Jokainen tekee elämänsä aikana tyhmiä, ellei jopa idioottimaisia päätöksiä. Joskus vain tuntuu että meikäläisen tukan alla on varsinainen kokoelma kaikenlaisia kauas kotirannasta harhailleita päätöksiä ja ajatuksia. Niitä on vuosien saatossa ehtinyt jo kertyä niinkin paljon, että eri vuosille on täytynyt rakentaa omat lokeronsa, ja ehkä vielä jopa alilokeronsa. On se julmaa perkele kun oikein ottaa
Itsepäisyys voi olla joko hyödyksi tai haitaksi (kato perhana!) , mutta useimmiten omakohtaista kokemusta on vain haittapuolista ja senhän ovat saaneet monet vuosien saatossa tuntemani ihmiset kokea. Miten kesyttää kovapäinen jantteri ? Äijä liekaan ja ulkoruokintaan vai tunti turpaan taotta. On se vain piru kun mikään ei meinaa tehota.
Syy miksen omista yhtä ainutta peiliä on simppeli. Omat silmät eivät sokeutumatta kestä katsoa tuota takaisin tuijottavaa rumuutta. Ei, kyseessä ei ole katastrofaalisen hirvittävä ulkoinen rumuus, vaan sitä saa kyllä etsiä sisimmästä. Harmi vaan kun tällä röntgenkatsellaa tuntuu näkevän kaiken sen mitä ei haluisi.
Kaiken tämän paatoksen keskellä löysin esikuvan, todellisen arjen sankarin. Johan Venninen (1909-2008) oli mies jota sokeus ei lannistanut, päinvastoin. Katselin tuossa yle areenasta miehestä tehtyjä lukuisia ohjelmia ja aloin tuntemaan samalla häpeää itsestäni ja omista tekemisistäni. Kuinka pienestä takaiskusta sitä luovuttakaan nykymaailmassa ja kuinka sokea sitä on asioille jotka oikeasti merkitsevät.
Tunnen olevani tuuliajoilla, kuin Venninen jopa 14-tuntisiksi venyneillä souturetkillään. Katsokaa dokumentit ja miettikää. Tunteeko kukaan tässä maailmassa samoin kuin minä ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti