Lumihanki ja Turhuus

Mie tossa aloin ihan miettimään asioita ja tulin siihen tulokseen notta pitänee ihan ylös kirjoitella.
Viime aikoina on taas sattunut ja tapahtunut kaikennäköistä erikoista tai vähemmän erikoista, pääasia että jotain.

Löysin tuossa hiihtämisen riemun uudestaa monen vuoden taon jälkeen. Nyt on tullu kahdessa päivässä yhteensä käytyä lykkimässä enemmän, mitä 3 edellisessä talvessa yhteensä ampumahiihdon lopettamisen jälkeen. Fiilis on mitä mainion. Kotiladuillahan ei tietenkään viitsi hiihdellä, vaan aina pitää ajaa kaupungin toiselle puolelle, missä on mukavimmat ladut ja vähiten hulluja huutelemassa latua. Harmi vaan että tuppaa tuo talvi olevan loppusuoralla mitä todennäköisemmin, olisihan se muutama saturainen ollut ehkä iha kivaa lykkiä. Mutta täytyyhän sitä juoksuakin harrastaa.

Turhuutta ovat viikonloput. Tuossa mietiskelin, että menisi paljon vähemmän rahaan, olisi paljon skarpinpi ja reippaampi ilman näitä turhakkeita, jolloin tapana on lähteä viihteelle "kavereiden" kanssa.
Etenkin kuskina ollessa( mitä itse harrastan noin 90 % reissuista) nuo lainausmerkit ovat paikallaan, sillä usein kuski unohdetaan herkästi nurkkaan mököttämään muiden pitäessä hauskaa. Siis miksi helvetissä sitä sitten pitää lähteä sinne lihamarkkinoita tuijottamaan, tietäen kuitenkin sen totuuden, että oli sitä selvänä tai kännissä, ei tsäänssejä ole mihinkään.
Kiva kun vielä tupakkalaki on aivan perseellään eikä totaalikieltoa ole tullut voimaan, on se sama missä istuu, aina haisee vaatteet syöpäkääryleiltä aamulla. V*tuttaa tollanen.Perussettiä.

Sillon mie mietin, että mistä sen onnen löytää jos ei kerran viikonloppujen viihteellä olemisesta. Tulin tuossa parhaassa mahdollisessa seurassa, eli itseni kanssa, siihen tulokseen notta kyllähän se löytyy urheilusta. On se vain kummaa kun sitä silti pitää etsiä joka helvatun paikasta erikseen. Kai sitä ei vielä tajua, vaan antaa vaistojen valtoimenaan rynnistää pääkopan sisällä etsien oikeaa lokosta mihin hyökätä. Satunnaisia onnentunteita ei voi laskea mukaan, ne vain ruokkivat alamäkeä loppupeleissä.

Mutta joo, kai sitä täytyy koputtaa puuta. Tässä ollaan kuitenkin suhkoht terveenä ja lähestulkoon täysjärkisenä vielä liikenteessä. Kai tässä vuosien aikana tulee kasvamaan sen verta jota tälläiset turhakkeet saa unohdettua pääkopasta.

Jees, tämä teksti muuten oli täysin turha

Obrigado

*VAROITUS*

Seuraava teksti tulee olemaan järjettömästi ylipitkä, täynnä erittäin tylsää kerrontaa, s Tekstissä on saatettu liioitella asioita, joskin ei niin paljoa kuin mitä muut yleensä. Jos tekstin lukeminen oikeasti kiinnostaa, suosittelen varaamaan aikaa ja pieni nousukännikään ei ole pahaksi, saattaapa jopa silloin tästä nauttiakin, niinkuin kaikesta muustakin turhasta. */VAROITUS*


Sunnuntaina 15.2.2009 herään perinteiseen leirillelähtöaikaan, klo 05.00, pakkaan kamat autoon,ja allekirjoitan irtisanoutumiskirjeeni vammakerhosta. Huikkaan kuskille äärimmäisen väsymyksen takaa : "Portugaliin". Onneksi isäukko on sen verta pelimiehiä jotta tajuaa välittömästi tilanteen vaativan lentämistä ja matka suuntautuu Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Perinteisenä massanvihaajana katselen nyrpeänä turistilaumoja, perheitä matkalla rantakohteisiin, viinamäenmiehiä ryypiskelemään, ja viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä urheilijoita matkalla tekemään töistä kovinta, reeniä.

Koska budjetti todellakin on rajoitettu, joudun matkani varrella pysähtymään jo Rädyn Sepon aikoinaan lanseeraamaan paskaan maahan. Eipä sinäsä hirveästi haittaa, lentoseura on mitä mainiointa ja matka sujuu miellyttävästi kuunnellessani takanavi istuvien YLE:n miesten löpinää suomalaisista urheiluseuroista. Suomisen Tapsa on ihan pihalla, pari kertaa teki mieli kysyä jotta lukeeko se aina kaiken suoraan paperista kun ei mittään mistään tiedä. Sää Frankfurtissa on aurinkoinen ja antaa viitteitä tulevan viikon mielialasta. Johan tässä onkin synkistelty työttömänä ja rampana marras-joulukuusta alkaen. Jätän bratwurstit suosiolla syömättä, onhan painoa kuitenkin päässy kertymään leirin alkuun mennessä huikeat 60 kiloa. Jumaleissön jotta ukko on läskissä kunnossa.

Lento Frankista Lissaboniin on leppoisa, ainoat rasittavat tekijät ovat lufthansan henkilökunnan sekava englanti ja vieressä istuvan kypsään ikään ehtineen portugalilaisrouvan jatkuva tuijottaminen. Siis mitä helvattua? joku näinkin rumaa kaveria tuijottaa, kai se ei ollut räppäävää suunnistajaa koskaan nähnyt. Leppoisa tunnelma katkeaa viimeistään raahattuani rinkan tukevasti Lissabonin lentokentän terminaali 1:n kahvilaan. Masalta tulee viesti : " Mee vaan lenkille, tai baariin. Ollaan vieläkin Oslossa".
Niin tosiaan, erään nimeltä mainitsemattoman hienon valtion (lue: suomen) armeijan sotkujen takia olen joutunut turvautumaan eri lentoihin kun muu crew: Aaro,Masa ja Johanna. Tilanne on mitä parhain: Olen yksinäni vieraassa maassa, nukahtamispisteessä,mestasta ei löydy ruokapaikkaa ynnä muuta valitettavaa. Kaiken huipuksi vitutuksen keskellä hukkaan lompakkoni, onneksi lentokenttäpoliisi on ollut tarkkana ja sieltähän se löytyy,sisältöineen päivineen. Perussettiä.

9 tunnin piinaavan tylsän ja raastavan väsyttävän odottelun jälkeen kohtaan vihdoin tuttuja kasvoja. Kello on reilusti yli 9 illalla, aika jolloin paikallisten manoloitten mukaan autovuokramo Guerrin menisi kiinni. Aluksi Masa-matkojen toimistusjohtaja Masa pyyhältää TAP-portugalin tiskille vaatimaan hyvitystä 4 tunnin odottelusta Oslossa toimimattomien laskutelineitten johdosta. Siitä mitään tule. Kuin vahingossa suuntaamme autovuokraamon tiskiä kohti ja perskeles! sehän on auki. Ei muuta kun tilaihme (kuten Pipå autoa kutsui) alle ja kohti Sao Geraldon kylää. Onneksi minun ei tarvitse koko viikkona auton rattiin tarttua, sillä tunnetusti eteläisessä euroopassa liikenne on lievästi sanottua omituista kotimaiseen "ajetaan-alle-rajoitusten-niin-ei-tule-sakkoja" kulttuuriin verrattuna.
Auton stereoista kajahtaa soimaa Portugalin yössä minulle ennestään tuntematon kappale. Matkanjohtaja tunnustaa sen olevan Maajärvi-records levy-yhtiön kautta julkaistu yhden levyn laajuinen hittisingle. Itse kappale iskee tajuntaan kuin tuhat harmaata Haminan yössä. Punchlinet wörssivät satarosenttisesti ja flow ryöppyää kuin niagara,kyllä tässä on ainesta suomiräpin pelastajaksi. Kun kysyn suunnistusaiheisen kappaleen tekijää (ei,kyseessä ei siis ole minun surkea tekeleeni) vastaukseksi annettakoon vain salaperäistä myhäilyä. Jotain fuckin' petri nygård salailua taas kehissä.

Yömyöhällä Corsa kiitää viimein Agro Turismon pihaan. Koirat haukkuvat, mutta muuten elämää ei ole missään. Kun viimein joku paikan pitäjistä saa itsensä ylös pedistä ja raahattua ulos asti, karu totuus valkenee hyvinkin nopeasti. Eiväthän ne perhanat englantia osaa, saati sitten suomea. Mitä juntteja. Kaikesta huolimatta sinivalkoiset saadaan majoitettua erittäin kylmiin huoneisiin, joiden lämmitys hoidetaan yhden aataminaikasen patterin avulla. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kai voinut poltella kalustoa lämmitykseksi. Ei muuta kun unta kaaliin, jos vaikka maanantaina elämä olisi valoisampaa.

Maanantai-aamu koittaa. Kello 8.00, kuten jokaisena seuraavana päivä sunnuntaihin asti ohjelmassa on aamupala. Perussettiä,vaaleeta leipää,kinkkua päälle ja vähän jugurttia ja mehua. Kun matkustuksesta vielä väsynyt ruhoni raahautuu ulos ruokasalista pihalle havaitsen elämän juuri alkaneen hymyilemään sitä järjettömän upeaa hymyään. Keli on mitä mainioin, lähes 20 lämpöä, aurinko alkaa paistamaan ja pihapiirin kirjava eläimistö pitää sellaista mekkalaa, jotta suomalaiset talitintit tekisivät itsarin silkasta kateudesta.

Corsa ja pari sorsaa

Raastavan viikon ensimmäinen varsinainen reeni käytiin Sabugueiron kaduilla ja maastossa kepeän sprintin muodossa. Polvituella vahvistettuna päätin rohkeasti alkuverryttelystä asti kohdata juoksun demonit, ja todellisena yllätyksenä kipuja ei esiintynyt lainkaan. Itse suunnistus oli vielä sellaista totuttelua, ettei siitä oikeastaan tullut lasta eikä paskaakaan. Vieressä kartta ja gepsiviiva reissusta. Todella kauheaa menoa: Alku sujui ihan semisti. 5 rastille törkeä virhe kun en vain nähnyt vasemmalle lähtenyttä katua. 6 rastia lähestyessä pihojen "rönsyily" herätti sen verran pelkoa jotta päätin ihan kiertää suosiolla kauempaa rastille. Rastiväleistä 9-18 ei ole kommentoitavaa, olin vain sysipaska. 18-19 välillä vielä kun otin sykemittarin vyötä pois tipahti kiinnitysosa maahan ja tajusin sen tietysti vasta monta sataa metriä myöhemmin. Eikun takaisin ja taas mättämään eteenpäin... ei näin

Fiilis reenin jälkeen oli valtavan mahtava. Ei kipuja! Jumaliste että oli hieno meininki. Marraskuun studiosessioissa eräässä biisissä kysyin "missä on hymy?" Tuolloin viittasin lähinnä vastakkaiseen sukupuoleen,mutta nyt olin löytänyt oman kauan kadoksissa olleen hymyni. Portugalin auringossahan se lymyili.

Iltapäivällä vuorossa oli Azarujan 1: 15 000 kartalla vähän pitempi reeni. Matkaa kertyi sellainen reipas 9,5 kilometriä, josta pummia ihan kiitettävästi. Kuten gepsiviivasta voi huomata en ollut vielä yhtään päässyt maastoon kiinni. K-57 ja 57-61 väleillä sen verta isot virheet tuli taas tehtyä, notta ketutus alkoi hiipiä takaraivoon. Tähän kun lisätään vielä kolossaalinen virhe rastille 63 ja sen jälkeinen KARMAISEVA virhelähtö rastilta homma alkoi olla paketissa. Kävin sitten lopussa enään 3 rastia poimimassa talteen ja päivä oli pulkassa. Huomautettakoon tässä vaiheessa majoituksemme keittiökulttuurin olleen luokaton, joten sapuskan valmistus muodustui haastavan vaikeaksi. Olosuhteet olivat erittäin alkeelliset, samoin välineiden määrä ja laatu oli jotain käsittämätöntä verratuna asukkaiden määrään. Noh, loppupeleissä ihan kivasti selvittiin kuitenkin.

Seuraavana aamupäivänä urhea ryhmämme urakoi peräti 3 erillistä harjoitusta ihan noin alkuverryttelyksi iltapäivän todellista reeniä varten. Ensimmäisenä vuorossa oli vähän multiteknikaalia, e mitään järjettömän pitkää reissua vaan sellanen perusnopea rykäsy. Vieressä gepsiviivat, 2-3 välille voin selittää sen verran, jotta oli lehmiä nii perkeleesti niityllä ettei ihan kehannu keskeltä vetää. Kattoivat nuorta suomalaisurosta sen verta häijysti. Muutenhan kyseihen reeni meni aikaslailla mallikaasti. Harvoin sitä pääsee näkemään kuinka aaro ei osu rastille ja pummaa kunnolla kun itse naulaan suoraan kohteeseen. Lopussa yritin pysytellä Messerschmitin peesindaleenis mut eipäs tossu oikein kantanu. Siispä päädyin ottamaan rastit tarkasti omalla vauhdilla, ei hassumpi vaihtoehto.





Edellisestä reenistä ehti kulua ehkä sellainen 10 minuuttia kun uutta lyötiin jo putkeen. Tästä ei minulla ole laittaa näkyville kuin pelkkä karu kartta, Jonin gepsi rupes temppuilemaan jo leirin toisena päivänä enkä viitsinyt osittaista gepsiviivaa laitella. Aapron kanssa vuorovedoilla toteutettu suhteellisen kevytvauhtinen reeni paljasti taas allekirjoittaneesta pummailuun viittaavia ominaisuuksia Aapron naulailessa rastit niin perhanan tarkasti. Eihän tuostakaan tullut koko matkaa vedettyä, piti säästellä konetta taas kerran.



Vielä aamupäivän lopuksi väännettiin kävelysuunnisreeni no-compass kartalla heti edellisen reenin perään. Siitäkään en gepsiviivaa tarjoile, mutta pari videota sen sijaan on tarjolla, ihan jotta perusjantterit näkee miten rientolaiset on kunnossa ja sillai.






Iltapäivällä päästiin vielä roppia kiduttamaan looppireeniin, jossa jo pelkästään reenipaikalle päästäkseen täytyi kiipeillä miellyttävien piikkilanka-aitojen ylitse, puhumattakaan itse reenistä. Tässä vaiheessa viikkoa olikin jo selvää Portugalilaisten piikkilanka-fetissi. Veikkaanpahan jotta saattaapi olla monella isännällä vedettynä sängyn keskeltäkin piikkilangat ettei vaimo vaan pääse käsiksi, niin! Alla reenin pari karttaa ilman minkäänlaisia viivoja, eipä tullut laitettua gepsiä päälle. Loppupeleissä väsähdin jo sen verran päivän rasituksista, että viimeisessä vedossa joutui skippaamaan pari rastia hammasta purren. Tiistai-iltana perinteiset iltaviskit huiviin ja kohti kekeviikon reenipäivää.









Keskiviikko-aamupäivänä vuorossa oli Model Eventin todella upeissa maastoissa itseltäni hyvinkin verraiseksi hölkkäilyksi, mut sitäkin suuremmiksi pummeiksi muuttunut perusreeni. Piirtelin viivat paintilla, toivottavasti jotakuta vituttaa. Tässä vaiheessa leiriä tuli jo mietiskeltyä oltiinkohan sitä lähdetty vähän turhan tiukalla satsilla liikkeelle heti vammojen perään. Turhia murheita, ajattelin tuolloin, mutta nyt kun joutuu vieläkin pitämään pari lepopäivää palautumiseen niin ajatukset ovat ihan toiset...






Iltapäivällä oli siinä mielessä harvinainen hetki, ettei tullut käytyä reeniä heittämässä, koska illalla oli luvassa "leirikisa" Pastaneiron julman nopeassa maastossa. Vauhti oli näin kuntoutumisvaiheessa olevalle jantterille aivan liian kovaa (monissa paikoissa alle nepaa) ja tipahdin letkasta heti 2 rastin tuntumassa. Hajonnat ykköselle muuten olivat reiluimmat mahdolliset, itsehän pääsin kaikkien helvatun piikkipuskien läpi puskemaan. Loppupeleissä homma kusi 3 rastin 7 minuutin virheen jälkeen niin pahasti, että keskeytys kävi jo mielessä. Kun 10-11 välillä joku paikallinen spede päätti alkaa autolla jahtaamaan keskellä maastoa, ajattelin ihan oman turvallisuuteni ja ajan säästämiseksi heittää leikin kesken. Eipä kauaakaan kun jo leirikisan voittaja M.M-järvi saapui vihaisena kiroten virheitään. Vähän myöhemmin paikalle jolkotteli ensimmäistä kertaa tällä reenikaudella leirikisassa voiton menettänyt Aapro mestoille, ei ollut puhdasta edes yöniekalla,eipä.


Torstai aamupäivällä päästiin kokemaan todellista loistoa Evoran katusprintin muodossa. Kapeilla kaduilla sai väistellä erilaisten kulkuneuvojen kanssa kulkevia paikallisia, juuri ja juuri autonmentävillä baanoilla. Hulluja nuo Evoralaiset. Kyllä porukka tuijotti hulluja suunnistavia suomalaisia oikein urakalla, ei siinä mitään. Löytyisipä suomestakin näin upeita sprinttipaikkoja, huoh, mutta kai se on pakko tyytyä peruspaskoihin metsäsprintteihin....
Kuten reittiviivasta näkee, virheitä täälläkin saatiin aikaan: 5-6 välillä edellä minuutin lähteneen Aapron saanti näkyviin sekoitti pasmat pahasti ja erehdyin tekemään kunnon koukut. 7-8 välillä hirvittävän koukkumäärän syynä on se ettei rastille päässyt ollenkaan edessä olleen portin takia. Ja minähän en sitä tajunnut vaan kolasin katuja urakalla vaikka heti ensimmäisellä yrittämällä olin oikealle kadulle päässyt.

Reenin jälkeen tuli tehtyä viikon oikeastaan ensimmäiset turistiliikkeet. Käveltiin ympäri Evoraa paikkoja kahtellessa ja sillai. Pari ranskalaista suunnistusturistia tuli juttelemaan ja luulivat minua VeVe:n suunnistajaksi. Pikaisesti korjasin virheluulon ja sanoin edustavani Rientoa. Selvästi Lappeenrannan ihmeen maine ei ole kiirinyt vielä Ranskaan asti, sillä nopeasti hiljenivät ja tiedustelivat toisiltaan asiasta. Tulipahan jopa käytyä ihan turistishoppailemassa, ostin heikkouttani Portugali-paidan, on se hieno.



Torstai-iltapäivän vuorossa oli seuraava reeni Evoran lähettyvillä, josta ei paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Lähettiin työstämään Masan kanssa vuorovedoilla, ja rastille numero 8 asti tultiinkin ihan hyvin .Seuraavien kahden välin tapahtumia olen pohtinut moneen kertaan itsekseni, enkä ole löytänyt niihin muuta selitystä, kuin että oltiin vain rehellisesti sysipaskoja. Alle kilometrin matkaan saatiin tuhrattua 25 minuuttia, ja kaikkihan lähti meikäläisen vetovuorosta. Lähdin koukkimaan ysille vähän alakautta, jyrkänteen vierestä polkua mukaillen, mutta eihän sitä saatanan polkua alle löytynyt. Lopputuloksena päädyttiin 3:n piikkilanka-aidan väliin, sukellettiin todella hikisistä raoista piikkupuskien ja piikkilankojen sävyttämillä alueilla ja kirottiin reitinvalintaa. Tästä innostuneena Masa jysäytti vielä seuraavalle välille kunnon pummin, ja oli jo luovuttamassa rastin suhteen kunnes paikalle osui Jaska. Niin, tuo Laineen Jaskahan sieltä posahti ja tuli rastille kuin tölkkä pönttöön. Ei siinä ketään, mutta perkele meni vielä sanomaan "Oletteko ekaa kertaa täällä suunistamassa?"... Näin hyvän vaikutelman masan kanssa annettiin. Noh, lopuksi sitten tästä kimpaantuneena vedettiin viimeinen 1,5 kilsaa masan reenit.netin mukaan 7 minuuttiin, veikkaan kuitenkin lähemmäs 8 ja puolta oikeaa aikaa. Ei me nyt sentään nii kovia olla. Torstain viskit tuli nykästyä aika vihasena.


Koitti perjantai ja Model Event. Maastona oli sama mesta missä oltiin jo keskiviikkona käyty pummailemassa. Tällä kertaa kuitenkin vedettiin Aapron ja Masan kanssa vuorovedoilla ja puhtaasti muuten vedettiinkin. Olisipa lauantain ja sunnuntain kisoissakin meno ollut vastaavaa.. Noh, eipä turhia murehdita menneistä,vaan palataan asiaan. Minkäänlaista viivaa en jaksanut lähteä suhaamaan kun gepsi yllättäen taas petti. Aaron viivaa olisin voinut käyttää, mutta eihän sitä kehdannut heittää tähän. Leppoisaa.






Iltapäivän reeniä odotellessa käytiin vähän Akvaariossa kahtelemassa ubersöpöjä kilpikonnia ja sammakoita ynnä muuta elukoita. Olipahan siellä nuita Villen sukulaisiakin, saukkoja siis . Viikon toinen ja samalla viimeinen turistinykäys.

Iltapäiväksi oli taas luvassa vähän multiteknikaalia, heitänpä kartan tähän vielä vaikka koko settti vedettiinkin kävellen läpi kisoja silmällä pitäen. Kävellen nuo täysin tyhjälläkin olleet rastit löytyivät aika nätisti. Muutenkaan virheitä ei niin kauheasti tullut väännettyä, mitä nyt yhdessä rinteessä oli vähän hankaluuksia. Loppupeleissä hommasta jäi ihan hyvä maku viikonlopun kisoja varten, ainoana miinuksena ropan ollessa jo tässä vaiheessa hemmetin väsynyt.








Lauantaina oli sitten vuorossa kauden ensimmäinen virallinen kilpailu. Parkkipaikalla masa yritti promota Suunnistan-biisiä, heikolla menestyksellä. Lähtökohdat olivat mitä parhaimmat tähän uuvuttavaan taisteluun. Takana vajaa viikko varsinaista reeniä, 2kk totaalinen juoksutauko ja majapaikalle unohtunut polvituki. Vaikka kuinka sitä yritti lähteä varovasti liikkeelle, heti alkupätkällä tuli mentyä aivan liian kovaa kuntoon nähden ja tummuminen sieltä nurkan takaa kurkki. Virheitäkin sateli oikein olan takaa, huippuna 17-18 väli, jossa ajatuskatkoksen saattelemana aloni lukemaan aivan väärää väliä ja sain aikaan todella ruman mutkan reittiin. Tästä kyrpiintyneenä yleisörastin jälkeinen alue sujui ilman suurempia virheitä, mutta tulostaululle ei paljon asiaa ollut. Niin perseestä oma meno oli tuolloin. En sentäs viimoinen ollut, mikä jo itsessään oli suurensuuri ihme.

Taitopäällikkö ja selittäjä
Jotta kisarupeama ei olisi tuntunut liian kevyeltä, mätettiin lauantai-iltana Cabecaon kaduilla yösprintti-kilpailu. Alkuverryttelynä toimi pitkä seisoskelu lähtöjonossa lamput päässä ja aivan liian vähän vaatteita keliin nähden päällä. Tästä johtuen pää oli harvinaisen jäässä heti ykkösrastille suunnatessa ja näinpä 10 sekuntia perään lähtenyt Aapro nyki heti rastille kiinni. 5 rastille asti pysyttelin vauhdissa mukana, kunnes viikon rasitukset pakottivat hidastamaan vauhtia ja pummaamaan paria väliä. Tuntui muuten todella häijyltä ottaa Aaprolta vauhdissa turpaan sprintissä.. pakko alkaa reenaaman. 7-8 välillä oli niin paljom jengiä sekoilemassa ja valokuvailemassa, että ihan siinä omakin ajatus meni sekaisin ja reipas minuuttinenhan koukku siinä napsittiin alle. Maalissa fiilis oli väsynyt, mutta onnellisuutta sai vielä hakea seuraavan päivän pitkän matkan kilpailusta.

Sunnuntai aamupäivä meni lepäillessä kisapaikalla. Olihan pelkästään meidän porukan keskenäisten lähtöjen ero 4 tuntia, ja tietysti itse pääsin olemaan se viimeinen. Karttaa en löytänyt tähän hätään, mutta eipä sillä niin hirveästi väliä, sillä itse kisa oli lopulta tummuuden huipentuma. Vielä kutosrastilla meno tuntui jotenkuten siedettävältä, ja Aaro oli 2 minuutin perässä takana, mutta kun 7 rastille tuli 10 minuuttinen koukku ja loppulenkillä iski totaalinen hyytyminen tulos oli lähestulkoon oksettavan paska. Maaliin viimein hoiperteltuani jouduin vielä toteamaan kisapaikalle olevan maalista matkaa parisen kilometriä. Siis niiku todella siistiä, eikö?

Vielä matkalla kisapaikalta majapaikkaan konepistoolilla aseistautunut poliisi pysäytti automme ja vaati dokumenttejä. Masa tärisevin käsin ja hikisenä kaivoi vaadittavat asiakirjat jo liipasinsormi herkkänä odottanutta poliisia varten, eivätkä nuo pullukat lainvartijat onneksi löytäneet autostamme mitää kiellettyä, olisivat perkeleet tutkineet tarkemmin...
Illala tarkotuksena oli ottaa pieni nousu päälle, mutta jo ensimmäisen börstan jälkeen tuli stoppi vastaan. Väsynyt mies ei vaan jaksanut tintata, joten nousu jäi vain haaveeksi.

Yöllä herätys 3:n aikaan, kamat autoon ja kohti Aeroportia. Kun viimein pääsin Frankfurttiin suuntavaan koneeseen fiilis oli jo osittain mahtava. Tällä kertaa en jaksanut edes tsiigailla espanjan vuoristoa, vaan uni tuli salamana simmuun. Frankissa pysyin hereillä 8-milea läppärin ruudulta tuijotellessa, mikä sinäsä oli virhe, sillä Suomen koneessa YLLÄTTÄEN oli aivan saatanasti jostain mehmettilandiasta palaamassa olleita turisteja ja jokainenhan tietää kuinka vittumaisia perus finskituristit ovat lentokoneessa. Kun lopulta ovet aukenivat Helsinki-Vantaan kentältä ulos, iski shokki. Jumaleissön! lunta,kylmää ja synkkää. Koitin kääntyä kannoillani ja tilata heti perään lentoa takaisin lämpöiseen portugaliin. Väsyneet jalkani eivät vaan totelleet, ja niimpä jouduin vain rojahtamaan Volvon penkkiin ottamaan lukua.

Reissusta jäi käteen päällimäisenä todella mahtava fiilis. Lähestulkoon kaikki asiat onnistuivat yli odotusten, kiitos Masa-matkojen upeiden järjestelyiden ja hienon matkaseuran. Näin muuten koko porukasta ainoana villisian reissun aikana, oli se haiseva ja ruma otus, vähän niiku mie.
Uudestaan kyllä tekee mieli lähteä vaikka jo ensi talvena, jos vain budjetti antaa myöten. Nythän tässä on sellainen tilanne kiitos tuon reissun, jotta ennenkuin työtä jostain ilmenee elellään aika heikoilla linjoilla. Perussettiä

Tuossa vielä viikonloppuna käytiin Leprassakin leireilemässä. Siitä en tähän tekstiin viitsi enää lisäillä mitään, lukekaa Matsun ja Simon blogeista tärkeimmät faktat. Matsulle ja muille kiinnostuneille, meikäläiseltä voi kysellä miten runnotaan myöhässä oleva seurasiirtohakemus läpitte ;) Jos jaksoit lukea tekstin loppuun asti, kunnioitan saavustusta.. Ladatkaa sitä fukin biisiä ja antakaa sen levitä syövän lailla keskuuteenne. Kiitos

Ainii, masa lähetti vielä Sepexille vähän terkkuja:

*** Selittelyn Mestari - Suunnistan ***

Näin ennenkuin jaksan alkaa vääntämään matkaraporttia ekstrahäijystä Portugalin reissusta on tullut aika.

MITÄMITÄWUTWUT!

Se on viimeinkin täällä!!!

LATAA SELITTELYN MESTARI - SUUNNISTAN


Kappaletta saa levittää niin paljon kun sielu sietää kenelle vaan ja minne vaan. Lisäksi joskus tulevan levyn saa ostaa.

Mä Nousen aamul ylös,jällee kisareissu alkaa/
Melkei himarappusil laittaas nastareit jalkaa/
Mut,täytyy venaa vielä autoreissun verran/
Hei kamoon toyota nyt hei starttaa vielä tän kerran/
Ja,reissatessa kierretty ympäri suomee/
Jos jossaa ei käyty viel nii sinne mennään huomen/
Monet paikat käyty ja monessa on myös pummatte/
Ehkä liian mones sitä joskus on myös tuumattu/
Mutta anyway,tänää kisassa skarppina/
Koska tätä pidetään kauden tärkeimpän starttina/
Reenattu hyvin,tankattu,ja veetty hiilareita/
Nyt vaa metsän rauhaa mis ei autoi eikä fillareita/
Pelkkii siimareita, suunnistajii,rasteja/
Eikä tänä päivänä nää fiiliksee oo laskemas/
Nyt jo starttihetki, 5,4,3,2,1,0/
Ja sillo mennään!/

"En rahasta juokse/
En maineesta juokse/
Vaan suunnistan,mä aina muuten vaa,jia/
Ja niillä mennään mitä on,ja muul ei väliä/
Kävi miten kävi taas silti tänään en häviä/"

Kohti ykkösrastii,nyt ei saa panikoida/
Jos sinne asti pääsen kotiin homman tän nyt hoidan/
K-pisteel hurja tärinä,mitenpäin kartta kädessää/
Tähän jäätii jumittaa,nopeesti alkaa hävettää/
Mut pääsen siit yli,vannon etten tyri/
Nyt pari välii takana,ja kaikki menny hyvi/
Viel täytyy skarppaa,ei palkinnot oo viel jaettu/
Vaik itsevarmal suorituksel pöytä onki katettu/
Sit perinteine käyja ,pari välii floppaa/
Nyt täytyy vauhtii koventaa,sekunnit himaa ottaa/
Mut virhe seuraa toistaan ja kylmä hiki valuu/
Vaik realisti pitää olla,palkinnoille haluun/
Nyt kaikki tai mitää tyylii,riskei täytyy ottaa/
Vaik sillo tällö onnistuu ei voittoo voi odottaa/
Nyt loppusuora aukee,viimoset puristukset/
Pulssin hakkaus peittää alleen huudot,taputukset/


Maalissa makaan maas/
Kisa jo takanaa/
Nyt ei enää tarvi olla fiilingeissä vakava/
Aika on hengittää ja seuraa kisan kulkuu/
Kui moni menee eteen niist jotka tuloksist puuttuu/
Voi karttaa kommentoida,reittejä kritisoida/
Ja kaiken haukkuu paskaks jos en tätä kisaa voita/
No ei, kannata stressaa, ei oo tulos tai ulos/
Vaikka joskus menis perseellee uusii kisoi on tulos/
Tsiigaan sit kaikkee/
Ihmisii paljo eikä tuttujen löytäminen niiden seast oo vaikeet/
On aika spekuloida,mitä voisi tehdä toisin/
Ne tekisin jos voisin sen helpost toisille soisin/
Mut kaikest huolimatta positiivisuus taas voittaa/
Vaik nolottaa niin paljon et vois nimen listois poistaa/
Onha tää siistii/
Eikä tää olis nii hienoo jos tää olis joka kerta liian iisii/









Kiitos

Kohti Parempaa

Tässä on viime aikoina tullut ajateltua kaikennäköisiä asioita. On täytynyt repiä motivaatiota tyhjästä, miettiä opiskeluvaihtoehtoja, etsiä töitä ja valmistautua Portugalin reissuun ynnä muuta elämän pieniin koukeroihin vaikuttavia asioita. Viimeiset pari viikkoa on taas puhtaasti mennyt jumppaa tehdessä ja kesästä haaveillessa.

Tänään kävin taas tuolla naprapaatilla vilauttamassa tuota koipea, ja kuulemma mukaan suunta on oikea. Vesku arvio, jotta 60 % normaalista toimintakyvystä olisi tällä hetkellä käytössä, parannusta viime kertaan tullut roimasti. Sain Portugaliin täydet juoksuluvat ja kaiken kivan lisäksi tälle viikolle tehoharjoitusohjelman voimaa varten. Meinaa sitten sitä, että tasan kahden viikon kuluttua tästä päivästä olo on todella tyhjä. Sinänsä hyvä asia, ainakin uni maistuisi paremmin kuin viime aikoina. Tänään oli kuitenkin poikkeus tähän asiaan, olinhan hereillä jo klo 7 asti, vaikka vasta 9 maissa piti lähteä vanhuksia kuskaamaan lääkäriin. Jukekin soitteli 8 aikoissa ja käski reenaamaan, jotta näin.

Lauantaina oli suuri päivä, kävin ensimmäistä kertaa juoksemassa sitten joulukuisen Kotkan leirin. 15 minuuttia rykäsin ruissalossa hienon kelin vallitessa, kivut osittain tallella. Eihän se nyt kivaa ollut, eikä tässä kunnossa vielä tiomila-paikkoja hätyytellä, mutta hitaasti ja varmasti asioita oikein tehdessä täältä vielä juoksemaan pääsee. Ikuisena pessimistinä ennustukseni kuitenkin on, etten pääse vielä hyvään kuntoon Tiomilan koittaessa, voipi olla kotiseuranta tänä vuonna miun nakki, ei voi vielä tietää. Sunnuntainakin juoksin saman verran, samoilla kivuilla.

Tosiaan, tässä sunnuntai-aamuna pitäisi suunnata kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja sieltä Frankfurtin kautta Lissaboniin, josta autolla Moraan(?). 5 reenipäivää ja 2 kisaa, voi olla tuskaa mutta voi olla myös hemmetin mukavaa. Jos mie en oo kummassakaa kisassa viimonen tässä kunnossa niin ; A) taso on todella surkea B) Oon oppimassa suunnistamaan. Reenejä tullaan suorittamaan upeissa maastoissa, mutta kuulemma jotain yöreeniä olisi tarjolla varsin häijyissäkin maastoissa (http://www.sun-o.com/image_archive/image.php?image_archive_id=464) vihreät ei kuulemma ole oikein läpimentäviä, piikkipuskaa sanon ma.

Matkaanhan meitä lähtee 4:n hengen iskuryhmä, käsittäen Masan ,Johannan ja Aaron miun lisäksi. Matkan järjestelyistä ja metsästäjämulkvistien lahtaamisesta villisikojen apurina toimii Masa. Mie en viitti sellaseen aktiviteettiin lähtä mukaan kun oon niin rapakunnossa,toisaalta, ei näin laihaan kaveriin kyllä osu kuin mestariampujat, jos nekään. Tähän väliin pieni sitaatti eräästä sähköpostiviestistä :

"Perkele, lähen heti paikan päälle, liityn villisikoihin ja vastaan metsästäjien tuleen. Jos se ei toimi niin juotan metsämiehet känniin ja ammun kaikki Evoran alueen villisiat, asettelen sammuneet huntterit aseineen sikojen raatojen viereen ja soitan metsästyksenvalvojan paikalle. Kun rapulaisia raahataan paikallisiin putkatiloihin niin mul on jo trikoot yllä ja vedän noi kaikki kieltoon menneet maastot läpi yhtenä treeninä."

Että tälläistä olisi suunnitteilla. Mitäs täs sit muuta.. Kekeviikkona ois taas pokeriturnauksen vuoro. Oon kyllä pelannu 2 viime osakilpailua niin sysipaskasti, että sijoituskin valahtanut varmaan kärkikolmikon ulkopuolelle. Hyi vittu mie sanon. Muttajoo. Kahtellaan tuossa reissun jälkeen jos vielä hengissä ollaan vaikka karttoja tai jotain. Mie aattelin lainata tuoreelta suomenmestarilta Jonilta kepsiä, jotta harhailut saataisiin talteen, tietysti jos herra suostuu vain siihen. Onnea vielä sinne Luumäen suuntaan.

Notta sillai

Jotain ihan muuta

Sitä se on ollu viimeisen viikon. Jotain ihan muuta kuin keskittymistä tulevaan kauteen ja reenailua. On roikuttu yömyöhään inttärnätin syövereissä, vedetty roskaruokaa viikonloppuöisin ja muutenkin vietetty low-life elämää.
Baareissakin tuli pyörähdettyä vaihtelevin menestyksin.
Eräänlainen kokeilu tämäkin, tulipahan todistettua itselle ettei tässä mitään järkeä todellakaan ole.
Keskiviikkona sentäs pokerisarjan toinen osakilpailu sujui erittäin mainiosti, allekirjoittaneen voittaessa kyseisen tapahtuman.

Tulipahan siitä matkaan 25 € lahjakortti Jaskaan, mikä näin loppupeleissä saattoi olla yksi vaikuttava tekijä viikonlopun sikailuihin. Kokonaissarjassa tällä hetkellä on suhteellisen loistava johto, ja jos tälläistä peliä jatketaan voin hyvillä mielin jättää viimeisen osakilpailun väliin ja keskittyä reenaamaan eteläisessä Euroopassa.
Niin reenaamaan, sillä vahvistumista on havaittu polven seudulla, eikä kävelystä ole ilmaantunut enään minkäänlaisia kiputiloja. Vielä kun malttaisi olla juoksematta 2 viikkoa.
Ajattelin, notta tästä se sitten alkaa. Keskittyminen tulevaan kauteen. Unirytmi pitää ensiksi saada kuntoon, kaupungilla pyöriminen unohdettua ja paikat kuntoon.
Kyllä sitä motivaatiota vielä riittää

Vaihtoehtowänkstääjä

Tässä onkin ehtinyt vierähtää muutama tovi siitä kun viimeksi olen turinoinut elämästäni, siispä tarinaa riittääkin kerrottavaksi.
Aluksi täytyy tässä todeta etteivät aikataulut ole pitäneet oikein kutinsa, pitihän suunnistusaiheisen kappaleeni valmis ja virallinen versio julkaista jo viime viikon maanantaina, mutta kappale on edelleen työn alla, viimeisiä hiomisia miksauksiin tehdään vielä.
Heitän kipaleen tänne välittömästi kun saan valmiin version haltuuni, aikaa voi mennä viikko tai kuukausi, miksaajan tuntien mikä tahansa ajankohta on mahdollinen.

Polven kanssa on edetty kuntoutusvaiheeseen asti. Edellisviikolla viimeinkin saatiin diagnoosi vammaan. Magneettikuvausten tuloksista tuli ilmi polven eturistisiteiden olevan osittain repeytyneet.
Ei pahin mahdollinen vamma, mutta ei myöskään mitenkään helppo nakki. Torstaina tuli haeuttua naprapaatilta kuntoutusohjeita polven ympäristön lihasten vahvistamiseksi, 1 harjoitesession maalle ja toinen veteen. Systeemillä 2 työtä ja 1 lepo mennään tästä eteenpäin, kunnes tilanne muuttuu paremmaksi. Näillä kivuilla ei ole asiaa edes kävelylenkeille usein, saati sitten juoksemaan. Jos joku haluaa ostaa fanituotteeksi meikäläisen magneettikuvat nii pitää toimia helkutin äkkiä, siinä on sitten parinkymmenen vuoden päästä todellinen harvinaisuus ja eBayssa siitä maksetaan omaisuuksia,not.

Vielä on olemassa mahdollisuus ettei polvi tästä parane kunnolla ja joudutaan turvautumaan leikkaukseen. Tätä varten minulla on olemassa suunnitelma Ö:
Sen jälkeen kun leikkaukseen tulee määräys, marssin suoraapäätä alkoon, ostan muutaman hyvän putelin ja nykäisen parin päivän turruttavat kalsarikännit.
Ehkä saatan lähteä jopa Haminan seukille esittämään yhtä härskejä peliliikkeitä kuin uutenavuotena, silloinhan ne jopa toimivat. Voin kertoa ettei ole rapulapäivänä hymyilyttänyt siihen malliin ihan vähään aikaan.

Todettakoon, että reenin vaikeudesta huolimatta päätin jysäyttää tipattoman tähän vuoden alkuun, lähinnä finassipoliittista syistä. Toisaalta, myös sillä voipi olla vaikutusta asiaan kun loputkin paikalliset kaverini päätyivät valtion hoiviin armeijan siipien suojiin. Itsehän tuossa tunti sitten kävin hakemassa postista kirjatun kirjeen, tuli lopulta viimeinen ilmoitus meikäläisen vapauttamisesta palveluksesta ja siirtämisestä varareserviin. Olen siis maanpetturi, kun en tuota armeijaa tule koskaan käymään, enkä näin ollen ole "isän maan puollustaja" (kts.http://www.geocities.com/jurri.geo/misc/imp/)

Tulipahan tuossa käytyä vähän leireilemässä Tampereella. Nyt jaksaa taas synkistellä täällä Haminassa Portugalin leirin alkamiseen asti. Masalle iso kiitos järjestelyistä, homma pelitti todella mainiosti, vaikkakin allekirjoittanut ei päässyt juoksemalla nauttimaan maastoista, käveleminen kaukana muiden perässä tuntui silti mukavalta. Kolme kävelysuunnistusreeniä, 1 vesijumppa ja vielä väliaikoijen kellottaminen "leirikisassa", siinä miun meriitit tältä viikonlopulta. Todettakoon tuosta yhteislähtöharjoituksesta sen verran, että Aarohan sen vei, osa pummasi enemmän tai vähemmän. Ei vielä taida miun peli olla menetetty Tiomilaa varten, pitää vaan nyt kuntouttaa oikein ja täältä noustaan vielä. Vammakerhon jäsenyydestä luopuminen on ensimmäinen tavoite, siitä sitten askel kerrallaan.

Mitäs tässä sitten muuta. Ei työtä, Ei opiskelupaikkaa, Ei muijaa, Ei juoksemista. Kuulostaa hiton hienolta miun mielestä. Nyt kun tässä vielä läppäri pamahtaisi paskaksi olisi hemmetin ankeaa meininkiä. Tällä hetkellä viikkojen pelastus on Keskiviikkoisin Jack Up pubissa pelattava pokerisarja. Ensimmäisessä osakilpailussa pelasin elämäni pokeria, kunnes parin huonon maksun jälkeen pääsin nokikkain pubin baarimikkoa vastaan all-in tilanteessa, jossa molemmilla oli tasan sama määrä chippejä: (h=hertta,d=ruutu,s=pata,c=risti)
Baarimikko 2s6s
Minä KhQh

Floppi : 4h4s7d
Turn 6c
River 4d

Kaverihan vei täyskädellä ja minä jäin luukku auki tuijottamaan tilannetta... Kaveri kuitenkin maksoi erittäin paskalla kädellä minun all-in vetoni huonosta positiosta samalla määrällä chippejä... Noh, viides sija turnauksessa (yli 20 pelaajaa) riittää minulle. Tärkeintä on saada osakilpailupisteitä, joilla sitten finaalipöytään pääsee(8 pelaajaa).



Mutta joo, tässä kaikki tältä erää, polvijumpan pariin MARS.

2009

Vuosi vaihtui, fiilis parani vammat jäi..

Eli suomeksi sanottuna, ei mitään uutta.

Oikeaa tekstiä tulee tuossa 12.päivän tienoilla, lukekaa orienteraresta niin tajuatte.

Moroooooo