On kivaa, tai sitten ei. Riippuu rastien löytymisestä. Tullut nyt pari kertaa kävelemässä käytyä sitten Alueyön raastamisen, angiina on voitettu tauti mutta jonkinlainen pieni syysflunssa iski heti perään. Jos vaikka tänään kävisi varovasti juoksentelemassa, 9 km yöllä voi tehä kipeetä tälläsen sairastelun jälkeen. Kipu on kivaa,kyllä.
Lähtölistoja tullut vähän selailtua ei paljon kerrottavaa, paitti että taas lähtevät Väisät peräkkäin, patu perään. Prkl joutuu juoksemaankin. Ei rasteista ole väliä, maalipäällikön kanssa on diili hyväksytystä suorituksesta, ei siis pelkoja.
Fiilis nousussa, loppusyksyn ässämmissä täytyy tykittää oikein urakalla jos meinaa tuota rankisijaa yhtään nostaa väljemmille vesille, aika noloahan tuolla on rypeä alamaissa, sen siitä saa kun ei osaa. Osaaminenkin on jännä juttu, toiset osaa aina, toiset ei koskaan ja toiset silloin tällöin helvetin harvoin. Meikä nappaa paikan kolmannesta ryhmästä,selvä. Voi olla että pitää mennä haistelemaan karsinnan tunnelmaa tänään, 10 minuutin ajomatka apoutsii ei oo paha, huomenna helvetin hyvä ettei tarvi jäädä kisapaikalle ulkopesuun keskellä yötä, kotiin saunomaan ja sen päälle vähän hummailemaan, selvinpäin tietysti - lääkitys päällä = jees.
Kyl mie sen verta voisin ennakkokaavailuja heittää Hkakskybäsistä että ei olis ihme jos Oma veis. kakkoseks Lehtola ja ronssia Laakkoselle. Kaheksantoista-sarjas Moose taistelee mitaleista jos ei pummaa, Aaro plaketeista jos kulkee. Miehistä ei osaa sanoa, kuhan ei terän jätkät juhli niin mie oon tyytyväine.
Kiitos ja hei
4 kommenttia:
Hirvikallio ei taistele mitaleista. Nähtiinhän se jo kuutostienkupissa... Niin ja asikainen ottaa kultaa
mut entäs MyPa?
Nimimerkki: kärkkäri ylämummuun
Kyllä meikäläinen ainakin uskoo Jonin menestykseen. Sen verran vakuuttavaa jälkeä on tällä kaudella tehnyt. Noh, pian tuon näemme.
Hello, I like this blog.
Sorry not write more, but my English is not good.
A hug from Portugal
Lähetä kommentti