Svenskspring

Hejsan bastardos och hälsningar från Närpes! Tohon miun ruotsin taitaminen sitten loppuukin. Viimesen sananki joutu tarkistamaan nettisanakirjasta, mitäköhän sitä on tehty lukion ruotsin oppitunneilla lintsaamisen lisäksi...

Tosiaan, viikonloppuna tuli taas kerran käytyä perinteisellä Finnspring reissulla, joka tällä kertaa sattui vaan olemaan hieman liian kaukana hieman liian ruotsinkielisellä seudulla. (Tähän väliin sanottakoon, en vihaa tai syrji ruotsinkielisiä, kuhan eivät vaan meikäläiselle tule sitä jauhamaan.)
Perjantaina käänsin rakkaan riisikuppini keulan kohti Närpiötä, matkaseuranani "lievästi" rapulainen kartturini, puoliksi ruotsinkielinen hänkin.
Vapun juhlinta näkyi koko matkan kaverin skarppiudessa, mutta onneksi suurimmilta pummeilta vältyttiin loistavan musiikin pauhatessa ja juttujen härskiyden liikkuessa vahvasti tuolla puolen hyvän maun rajaa.

Itse Närpiössä tuli pummattua majoituspaikkaa aivan järjettömän kauan. Kirosin koko kylän muutaman kerran sinne alimpaan, vaikka vika todennäköisesti oli vain omissa silmissäni. Lopulta kuitenkin koulumajoitus löytyi ja muutkin rientolaiset paikalle saapuivat, huolet olivat ohi. Iltalenkille oli suunnitelma lähteä, mutta kun viritin läppärini koulun verkkoon ja inttärnätin kautta videotykin avustuksella Suomen lätkäpeli saatiin screenille, sattui niin kummasti että suunnitelmat muuttuivat...

Lauantaina aamulla oli vielä hyvä fiilis kisaan startatessa, juoksu tuntui kumman kevyeltä, eikä muutenkaan ollut läheskään yhtä paska fiilis kuin viikko takaperin Siljarasteilla vaellellessa, toisaalta, tällä kertaa en ollut nauttinut koko viikossa mitään myrkkyjä, jotka olisivat voineet aiheuttaa ongelmia kropassa. Ongelmat kuitenkin alkoivat lähtöpaikalle mennessä tajutessani olevani todella kireällä aikataululla liikkeellä, ja selvsinkin lähtöön nipinnapin ajoissa.

1. Rastin polkuvälillä lento tuntui hyvältä, ja vaikka pyrin ottamaan rastin huolettomasti, osuin siihen yllättävän hyvin ilman yhtään kiertelyitä. 2:n pitkällä välillä ei 1:15 000 kartasta tuntunut saavat mitään irti, joten ruuvasin rehellisesti suunnnan ja lähdin tykittämään eteenpäin. Loppuvälistä tuli sen verran kaarteluita ja sähläilyjä, että rastin häämöttäessä MS Parman värit sattuivat näkökenttään Ollin muodossa. Perään vaan ja peesi päälle. 3:lle tultiin vielä hyvin rastille, mutta jo 4.s välillä alkoi 2 peesaajan mittelö toisistaan.

Pummiahan siihen kertyi, epäselvässä paikassa, josta lopulta saatiin kiinni ja rasti handuun. Tämän jälkeen ei Ollia enään kiinnostanut koko homma yhtään, tätä tietoa ei tietysti allekirjoittaneen kanssa jaettu joten olin siinä luulossa että nyt on hyvä porukka. 4-5 välillä itse vedin etupeesissä ja Olli tuli etupeesaajan peesissä. Siitä voi sitten jokainen päätellä, voiko tuloksena olla muuta kuin pummaamista. 6:n osui suhteellise helposti lapaseen, ja 6:n jälkeen jopa näinkin hitailla sytyslangoilla varustettu kaveri kuin minä, tajusi ettei Ollia kiinnostanut yhtään, mutta silti odottelin ja pyrin saamaan apuja, turhaan. 7-8 välillä turhauduin tilanteeseen tunnetuin seurauksin. Laitoin tossua toisen eteen pyrkien reisihajontaan, mutta tuloksena oli vain jälleen yksi todella turha ja turhauttava pummi. Vielä kun 10-11 välillä tuli sähläiltyä yli 5 minuuttinen, loppui itseltäkin kiinnostus täydellisesti.

Loppumatka sitten pummailtiin,käveltiin,hölköteltiin ja ihasteltiin maisemia. Kaiken muun hyvän lisäksi 3:nneksi viimeisen rastin viereisessä suossa oikean jalan kenkä upposi todella syvälle ja sitä joutui melkein pari minuuttia kaivamaan ja repimään irti suosta. Ei muuten naurattanut sillä hetkellä yhtään..
Loppusuoralla taisin olla koko porukan hitain, aivan kuin suoraan Baywatchista, sillä erotuksella ettei silmänruokaa ollut tarjolla. Tuloksia tarkastellessa huomasin jääneeni tunnin kärkeen, puoli tuntia pummia ja täysi kiinnostamattomuus saattoivat ehkä olla vaikuttavina tekijöinä, ken tietää. Tästäkin huolimatta en ollut edes viimeinen. Siis mitä helvettiä ? Joku oikeasti viihtynyt Närpiöläismaastoissa minuakin kauemmin ? Ettei vain olisi pyörätuolilla jyrätty metsässä ja soilla.

Illalla tuli taas seurattua suomen peliä suhteellisen suurella yleisöllä. Harkitsin monta kertaa lyöväni oveen lapun "Suomen lätkäpeli, pääsymaksu 1 €/henkilö", mutta hylkäsin idea silkkaa laiskuuttani. Ei sitä kukaan olisi kuitenkaan maksanut, kun Suomi meni vielä ottamaan turpaan Valko-Venäjältä. Vähän niinkuin Kaakon Rasti olisi voittanut Jukolan loppusuoralla Vehkalahden Veikot, ei ihan mutta melkein.

Sunnuntaina käytiin sitten viesti, johon meikäläinen oli lyöty jälleen kerran ankkurinaattoriksi. Sarjana H21AL josta L ainakin meidän joukkueen osalta tarkoitti Laihoja, ehkä jopa Lahjakkaitakin, jos minua ei lasketa. Taktiikkana oli seuraava : 2:lla ensimmäisellä osuudella Saigon ja Aaro tekevät niin suuren eron muuhun jengiin, että jopa tälläinen kansallisen kuntosuunnistustason tykittäjä pystyisi pitämään muut takanaan. Kun kyseessä on riento, on sanomattakin selvää ettei taas homma mennyt niinkuin elokuvissa.

Saigon satutti avausosuudella polvensa ja ilmeisesti tämän seurauksena kärkeen tuli takkia paljon. Omien sanojensa mukaan 15 minuuttia paremmin olisi tullut kevyesti ilman vammautumista, itse olen vahvasti tämän kannalla.

Toisella osuudella Aaro hoiteli perussuorituksen ja nosti joukkueen sijoitusta ylöspäin, lähettäen meikäläisen raastavalle ankkuripätkälle. Pääsin rennolla asenteella ja mielellä metsään, ja jäykin jaloin ajoin jo ensimmäisen edellä lähteneen heti ykkösen jälkeen kiinni. Kakkosta tuli taas koukittua joku 2-3 minuuttia, mutta sen jälkeen homma rullasineteenpäin suhteellisen mainiosti, jos sellaista termiä voi suorituksistani käyttää. Koko kisan ajan kävin tiukkaa taistelua Ok Raseborgin ankkurin kanssa, välillä pääsin karkuun ja välillä aivan puskista sama äijä ilmestyi peesiin.
Lopun 3:lla viimeisellä rastilla taistelu kiristyi äärimmäisen jännittäväksi, kunnes toiseksi viimeisen rastin jälkeen päätin iskeä. Revin elämän runtelemasta kropastani kaiken energian ja suuntasin sen eteenpäin vieväksi liikkeeksi, ja näin onnistuin voittamana loppukirikamppailun sijasta 7, nostoa edellisestä osuudesta 2 sijaa. Nyt saa hurrata, kiitos

Paluureissu samalla miehityksellä kuin tuloreissukin sujui mallikkaasti lähestulkoon rajoituksia noudattaen, mitä nyt vähän... Siinä sitten sovittiin motivaation huippukohdissa ensi lauantain Uuperin reeni jo valmiiksi, 10 x 3 minuuttia mäkivetoja laskettelurinteessä. Letkoihin ainakin 5 kaveria lähdössä, kuka kestä,kuka tippuu, kuka on heikoin lenkki ?
Keskiviikkona pitäisi vielä lähteä hakemaan sitä ENSIMMÄISTÄ Am-mitalia sprintistä. Sen jälkeen alkaakin parin viikon kisatauko, jonka aikana kuntoa haetaan lisää reeniporukalla.

Tällä kertaa Am mitaleihin on todelliset mahdollisuudet, 5 ilmottautunutta, joista Puuhis vaikuttaisi olevan aika heikossa kunnosa ja Korpien kohelo on omien sanojensa mukaan saanut kaljamahaa kevään aikana. Ainiin, kaljasta tuli vielä mieleen eräs mehevä juoru. Kuulin tuossa että eräät muskettisoturit olivat sortuneet eräänä paluupäivänä nauttimaan eräitä nesteitä. Saattaapi olla että eräillä on tänään lepopäivä, kuka tietää, kuka ei. Ainiin, Seuraava teksti tulee olemaan taas musiikin julkaisuun liittyvä.. tässä on kotiäänityksiä sen verran tehty että biisejä on valmiina jo valtava määrä, jotain juuttuuppia tiedossa, olkaahan valmiina ;)

Maestro kuittaa.