei ongelmia.
3-4. Juomarastilla päätän ottaa ensimmäisen geelin, ei hyvä merkki. Tiellä koitan katsella eteenpäin - turhaan. Ei ketään näy siinä puolen minuutin sisällä, jumalauta tätä hommaa. Rasti tarkasti näppeihin ja kohti vitosta.
4-5 Hieman ennen rastia saavutan kolmen hengen letkan jota johtaa Samppa. Lyhyemmän alkuhajonnan porukkaa, ovat kuulemma pummanneet. Pieni hymy kasvoilla, kunnes tajuan Sampan vetävän todella kelpoa vauhtia. Kyselen koodin varmuuden vuoksi ja totean itselläni olevan taas eri rasti seuraavaksi.
5-6. Lähden äijien perään eri rastista huolimatta, toivon ruotsalaistyyppistä hajontaa. Teen todella hölmön ratkaisun tiellä ja päädyn isoon kiertoon, varmasti monta minuuttia takkiin tuolla välillä. Tietä pitkin juomarastille ja rasti handuun helposti.
6-7. Tarkoituksena oli käydä juomarastilla, mutta hylkään idean samantien kun luen karttaa. Lähden vetämään aivan liian suurpiirteisesti ja seurauksena on valtava virhe. Pummatessani törmään Veskuun, eri hajonta, fuck the shit. Otan vähä pakkia ja saan viimein itseni kiinni, rasti hanskaan ja vittuuntuneena eteenpäin.
7-8. Tyhmä,Tyhmempi,Minä. Totean mäen päällisen olevan turhan huonoa juosta ja näkyvyyden heikko, joten otan puolessa välissä väliä alas suon laitaan. Meno muuttuu vielä hitaammaksi, ja yritän ottaa rastia liian aikaisin.
8-9 Ilmeisesti 18-sarjan porukkaa ilmestyy näkyviin iso letka. Heitän mieleeni toiveen samasta rastista, mutta turhaan. Koukkua siitä tulee, eikä tossukaan tunnu enään samalta kun alussa. Lopulta rasti kiinni ja matkaan
9-10. Ainoa suunnitelma: Tielle ja äkkiä. Tieltä lähden metsästämään rastia rinteestä, mutta ajan liian pitkälle ja päädyn tekemään siksakkia. Mielestäni havaitsen erään sarjani suunnistajan ja totean etten ainakaan tuntia ole edellistä jäljessä.
10-11. Valitsen rinnereitin ja koukkaan vihreän jälkeen ylös, rastin lähettyvillä on mammoja hukassa, joten häiriinnyn siitä itsekin ja päädyn koukkaamaan n.20 sekuntia. Mielessä pyörii vain ensimmäisen lenkin loppuminen.
11-12. Käyn matkalla väärällä rastilla tarkistamassa koodit, muuten selkeä väli suoraan ja alamäkeen vielä, tossu alkaa tuntumaan raskaammalta metri metriltä.
12-13. Suo on perseestä, onneksi ensimmäisen lenkin viimeinen rasti osuu suhteellisen selkeästi eteen eikä fiilis ole ainakaan vielä murtunut. Väliaika n.1.35.00 paikkeilla. Aikataulusta ollaan hieman jääty pummien vuoksi, dämn
K-1. Taas tietä alle. Vastaan tulee Ahlqvist, keskeyttäneenä. Mietin pari sekuntia kannattaisiko itsekin, mutta totean mielessäni" EI! Maaliin vaikka ruumisarkussa" ja jatkan matkaa. Ajaudun mäessä liikaa rinteeseen ja sieltä vihreään, kiertoahan siitä seuraa.
1-2. Ei tunnu kivalta, suolla joutuu ottamaan pari kävelyaskelta, mutta silti eteenpäin on mentävä, mäessä puhalluttaa, hurjaa touhua. Rastinotto onnistuu
2-3 Rastivälille rumat koukut puhtaasti väsymyksen piikkiin, karttaa ei jaksa enään lukea ja ajaudun mäkeä aivan väärään suuntaan, korjaus juomarastille, jossa geeliä ei saa kunnolla otettua ja päädyn pelkkään veteen. Virhe!. Hieman ennen rastia alkaa Infernaalinen raekuuro, peukalonpään kokoisia rakeita hakkaa jo valmiiksi väsyneeseen kehooni. Tekee todella tuskaista, mutta jatkan kivusta huolimatta eteenpäin.
3-4 Rakeita tulee entistä kovempaa, tekee mieli keskeyttää, Äitiä tulee ikävä, kyyneleet eivät ole kaukana. On kylmä, märkä ja karmea väsymys. Jotkut armeijan käyneet voisivat tähän todeta tuollaisen olotilan olevan siellä jatkuvasti päällä. Rastille helposti.
4-5 Tien jälkeen en enään kestä, on pakko siirtyä kuusen alle pariksi minuutiksi suojaan, ajalla ei ole väliä, oma (mielen)terveys etusijalle. Lopulta kuuro helpottaa ja pääsen jatkamaan matkaa, tuho on kuitenkin jo tapahtunut ja suurin osa etenemisestä tapahtuu kävellen. Unohdan kolmen tunnin alituksen ja tähtään 3:30 alkavaan aikaan. Rastia ennen kuitenkin teen ison koukun ja armoton vitutus jurraa päässä.
5-6. Tiellä pystyn hädintuskin juoksemaan, askel on niin matala, että jalkojen ja hiekkatien väliin ei paljon ilmaa jää. Ahdistaa ja rankasti. Vatsassa alkaa pyörimään, joudun pysähtymään pari kertaa rastivälillä oksentamaan, kuitenkaan mitään ei tule. Rastirinteessä koukin sitten urakalla, ei vaan pysty! Käyn jollakin väärällä rastilla ja jätän siihen tunnukseksi laatat, helpottaa oloa hieman, mutta kun pääsen omalle rastilleni, lentää laatta taas. Näen viimeisen kerran vilahduksen oman sarjani suunnistajista kun OH:n kaveri saavuttaa minut
6-7 Koita pysyä jotenkuten tajuissani, mutta kuten gps-viivasta voi päätellä, ei yläkopassa paljon mitään toimintaa enään tapahdu, Järven rannalla pohdin uimista, Rastia edeltävässä aukkomäessä kaadun, enkä pääse heti ylös. Sisulla nostan itseni mäen päälle ja leimaan rastilla. "Enään ei ole paljoa matkaa" - ajattelen ja valehtelen itselleni.
7-8. Vietän juomarastilla aikaa minuutin verran. Henkilöstö katselee kummissaan viimeisiä vetävän suunnistajan nesteennauttimista. Lähden taapertamaan tietä ylämäkeen, saan jopa pari juoksuaskelta otettua! Rasti löytyy onneksi pienen hakemisen jälkeen ja leimaus onnistuu.
8-9. Ei enään mitään tolkkua etenemisessä, Alamäessä pelkään lentäväni naamalleni jokaisella metrillä, kerran tulen kivikkoon olkapää edeltä. Sattuu niin perkeleesti, mutta eteenpäin on päästävä. Rastilla inhottava virhe, teki jo miele jättää leimaamatta, mutta pakotan itseni kävelemään takaisin rastia kohti ja ottamaan sen leiman.
9-10. Havaitsen neljän tunnin maagisen rajapyykin lähestyvän. Pakotan itseni ottamaan muutamia juoksuaskelia rastivälillä, vaikka tuska on infernaalista ja kaikki voimat on käytetty kilometrejä sitten. Rastia en onneksi pummaa kauheasti, vaan se löytyy
10-11. Se on loppu nyt, joudun pysähtymään kalliolla ottamaan henkeä, koitan pysyä tolkuissani vaikka pahaa tekee. Kävelyvauhti hidastuu entisestään, mutta rastilla en virhettä tee.
11-12 Jumaleissön! se on viimeinkin maali joka häämöttää. Otan vielä vähän juoksuaskelia suolla pelkästä ilosta. Kun viimeisen rastin saan näköpiiriini, se on vähän niinkuin rakastuisi elämässään ensimmäistä kertaa uudelleen. Aah sitä tunnetta.!!
12- MAALI.
Hiekka on pehmeää, aurinko paistaa, minä hölkkään. Muuta en muistakaan tuolta väliltä, niin rajamailla siinä jo oltiin. Olli katselee menoa ja koittaa kirittää, reagoin jotenkin. Viimeinen kaarre ja maalin, en voi pysähtyä, on pakko kävellä repulle asti tai en pääse sinne koskaan. Lysähdän maahan n.23 kilometrin taivalluksen päätteeksi, aikaa käytettynä n.3 tuntia ja 50 minuuttia. Tässä vaiheessa ei edes syö miestä sysipaska suoritus, tärkeintä on että selvisin hengissä maaliin asti.
Mitä tähän voi enään sanoa ? Joni oli todellakin oikeassa, kun puhui ennen kisaa minua odottavan taas sellainen neljän tunni reissu. Yksinkertaisesti yli 10 km kisat eivät vaan nykykunnolle käy ollenkaan. Noh, hyvä puoli tässä on se, että lupasin itselleni etten seuraavaan 20 vuoteen osallistu erikoispitkille, ei vaan kiinnosta enään kokea moista tuskaa. Se on sitten eri asia jos pääsen asialliseen kuntoon, mutta siihen asti homma on jäissä.
Rientolaisittain kisa on kaksijakoinen, 1 hylättyä/keskeyttänyttä, Jonille upeasti Sm-pronssia, Simolle miehissä mainio sijoitus 21 ja Mikolle nuorissa papoissa sija 14.
EDIT: Katselin tuossa juuri Pm-valinnat. Vaikka sinne nyt "parhaat" (huom.oma mielipiteeni poikkeava) pääsikin, olisi mielestäni Jonille kuulunut edes varapaikka. Sprintin 3.s sija ja Ep:n 3.s sija kertovat raudanlujasta kunnosta. Harmi että 2 katsastusta ei mennyt aivan niin loistokkaasti, Mm-kisoihin sitten!. Miehissä "vain" 3 veveläistä kisoihin,S-P varalle.
Ei tässä varmaan muuta, leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä... Ei vaineskaan, ei tässä auta angstailemaan alkaa, sprintti on uusi kisa, ja koitan päästä alle tuntiin karsinnassa, siitä on hyvä lähteä.
maanantai 25. toukokuuta 2009
maanantai 18. toukokuuta 2009
Ratkaisuja
Niinhän siinä kävi, ei asiaa Pm-katsastuksiin. Vammojako ? - Ei suinkaan, vaan MINUN MIELESTÄNI (huom!) aivan järjetön ratkaisu jättää H20-sarjasta sprintistä 8 äijää ulos. Totta, liiton papereissa luki että maksimissaan 50 heppua kisaan, mutta silti..
Hei, järkeä saa käyttää. Keneltä se olisi ollu pois jos nämä 8 "kelvotonta" olisivat päässeet sprinttiä kisaamaan ennen Sm-kisaa ? Ilmeisesti joltain, kerran näin on käynyt. Tähän mennessä jokainen jonka kanssa olen asiasta keskustellut, muutamaa vastarannankiiskiä lukuunottamatta, on ollut sitä mieltä että olisihan sinne 8 vielä voinut lähtölistaan laittaa. Kerran todennäköisesti 3-5 valituista ei tule starttaamaan niin loppupeleissä lisämäärä ei olisi ollu niin suuri...
Todennäköisesti ei paikkaa keskimatkan katsastukseenkaan irtoa samalla perusteella, jolloin vaihtoehdoksi jää yrittää runnoa väkisin Inkeroisten Terhon AM-keskarille jälki-ilmona... (Tätä kirjoitettaessa ei lähtölistoja keskarin katsastuksiin oltu vielä julkaistu) InkTe:hän on siitä hieno seura, kun kukaan muu ei jotain matkaa viitsi alueella järjestää, kyllä InkTe hoitaa!
Valitettavasti useinmiten vasemman käden pikkusormella. Mieleeni muistuu ihanasti Am-keskari muutaman vuoden takaa H16 -sarjassa kun mm:ssa 1.rastia hain 10 minuuttia rastiympyrän keskellä olleesta kivestä ja ympäristöstä (ympyrässä ei kiven lisäksi muita mahdollisia rastipisteitä) vain havaitakseni rastin oikean sijainnin olevan n.40 metrin päässä kumpareessa. Aina ei rastiympyrät osu oikein kohalleen, minkäs sille mahtaa(Eikä ollut muuten ainut pielessä ollut rasti..)
Sitten tietysti mieleen herää vielä eräs S-netinkin palstoilla riehunut keskustelunaihe, Sm-Erikoispitkät, jonne näyttäisi 20-sarjaan olevan 47 lähtijää. Siis mitä helvettiä ? Vähän ryhtiä siihen hommaan perkele! Veikkaisin että tänä vuonna n.35-40 suunnistajaa pääsee maalin asti, noh, halvalla lähtee sijoitus 40 sakissa.
Kaiken kivan lisäksi lähiaikoina on häirikkö liikkunut reenifoorumilla sekä reenit.netissä. Ip jäljityksen tuloksena Lappeenrantalainen soneran kaapeliyhteys on jäljitetty.. kuinka yllättävää. Reenit.netissä vaihdoin salasanat ihan surutta, se on nyt restricted area.
Nyt saa vittuilla
Hei, järkeä saa käyttää. Keneltä se olisi ollu pois jos nämä 8 "kelvotonta" olisivat päässeet sprinttiä kisaamaan ennen Sm-kisaa ? Ilmeisesti joltain, kerran näin on käynyt. Tähän mennessä jokainen jonka kanssa olen asiasta keskustellut, muutamaa vastarannankiiskiä lukuunottamatta, on ollut sitä mieltä että olisihan sinne 8 vielä voinut lähtölistaan laittaa. Kerran todennäköisesti 3-5 valituista ei tule starttaamaan niin loppupeleissä lisämäärä ei olisi ollu niin suuri...
Todennäköisesti ei paikkaa keskimatkan katsastukseenkaan irtoa samalla perusteella, jolloin vaihtoehdoksi jää yrittää runnoa väkisin Inkeroisten Terhon AM-keskarille jälki-ilmona... (Tätä kirjoitettaessa ei lähtölistoja keskarin katsastuksiin oltu vielä julkaistu) InkTe:hän on siitä hieno seura, kun kukaan muu ei jotain matkaa viitsi alueella järjestää, kyllä InkTe hoitaa!
Valitettavasti useinmiten vasemman käden pikkusormella. Mieleeni muistuu ihanasti Am-keskari muutaman vuoden takaa H16 -sarjassa kun mm:ssa 1.rastia hain 10 minuuttia rastiympyrän keskellä olleesta kivestä ja ympäristöstä (ympyrässä ei kiven lisäksi muita mahdollisia rastipisteitä) vain havaitakseni rastin oikean sijainnin olevan n.40 metrin päässä kumpareessa. Aina ei rastiympyrät osu oikein kohalleen, minkäs sille mahtaa(Eikä ollut muuten ainut pielessä ollut rasti..)
Sitten tietysti mieleen herää vielä eräs S-netinkin palstoilla riehunut keskustelunaihe, Sm-Erikoispitkät, jonne näyttäisi 20-sarjaan olevan 47 lähtijää. Siis mitä helvettiä ? Vähän ryhtiä siihen hommaan perkele! Veikkaisin että tänä vuonna n.35-40 suunnistajaa pääsee maalin asti, noh, halvalla lähtee sijoitus 40 sakissa.
Kaiken kivan lisäksi lähiaikoina on häirikkö liikkunut reenifoorumilla sekä reenit.netissä. Ip jäljityksen tuloksena Lappeenrantalainen soneran kaapeliyhteys on jäljitetty.. kuinka yllättävää. Reenit.netissä vaihdoin salasanat ihan surutta, se on nyt restricted area.
Nyt saa vittuilla
tiistai 12. toukokuuta 2009
Nyt on hjuva fiilis, nimittäin pikkuhiljaa alkaa reenimotivaatio nousemaan sille tasolle, missä se on viimeksi ollut Portugalin auringossa. Ei siinä miitän, eihän siitä ole kuin 3 kuukautta aikaa... wasted months tai jotain sinnepäin.
Tällä kertaa on tullut aloitettua Sm-erikoispitkään varautuminen jo hyvissä ajoin, ja Uuperin mäessäkin on tullut jo ensimmäiset savut otettu äijästä ulos. Ens lauantaina uusiks ja ehkä vielä kolmannenkin kerran ennen EP:tä, riippuu saanko patua houkuteltua vetojuhdaksi, ei sinne yksin viitsi. Reitti viereisellä rinnekartalla on lähes tuolta oikean reunan sinisen alaosasta aina tuonne P-merkin viereiselle mäen korkeimmalle kohdalle, nousua reitille kertyy n.90 metriä loggerin mukaan ja perusveto kestää noin 2'20''sek tällä kunnolla. Huhujen mukaan jotkut huippuseuran miehet on reitin sinne minuutin ja puolentoista väliin vetäneet, sairasta.
Sitten itse pääasiaan:
Kuten tossa lupailin, väänsin jonkinnäköisen paketin viimeaikoina tulevaa Puolitotuus-teippiä varten demoäänitetyistä biiseistä ja nakkasin youtuben ihmeelliseen maailmaan. Vaikka äänitykset on suoritettu läppärin sisäisellä mikrofonilla ilman miksausta ja kerrasta purkkiin - menetelmällä, ei se fiilistä alenna. Ei mitään gangstamenoa, eikä poppipaskaa, sellasta perus 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun sekamelskaa höystettynä nykyaikaisilla turinoilla. Osa biiseistä tulee olevaan levyllä, osa ei.
SINÄ voit vaikuttaa tähänkin. Jos mitenkään, arvoisa lukija, jaksat valita 10 mielestäsi parasta (tai vähiten surkeaa) kappaletta, lähetäthän palautetta sähköpostilla, orienterarella,kirjeellä, tai vaikka savumerkein. Tärkeintä tässä vaiheessa on palaute, jotta kun kappaleita aletaan todenteolla studion uumenissa työstämään,saataisiin oikea tatsi hommaan. Sen pidemmittä puheitta, antaa videon puhua puolestaan :
Video alla, linkki youtubeen : http://www.youtube.com/watch?v=pesA3Gg0iGI
maanantai 4. toukokuuta 2009
Svenskspring
Hejsan bastardos och hälsningar från Närpes! Tohon miun ruotsin taitaminen sitten loppuukin. Viimesen sananki joutu tarkistamaan nettisanakirjasta, mitäköhän sitä on tehty lukion ruotsin oppitunneilla lintsaamisen lisäksi...
Tosiaan, viikonloppuna tuli taas kerran käytyä perinteisellä Finnspring reissulla, joka tällä kertaa sattui vaan olemaan hieman liian kaukana hieman liian ruotsinkielisellä seudulla. (Tähän väliin sanottakoon, en vihaa tai syrji ruotsinkielisiä, kuhan eivät vaan meikäläiselle tule sitä jauhamaan.)
Perjantaina käänsin rakkaan riisikuppini keulan kohti Närpiötä, matkaseuranani "lievästi" rapulainen kartturini, puoliksi ruotsinkielinen hänkin.
Vapun juhlinta näkyi koko matkan kaverin skarppiudessa, mutta onneksi suurimmilta pummeilta vältyttiin loistavan musiikin pauhatessa ja juttujen härskiyden liikkuessa vahvasti tuolla puolen hyvän maun rajaa.
Itse Närpiössä tuli pummattua majoituspaikkaa aivan järjettömän kauan. Kirosin koko kylän muutaman kerran sinne alimpaan, vaikka vika todennäköisesti oli vain omissa silmissäni. Lopulta kuitenkin koulumajoitus löytyi ja muutkin rientolaiset paikalle saapuivat, huolet olivat ohi. Iltalenkille oli suunnitelma lähteä, mutta kun viritin läppärini koulun verkkoon ja inttärnätin kautta videotykin avustuksella Suomen lätkäpeli saatiin screenille, sattui niin kummasti että suunnitelmat muuttuivat...
Lauantaina aamulla oli vielä hyvä fiilis kisaan startatessa, juoksu tuntui kumman kevyeltä, eikä muutenkaan ollut läheskään yhtä paska fiilis kuin viikko takaperin Siljarasteilla vaellellessa, toisaalta, tällä kertaa en ollut nauttinut koko viikossa mitään myrkkyjä, jotka olisivat voineet aiheuttaa ongelmia kropassa. Ongelmat kuitenkin alkoivat lähtöpaikalle mennessä tajutessani olevani todella kireällä aikataululla liikkeellä, ja selvsinkin lähtöön nipinnapin ajoissa.
1. Rastin polkuvälillä lento tuntui hyvältä, ja vaikka pyrin ottamaan rastin huolettomasti, osuin siihen yllättävän hyvin ilman yhtään kiertelyitä. 2:n pitkällä välillä ei 1:15 000 kartasta tuntunut saavat mitään irti, joten ruuvasin rehellisesti suunnnan ja lähdin tykittämään eteenpäin. Loppuvälistä tuli sen verran kaarteluita ja sähläilyjä, että rastin häämöttäessä MS Parman värit sattuivat näkökenttään Ollin muodossa. Perään vaan ja peesi päälle. 3:lle tultiin vielä hyvin rastille, mutta jo 4.s välillä alkoi 2 peesaajan mittelö toisistaan.
Pummiahan siihen kertyi, epäselvässä paikassa, josta lopulta saatiin kiinni ja rasti handuun. Tämän jälkeen ei Ollia enään kiinnostanut koko homma yhtään, tätä tietoa ei tietysti allekirjoittaneen kanssa jaettu joten olin siinä luulossa että nyt on hyvä porukka. 4-5 välillä itse vedin etupeesissä ja Olli tuli etupeesaajan peesissä. Siitä voi sitten jokainen päätellä, voiko tuloksena olla muuta kuin pummaamista. 6:n osui suhteellise helposti lapaseen, ja 6:n jälkeen jopa näinkin hitailla sytyslangoilla varustettu kaveri kuin minä, tajusi ettei Ollia kiinnostanut yhtään, mutta silti odottelin ja pyrin saamaan apuja, turhaan. 7-8 välillä turhauduin tilanteeseen tunnetuin seurauksin. Laitoin tossua toisen eteen pyrkien reisihajontaan, mutta tuloksena oli vain jälleen yksi todella turha ja turhauttava pummi. Vielä kun 10-11 välillä tuli sähläiltyä yli 5 minuuttinen, loppui itseltäkin kiinnostus täydellisesti.
Loppumatka sitten pummailtiin,käveltiin,hölköteltiin ja ihasteltiin maisemia. Kaiken muun hyvän lisäksi 3:nneksi viimeisen rastin viereisessä suossa oikean jalan kenkä upposi todella syvälle ja sitä joutui melkein pari minuuttia kaivamaan ja repimään irti suosta. Ei muuten naurattanut sillä hetkellä yhtään..
Loppusuoralla taisin olla koko porukan hitain, aivan kuin suoraan Baywatchista, sillä erotuksella ettei silmänruokaa ollut tarjolla. Tuloksia tarkastellessa huomasin jääneeni tunnin kärkeen, puoli tuntia pummia ja täysi kiinnostamattomuus saattoivat ehkä olla vaikuttavina tekijöinä, ken tietää. Tästäkin huolimatta en ollut edes viimeinen. Siis mitä helvettiä ? Joku oikeasti viihtynyt Närpiöläismaastoissa minuakin kauemmin ? Ettei vain olisi pyörätuolilla jyrätty metsässä ja soilla.
Illalla tuli taas seurattua suomen peliä suhteellisen suurella yleisöllä. Harkitsin monta kertaa lyöväni oveen lapun "Suomen lätkäpeli, pääsymaksu 1 €/henkilö", mutta hylkäsin idea silkkaa laiskuuttani. Ei sitä kukaan olisi kuitenkaan maksanut, kun Suomi meni vielä ottamaan turpaan Valko-Venäjältä. Vähän niinkuin Kaakon Rasti olisi voittanut Jukolan loppusuoralla Vehkalahden Veikot, ei ihan mutta melkein.
Sunnuntaina käytiin sitten viesti, johon meikäläinen oli lyöty jälleen kerran ankkurinaattoriksi. Sarjana H21AL josta L ainakin meidän joukkueen osalta tarkoitti Laihoja, ehkä jopa Lahjakkaitakin, jos minua ei lasketa. Taktiikkana oli seuraava : 2:lla ensimmäisellä osuudella Saigon ja Aaro tekevät niin suuren eron muuhun jengiin, että jopa tälläinen kansallisen kuntosuunnistustason tykittäjä pystyisi pitämään muut takanaan. Kun kyseessä on riento, on sanomattakin selvää ettei taas homma mennyt niinkuin elokuvissa.
Saigon satutti avausosuudella polvensa ja ilmeisesti tämän seurauksena kärkeen tuli takkia paljon. Omien sanojensa mukaan 15 minuuttia paremmin olisi tullut kevyesti ilman vammautumista, itse olen vahvasti tämän kannalla.
Toisella osuudella Aaro hoiteli perussuorituksen ja nosti joukkueen sijoitusta ylöspäin, lähettäen meikäläisen raastavalle ankkuripätkälle. Pääsin rennolla asenteella ja mielellä metsään, ja jäykin jaloin ajoin jo ensimmäisen edellä lähteneen heti ykkösen jälkeen kiinni. Kakkosta tuli taas koukittua joku 2-3 minuuttia, mutta sen jälkeen homma rullasineteenpäin suhteellisen mainiosti, jos sellaista termiä voi suorituksistani käyttää. Koko kisan ajan kävin tiukkaa taistelua Ok Raseborgin ankkurin kanssa, välillä pääsin karkuun ja välillä aivan puskista sama äijä ilmestyi peesiin.
Lopun 3:lla viimeisellä rastilla taistelu kiristyi äärimmäisen jännittäväksi, kunnes toiseksi viimeisen rastin jälkeen päätin iskeä. Revin elämän runtelemasta kropastani kaiken energian ja suuntasin sen eteenpäin vieväksi liikkeeksi, ja näin onnistuin voittamana loppukirikamppailun sijasta 7, nostoa edellisestä osuudesta 2 sijaa. Nyt saa hurrata, kiitos
Paluureissu samalla miehityksellä kuin tuloreissukin sujui mallikkaasti lähestulkoon rajoituksia noudattaen, mitä nyt vähän... Siinä sitten sovittiin motivaation huippukohdissa ensi lauantain Uuperin reeni jo valmiiksi, 10 x 3 minuuttia mäkivetoja laskettelurinteessä. Letkoihin ainakin 5 kaveria lähdössä, kuka kestä,kuka tippuu, kuka on heikoin lenkki ?
Keskiviikkona pitäisi vielä lähteä hakemaan sitä ENSIMMÄISTÄ Am-mitalia sprintistä. Sen jälkeen alkaakin parin viikon kisatauko, jonka aikana kuntoa haetaan lisää reeniporukalla.
Tällä kertaa Am mitaleihin on todelliset mahdollisuudet, 5 ilmottautunutta, joista Puuhis vaikuttaisi olevan aika heikossa kunnosa ja Korpien kohelo on omien sanojensa mukaan saanut kaljamahaa kevään aikana. Ainiin, kaljasta tuli vielä mieleen eräs mehevä juoru. Kuulin tuossa että eräät muskettisoturit olivat sortuneet eräänä paluupäivänä nauttimaan eräitä nesteitä. Saattaapi olla että eräillä on tänään lepopäivä, kuka tietää, kuka ei. Ainiin, Seuraava teksti tulee olemaan taas musiikin julkaisuun liittyvä.. tässä on kotiäänityksiä sen verran tehty että biisejä on valmiina jo valtava määrä, jotain juuttuuppia tiedossa, olkaahan valmiina ;)
Maestro kuittaa.
Tosiaan, viikonloppuna tuli taas kerran käytyä perinteisellä Finnspring reissulla, joka tällä kertaa sattui vaan olemaan hieman liian kaukana hieman liian ruotsinkielisellä seudulla. (Tähän väliin sanottakoon, en vihaa tai syrji ruotsinkielisiä, kuhan eivät vaan meikäläiselle tule sitä jauhamaan.)
Perjantaina käänsin rakkaan riisikuppini keulan kohti Närpiötä, matkaseuranani "lievästi" rapulainen kartturini, puoliksi ruotsinkielinen hänkin.
Vapun juhlinta näkyi koko matkan kaverin skarppiudessa, mutta onneksi suurimmilta pummeilta vältyttiin loistavan musiikin pauhatessa ja juttujen härskiyden liikkuessa vahvasti tuolla puolen hyvän maun rajaa.
Itse Närpiössä tuli pummattua majoituspaikkaa aivan järjettömän kauan. Kirosin koko kylän muutaman kerran sinne alimpaan, vaikka vika todennäköisesti oli vain omissa silmissäni. Lopulta kuitenkin koulumajoitus löytyi ja muutkin rientolaiset paikalle saapuivat, huolet olivat ohi. Iltalenkille oli suunnitelma lähteä, mutta kun viritin läppärini koulun verkkoon ja inttärnätin kautta videotykin avustuksella Suomen lätkäpeli saatiin screenille, sattui niin kummasti että suunnitelmat muuttuivat...
Lauantaina aamulla oli vielä hyvä fiilis kisaan startatessa, juoksu tuntui kumman kevyeltä, eikä muutenkaan ollut läheskään yhtä paska fiilis kuin viikko takaperin Siljarasteilla vaellellessa, toisaalta, tällä kertaa en ollut nauttinut koko viikossa mitään myrkkyjä, jotka olisivat voineet aiheuttaa ongelmia kropassa. Ongelmat kuitenkin alkoivat lähtöpaikalle mennessä tajutessani olevani todella kireällä aikataululla liikkeellä, ja selvsinkin lähtöön nipinnapin ajoissa.
1. Rastin polkuvälillä lento tuntui hyvältä, ja vaikka pyrin ottamaan rastin huolettomasti, osuin siihen yllättävän hyvin ilman yhtään kiertelyitä. 2:n pitkällä välillä ei 1:15 000 kartasta tuntunut saavat mitään irti, joten ruuvasin rehellisesti suunnnan ja lähdin tykittämään eteenpäin. Loppuvälistä tuli sen verran kaarteluita ja sähläilyjä, että rastin häämöttäessä MS Parman värit sattuivat näkökenttään Ollin muodossa. Perään vaan ja peesi päälle. 3:lle tultiin vielä hyvin rastille, mutta jo 4.s välillä alkoi 2 peesaajan mittelö toisistaan.
Pummiahan siihen kertyi, epäselvässä paikassa, josta lopulta saatiin kiinni ja rasti handuun. Tämän jälkeen ei Ollia enään kiinnostanut koko homma yhtään, tätä tietoa ei tietysti allekirjoittaneen kanssa jaettu joten olin siinä luulossa että nyt on hyvä porukka. 4-5 välillä itse vedin etupeesissä ja Olli tuli etupeesaajan peesissä. Siitä voi sitten jokainen päätellä, voiko tuloksena olla muuta kuin pummaamista. 6:n osui suhteellise helposti lapaseen, ja 6:n jälkeen jopa näinkin hitailla sytyslangoilla varustettu kaveri kuin minä, tajusi ettei Ollia kiinnostanut yhtään, mutta silti odottelin ja pyrin saamaan apuja, turhaan. 7-8 välillä turhauduin tilanteeseen tunnetuin seurauksin. Laitoin tossua toisen eteen pyrkien reisihajontaan, mutta tuloksena oli vain jälleen yksi todella turha ja turhauttava pummi. Vielä kun 10-11 välillä tuli sähläiltyä yli 5 minuuttinen, loppui itseltäkin kiinnostus täydellisesti.
Loppumatka sitten pummailtiin,käveltiin,hölköteltiin ja ihasteltiin maisemia. Kaiken muun hyvän lisäksi 3:nneksi viimeisen rastin viereisessä suossa oikean jalan kenkä upposi todella syvälle ja sitä joutui melkein pari minuuttia kaivamaan ja repimään irti suosta. Ei muuten naurattanut sillä hetkellä yhtään..
Loppusuoralla taisin olla koko porukan hitain, aivan kuin suoraan Baywatchista, sillä erotuksella ettei silmänruokaa ollut tarjolla. Tuloksia tarkastellessa huomasin jääneeni tunnin kärkeen, puoli tuntia pummia ja täysi kiinnostamattomuus saattoivat ehkä olla vaikuttavina tekijöinä, ken tietää. Tästäkin huolimatta en ollut edes viimeinen. Siis mitä helvettiä ? Joku oikeasti viihtynyt Närpiöläismaastoissa minuakin kauemmin ? Ettei vain olisi pyörätuolilla jyrätty metsässä ja soilla.
Illalla tuli taas seurattua suomen peliä suhteellisen suurella yleisöllä. Harkitsin monta kertaa lyöväni oveen lapun "Suomen lätkäpeli, pääsymaksu 1 €/henkilö", mutta hylkäsin idea silkkaa laiskuuttani. Ei sitä kukaan olisi kuitenkaan maksanut, kun Suomi meni vielä ottamaan turpaan Valko-Venäjältä. Vähän niinkuin Kaakon Rasti olisi voittanut Jukolan loppusuoralla Vehkalahden Veikot, ei ihan mutta melkein.
Sunnuntaina käytiin sitten viesti, johon meikäläinen oli lyöty jälleen kerran ankkurinaattoriksi. Sarjana H21AL josta L ainakin meidän joukkueen osalta tarkoitti Laihoja, ehkä jopa Lahjakkaitakin, jos minua ei lasketa. Taktiikkana oli seuraava : 2:lla ensimmäisellä osuudella Saigon ja Aaro tekevät niin suuren eron muuhun jengiin, että jopa tälläinen kansallisen kuntosuunnistustason tykittäjä pystyisi pitämään muut takanaan. Kun kyseessä on riento, on sanomattakin selvää ettei taas homma mennyt niinkuin elokuvissa.
Saigon satutti avausosuudella polvensa ja ilmeisesti tämän seurauksena kärkeen tuli takkia paljon. Omien sanojensa mukaan 15 minuuttia paremmin olisi tullut kevyesti ilman vammautumista, itse olen vahvasti tämän kannalla.
Toisella osuudella Aaro hoiteli perussuorituksen ja nosti joukkueen sijoitusta ylöspäin, lähettäen meikäläisen raastavalle ankkuripätkälle. Pääsin rennolla asenteella ja mielellä metsään, ja jäykin jaloin ajoin jo ensimmäisen edellä lähteneen heti ykkösen jälkeen kiinni. Kakkosta tuli taas koukittua joku 2-3 minuuttia, mutta sen jälkeen homma rullasineteenpäin suhteellisen mainiosti, jos sellaista termiä voi suorituksistani käyttää. Koko kisan ajan kävin tiukkaa taistelua Ok Raseborgin ankkurin kanssa, välillä pääsin karkuun ja välillä aivan puskista sama äijä ilmestyi peesiin.
Lopun 3:lla viimeisellä rastilla taistelu kiristyi äärimmäisen jännittäväksi, kunnes toiseksi viimeisen rastin jälkeen päätin iskeä. Revin elämän runtelemasta kropastani kaiken energian ja suuntasin sen eteenpäin vieväksi liikkeeksi, ja näin onnistuin voittamana loppukirikamppailun sijasta 7, nostoa edellisestä osuudesta 2 sijaa. Nyt saa hurrata, kiitos
Paluureissu samalla miehityksellä kuin tuloreissukin sujui mallikkaasti lähestulkoon rajoituksia noudattaen, mitä nyt vähän... Siinä sitten sovittiin motivaation huippukohdissa ensi lauantain Uuperin reeni jo valmiiksi, 10 x 3 minuuttia mäkivetoja laskettelurinteessä. Letkoihin ainakin 5 kaveria lähdössä, kuka kestä,kuka tippuu, kuka on heikoin lenkki ?
Keskiviikkona pitäisi vielä lähteä hakemaan sitä ENSIMMÄISTÄ Am-mitalia sprintistä. Sen jälkeen alkaakin parin viikon kisatauko, jonka aikana kuntoa haetaan lisää reeniporukalla.
Tällä kertaa Am mitaleihin on todelliset mahdollisuudet, 5 ilmottautunutta, joista Puuhis vaikuttaisi olevan aika heikossa kunnosa ja Korpien kohelo on omien sanojensa mukaan saanut kaljamahaa kevään aikana. Ainiin, kaljasta tuli vielä mieleen eräs mehevä juoru. Kuulin tuossa että eräät muskettisoturit olivat sortuneet eräänä paluupäivänä nauttimaan eräitä nesteitä. Saattaapi olla että eräillä on tänään lepopäivä, kuka tietää, kuka ei. Ainiin, Seuraava teksti tulee olemaan taas musiikin julkaisuun liittyvä.. tässä on kotiäänityksiä sen verran tehty että biisejä on valmiina jo valtava määrä, jotain juuttuuppia tiedossa, olkaahan valmiina ;)
Maestro kuittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)