Tässä onkin ehtinyt vierähtää muutama tovi siitä kun viimeksi olen turinoinut elämästäni, siispä tarinaa riittääkin kerrottavaksi.
Aluksi täytyy tässä todeta etteivät aikataulut ole pitäneet oikein kutinsa, pitihän suunnistusaiheisen kappaleeni valmis ja virallinen versio julkaista jo viime viikon maanantaina, mutta kappale on edelleen työn alla, viimeisiä hiomisia miksauksiin tehdään vielä.
Heitän kipaleen tänne välittömästi kun saan valmiin version haltuuni, aikaa voi mennä viikko tai kuukausi, miksaajan tuntien mikä tahansa ajankohta on mahdollinen.
Polven kanssa on edetty kuntoutusvaiheeseen asti. Edellisviikolla viimeinkin saatiin diagnoosi vammaan. Magneettikuvausten tuloksista tuli ilmi polven eturistisiteiden olevan osittain repeytyneet.
Ei pahin mahdollinen vamma, mutta ei myöskään mitenkään helppo nakki. Torstaina tuli haeuttua naprapaatilta kuntoutusohjeita polven ympäristön lihasten vahvistamiseksi, 1 harjoitesession maalle ja toinen veteen. Systeemillä 2 työtä ja 1 lepo mennään tästä eteenpäin, kunnes tilanne muuttuu paremmaksi. Näillä kivuilla ei ole asiaa edes kävelylenkeille usein, saati sitten juoksemaan. Jos joku haluaa ostaa fanituotteeksi meikäläisen magneettikuvat nii pitää toimia helkutin äkkiä, siinä on sitten parinkymmenen vuoden päästä todellinen harvinaisuus ja eBayssa siitä maksetaan omaisuuksia,not.
Vielä on olemassa mahdollisuus ettei polvi tästä parane kunnolla ja joudutaan turvautumaan leikkaukseen. Tätä varten minulla on olemassa suunnitelma Ö:
Sen jälkeen kun leikkaukseen tulee määräys, marssin suoraapäätä alkoon, ostan muutaman hyvän putelin ja nykäisen parin päivän turruttavat kalsarikännit.
Ehkä saatan lähteä jopa Haminan seukille esittämään yhtä härskejä peliliikkeitä kuin uutenavuotena, silloinhan ne jopa toimivat. Voin kertoa ettei ole rapulapäivänä hymyilyttänyt siihen malliin ihan vähään aikaan.
Todettakoon, että reenin vaikeudesta huolimatta päätin jysäyttää tipattoman tähän vuoden alkuun, lähinnä finassipoliittista syistä. Toisaalta, myös sillä voipi olla vaikutusta asiaan kun loputkin paikalliset kaverini päätyivät valtion hoiviin armeijan siipien suojiin. Itsehän tuossa tunti sitten kävin hakemassa postista kirjatun kirjeen, tuli lopulta viimeinen ilmoitus meikäläisen vapauttamisesta palveluksesta ja siirtämisestä varareserviin. Olen siis maanpetturi, kun en tuota armeijaa tule koskaan käymään, enkä näin ollen ole "isän maan puollustaja" (kts.http://www.geocities.com/jurri.geo/misc/imp/)
Tulipahan tuossa käytyä vähän leireilemässä Tampereella. Nyt jaksaa taas synkistellä täällä Haminassa Portugalin leirin alkamiseen asti. Masalle iso kiitos järjestelyistä, homma pelitti todella mainiosti, vaikkakin allekirjoittanut ei päässyt juoksemalla nauttimaan maastoista, käveleminen kaukana muiden perässä tuntui silti mukavalta. Kolme kävelysuunnistusreeniä, 1 vesijumppa ja vielä väliaikoijen kellottaminen "leirikisassa", siinä miun meriitit tältä viikonlopulta. Todettakoon tuosta yhteislähtöharjoituksesta sen verran, että Aarohan sen vei, osa pummasi enemmän tai vähemmän. Ei vielä taida miun peli olla menetetty Tiomilaa varten, pitää vaan nyt kuntouttaa oikein ja täältä noustaan vielä. Vammakerhon jäsenyydestä luopuminen on ensimmäinen tavoite, siitä sitten askel kerrallaan.
Mitäs tässä sitten muuta. Ei työtä, Ei opiskelupaikkaa, Ei muijaa, Ei juoksemista. Kuulostaa hiton hienolta miun mielestä. Nyt kun tässä vielä läppäri pamahtaisi paskaksi olisi hemmetin ankeaa meininkiä. Tällä hetkellä viikkojen pelastus on Keskiviikkoisin Jack Up pubissa pelattava pokerisarja. Ensimmäisessä osakilpailussa pelasin elämäni pokeria, kunnes parin huonon maksun jälkeen pääsin nokikkain pubin baarimikkoa vastaan all-in tilanteessa, jossa molemmilla oli tasan sama määrä chippejä: (h=hertta,d=ruutu,s=pata,c=risti)
Baarimikko 2s6s
Minä KhQh
Floppi : 4h4s7d
Turn 6c
River 4d
Kaverihan vei täyskädellä ja minä jäin luukku auki tuijottamaan tilannetta... Kaveri kuitenkin maksoi erittäin paskalla kädellä minun all-in vetoni huonosta positiosta samalla määrällä chippejä... Noh, viides sija turnauksessa (yli 20 pelaajaa) riittää minulle. Tärkeintä on saada osakilpailupisteitä, joilla sitten finaalipöytään pääsee(8 pelaajaa).
Mutta joo, tässä kaikki tältä erää, polvijumpan pariin MARS.
maanantai 19. tammikuuta 2009
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
2009
Vuosi vaihtui, fiilis parani vammat jäi..
Eli suomeksi sanottuna, ei mitään uutta.
Oikeaa tekstiä tulee tuossa 12.päivän tienoilla, lukekaa orienteraresta niin tajuatte.
Moroooooo
Eli suomeksi sanottuna, ei mitään uutta.
Oikeaa tekstiä tulee tuossa 12.päivän tienoilla, lukekaa orienteraresta niin tajuatte.
Moroooooo
maanantai 22. joulukuuta 2008
C-mies Leirillä
Huomenta.
Tulipahan tässä männä viikonloppuna käytyä synkässä ja loskaisessa Kotkassa leireilemässä riennon veitikoiden kanssa perjantaista sunnuntaihin kestäneellä ûberleirillä. Koska mukana kivikkoisissa maastoissa nilkkojaan tuhoamassa oli suurin osa tämänkin extrapositiivisen blogin lukijoista, tyydyn kirjoittamaan hyvinkin lyhyesti leiristä.
Perjantai-iltapäivällä leiri ponkaistiin käyntiin yösuunnistuksella Santalahden kartalla, ja mukana featuroimassa rientolaisten lisäksi olivat Suomen karvaisin suunnistaja sekä Pale, joiden vauhdissa allekirjoittanut vammaryhmän jäsen koitti parhaansa mukaan pysyä.
Huolimatta pitkästä juoksutauosta treeni tuntui sujuvan mallikkaasti, ja varsinkin suunnistuspuoli hoitui ilman sen suurempia megapummeja.
Tulipahan joillakin väleillä tehtyä se paras reitinvalinta omilla taidoilla, mikä sinänsä on erittäin harvinaista.
Perjantai-ilta venyi keskusteluhetkineen ehkä hieman liian pitkäksi, joten lauantai-aamuna väsymys oli todella vahvasti läsnä. Kun tästä toivuttiin ja äijät saatiin ravittua, oli aika siirtyä Leporannan läheisiin maastoihin leirikisan muodossa, jossa olivat featuroimassa jälleen samat karvaiset naapuriseuran miehet sekä näiden lisäksi vielä kolmas itsellenikin aikoinaan riitaa haastanut veijari. Pieniä pummeja tuli ja kaiken muun hyvän lisäksi polvi alkoi kiukuttelemaan puolessa välissä reissua niin pahasti, että kävelyksi homma muuttui ja tappiota maestroon, aproon jäi valtavat 10 minuuttia.
Toinen lauantain suunnistusreeni vedettiin pyhtään puolella ja kyseessä oli vahvasti taitoreeni. Ennen reeniä leirin järjestelyissä mahtavasti onnistuneet Kotkalaisjäsenemme totesivat, että jos pummeilta välttyy kokonaan, voi suunnisharjoittelun lopettaa. Kertoo ehkä jotain maaston vaativuudesta.
Polven edelleen kiukutellessa jouduin tyytymään kävelyreeniin, mutta eipähän niitä virheitä päässyt sitten tulemaan kuin ehkä kokonaisuudessaan puolen minuutin verran.
Illalla muu porukka suuntasi yöhön lamput päässä, kun vammaryhmän jäsenet M ja T jäivät loistokkaaseen majoitustilaamme vääntämään kuntopiiriä.
Sunnuntai-aamuna vuorossa oli leirin viimeinen harjoitus, vaellus kymin lentokentän maastoissa pienessä loskan ja lumihangen sekoituksessa 2h 30 min mittaisen lenkin verran. Itseltänu molemmat kantapäät hiersivät auki, sekä polven kipu paheni infernaaliseksi vaelluksen aikana, mutta sisulla loppuun asti oli mentävä.
Kaikenkaikkiaan leiri oli todella miellyttävä poistuminen arjen tylsyydestä, ja vaikka pystyinkin juoksemaan vain 2 reeniä, se tuntui silti erittäin hyvältä motivaation kannalta. Järjestelyistä vielä suuri kiitos Taussien suuntaan.
Muita tapahtumia tässä on leirin lisäksi kerinnyt kertyä varsin vähän, mutta sitäkin merkittävämpiä. Polven kuntoon saamisessa ollaan nyt siinä vaiheessa kun odotellaan vakuutusyhtiöltä korvauspäätöstä magneettikuvauksista. 800 € on vähän turhan iso lovi budettiin, kun tilillä on reilu neljännes tuosta summasta.. Lisäksi armeijasta todettakoon sen verran, että 12 päivä voi olla että Väisäsen poikaa hieman naurattaa. Heittivät nimittäin kuulon takia C:n paperit eli suomeksi vapautus palveluksesta rauhan aikana aka sodassa miinanraivaaja.
Rehellisesti siis isänmaanpetturi.
Itsehän tästä ilostuneena hommasin liput Portugaliin helmikuuksi ja sinne viikon leirille Masanderin ja Apron kanssa vähän nauttimaan paremmista keleistä. Madventureksesta tutuin sanoin : Hajotkaa pakkaseen (jos sellaista tänäkään talvena edes tulee)
Pitemmittä puheitta, blogin toimitus jää ansaitulle joululomalle ja palaa asiaan mahdollisesti uudenvuodenaattona läskikilpailun tulosten merkeissä. (aloituspaino 57 kg, aka extraläski)
Siihen asti kaikille Hyvää ja rauhallista joulua
Tulipahan tässä männä viikonloppuna käytyä synkässä ja loskaisessa Kotkassa leireilemässä riennon veitikoiden kanssa perjantaista sunnuntaihin kestäneellä ûberleirillä. Koska mukana kivikkoisissa maastoissa nilkkojaan tuhoamassa oli suurin osa tämänkin extrapositiivisen blogin lukijoista, tyydyn kirjoittamaan hyvinkin lyhyesti leiristä.
Perjantai-iltapäivällä leiri ponkaistiin käyntiin yösuunnistuksella Santalahden kartalla, ja mukana featuroimassa rientolaisten lisäksi olivat Suomen karvaisin suunnistaja sekä Pale, joiden vauhdissa allekirjoittanut vammaryhmän jäsen koitti parhaansa mukaan pysyä.
Huolimatta pitkästä juoksutauosta treeni tuntui sujuvan mallikkaasti, ja varsinkin suunnistuspuoli hoitui ilman sen suurempia megapummeja.
Tulipahan joillakin väleillä tehtyä se paras reitinvalinta omilla taidoilla, mikä sinänsä on erittäin harvinaista.
Perjantai-ilta venyi keskusteluhetkineen ehkä hieman liian pitkäksi, joten lauantai-aamuna väsymys oli todella vahvasti läsnä. Kun tästä toivuttiin ja äijät saatiin ravittua, oli aika siirtyä Leporannan läheisiin maastoihin leirikisan muodossa, jossa olivat featuroimassa jälleen samat karvaiset naapuriseuran miehet sekä näiden lisäksi vielä kolmas itsellenikin aikoinaan riitaa haastanut veijari. Pieniä pummeja tuli ja kaiken muun hyvän lisäksi polvi alkoi kiukuttelemaan puolessa välissä reissua niin pahasti, että kävelyksi homma muuttui ja tappiota maestroon, aproon jäi valtavat 10 minuuttia.
Toinen lauantain suunnistusreeni vedettiin pyhtään puolella ja kyseessä oli vahvasti taitoreeni. Ennen reeniä leirin järjestelyissä mahtavasti onnistuneet Kotkalaisjäsenemme totesivat, että jos pummeilta välttyy kokonaan, voi suunnisharjoittelun lopettaa. Kertoo ehkä jotain maaston vaativuudesta.
Polven edelleen kiukutellessa jouduin tyytymään kävelyreeniin, mutta eipähän niitä virheitä päässyt sitten tulemaan kuin ehkä kokonaisuudessaan puolen minuutin verran.
Illalla muu porukka suuntasi yöhön lamput päässä, kun vammaryhmän jäsenet M ja T jäivät loistokkaaseen majoitustilaamme vääntämään kuntopiiriä.
Sunnuntai-aamuna vuorossa oli leirin viimeinen harjoitus, vaellus kymin lentokentän maastoissa pienessä loskan ja lumihangen sekoituksessa 2h 30 min mittaisen lenkin verran. Itseltänu molemmat kantapäät hiersivät auki, sekä polven kipu paheni infernaaliseksi vaelluksen aikana, mutta sisulla loppuun asti oli mentävä.
Kaikenkaikkiaan leiri oli todella miellyttävä poistuminen arjen tylsyydestä, ja vaikka pystyinkin juoksemaan vain 2 reeniä, se tuntui silti erittäin hyvältä motivaation kannalta. Järjestelyistä vielä suuri kiitos Taussien suuntaan.
Muita tapahtumia tässä on leirin lisäksi kerinnyt kertyä varsin vähän, mutta sitäkin merkittävämpiä. Polven kuntoon saamisessa ollaan nyt siinä vaiheessa kun odotellaan vakuutusyhtiöltä korvauspäätöstä magneettikuvauksista. 800 € on vähän turhan iso lovi budettiin, kun tilillä on reilu neljännes tuosta summasta.. Lisäksi armeijasta todettakoon sen verran, että 12 päivä voi olla että Väisäsen poikaa hieman naurattaa. Heittivät nimittäin kuulon takia C:n paperit eli suomeksi vapautus palveluksesta rauhan aikana aka sodassa miinanraivaaja.
Rehellisesti siis isänmaanpetturi.
Itsehän tästä ilostuneena hommasin liput Portugaliin helmikuuksi ja sinne viikon leirille Masanderin ja Apron kanssa vähän nauttimaan paremmista keleistä. Madventureksesta tutuin sanoin : Hajotkaa pakkaseen (jos sellaista tänäkään talvena edes tulee)
Pitemmittä puheitta, blogin toimitus jää ansaitulle joululomalle ja palaa asiaan mahdollisesti uudenvuodenaattona läskikilpailun tulosten merkeissä. (aloituspaino 57 kg, aka extraläski)
Siihen asti kaikille Hyvää ja rauhallista joulua
tiistai 9. joulukuuta 2008
Harrastus : Urheilija
Ei hirveästi kiinnostanut kirjoittaa tuosta tällä hetkellä reenejä vaivaavasta polvivammasta, joten positiivisuuden ylläpitämiseksi päätin tarjoilla hieman kertomusta itsestäni, olkaapas hyvä:
Mie olen näiden reippaan 19 vuoden aikana kerinnyt harrastamaan kaikennäkösiä urheilulajeja. Harrastamiseksi tässä tapauksessa katson vai 5 kk tai pidempään kestäneet kokeilut, sillä muuten listasta olisi tullut loputon.
Kaikki alkoi joskus 3-vuotiaana hiihdon ihmeellisestä maailmasta, ja 4-vuotiaana kävin ensimmäisissä kisoissani, tuloksena 3.s sija HSOP:n hippokisoista. Huomionarvoisaa tässä on se , että tämä on todistettu ensimmäinen ja ainut kerta kun olen pystynyt päihittämään J.Suortin, tuon VeVen luigimaisen hiihtomaestron ,ladulla. Hiihtoharrastus jatkui n.12 ikävuoteen asti kilpahiihtona, kunnes pääsin todistamaan aitiopaikalta kuinka eräässä Vehkalahtelaiseurassa saa huijata hiihtourheilussa rikkomalla sääntöjä. Lyhytpinnaisena henkilönä tästä suuttuneena ripustin sukset pariksi vuodeksi naulaan, mutta kilpahiihto jäi kokonaan.
Pesäpalloa tuli parisen vuotta pelailtua Summan Ponnistuksessa, samoihin aikoihin kun hiihdin kilpaa silloin vielä kaikki Ruissalon kylän ikäiseni hulivilit mättivät lähes joka päivä legendaarisella ruiskin kentällä parinkin tunnin verran pesistä. En juuri nyt muista mihin tämän lajin ihanuus päättyi, kai siihe kyllästyi kun ei aivoja oikeen tarvinut käyttää.
Jousiammuntaakin olen ehtinyt harrastamaan jopa vuoden verran. Silloin käytiin Pappilansalmen koulun salissa entisen maajoukkueampujan, Kaisa Suutarin, opastuksella vuonna 1999. Meillä oli noin 10 hengen ryhmä, joka hajosi siinä vaiheessa kun opettajamme alkoi keskittymään Sidneyn olympialaisiin (jonne lopulta valittiin hänen siskonsa). Onneksi en ehtinyt hankkimaan mitään omia varusteita, ja tämäkin laji jäi ohjelmasta jo varhain.
Ampumahiihto oli ohjelmassa monta vuotta. Hietalan Hempan opastuksessa saatiin tähän jaloon lajiin ammunan alkeet kuntoon ja Suutarin Simo teki ohjelmaa hiihtopuolta varten. VeVessä meitä oli 4:n hullun kopla, Harjun Vellokset Juuso ja Eetu sekä Parkon Haba, kaikki -87 syntyneitä, joten eri sarjoissa kilpailimme. Tässä lajissa olin taas kilpaurheilussa tiukasti mukana ja tulipahan käytyä alueleirejä myöten tutustumassa Mikkelin hörhöihin ja muihin luonnonoikkuihin. Mainittavaa menestystä kyseisessä lajissa en koskaan saavuttanut, ja kun viimeisenä vuotenanin jalkavaivat pakottivat luopumaan kovimmasta harjoittelusta oli sijoituskin Sm kilpailuissa jossain 4-3 viimeisen paikkeilla.
Saman lajin kesäversioon tuli vuosikausia panostettua paremmalla menestyksellä. Suunnistuksen kautta saatu vauhti ja hieman oikutteleva ammunta auttoivat satunnaisiin onnistumisiin erinäisissä kilpailuissa. Parhaina tuloksia 10 sija Sm kisoista ( samana vuonna kun jätin tämän takia Nuorten Jukolan väliin :O ) sekä SM hopeaa 2007 Ampumajuoksun viestikilpailusta yhdessä Juuson ja Haban kanssa. Mainittakoon myös Sm hopea samasta lajista samasta muodosta mutta "valmentajana sekä huoltajana". Myös Ampumasuunnistuksesta on palkintohyllyllä Sm & Mm kulta H18 sarjasta.
Suunnistus. Tuo lajeista jaloin ja mahtavin tuli vaivihkaa harrastukseni vasta ala-asteen 2.luokalla ollessani.Isäukko aikoinaan oli kyseissä lajissa omien sanojensa mukaan hyvä nuorisotasolla, kunnes akilles pamahti. Vehkalahden Veikkojen oravapolkukerhostahan kaikki lähti, silloin vielä loistavien ohjaajien ylläpitämässä toiminassa oli ilo olla mukana. En väheksy nykyistäkään menoa, mutta aina ei määrä korvaa laatua, tiedätte kyllä. En kehtaa näin vierasseuralaisena mainita enää nimiä jotka silloin aikanaan olivat vetovastuussa, mutta sinne kuuluu suuri kiitos lajin parissa pysymisestäni. Vasta H12 sarjassa pääsin sisään kilpasuunnistuksen ihmeelliseen maailmaan ja siitä alkoi polku josta ei ole takaisin paluuta .9 vuotta myöhemmin en kadu lajin aloittamista. Menestystä ei ole tullut mitenkään roppakaupalla, mutta onko sillä loppupeleissä mitään väliä? Tärkeintä on nauttia tekemisestä ja tehdä sitä asiaa mistä pitää.
Tällä hetkellä minulla on päälajina Suunnistus, sekä joskus heikkoina hetkinä Ampumajuoksu ja Ampumasuunnistus kummittelevat takaraivossa. Muu on ollutta ja mennyttä, Vain nykyhetki ja tuleva merkitsevät. Taakse ei kannata tuijottaa. Siellä on vain tyhjyyttä ja miljoonia, miljardeja virheitä.
Mie olen näiden reippaan 19 vuoden aikana kerinnyt harrastamaan kaikennäkösiä urheilulajeja. Harrastamiseksi tässä tapauksessa katson vai 5 kk tai pidempään kestäneet kokeilut, sillä muuten listasta olisi tullut loputon.
Kaikki alkoi joskus 3-vuotiaana hiihdon ihmeellisestä maailmasta, ja 4-vuotiaana kävin ensimmäisissä kisoissani, tuloksena 3.s sija HSOP:n hippokisoista. Huomionarvoisaa tässä on se , että tämä on todistettu ensimmäinen ja ainut kerta kun olen pystynyt päihittämään J.Suortin, tuon VeVen luigimaisen hiihtomaestron ,ladulla. Hiihtoharrastus jatkui n.12 ikävuoteen asti kilpahiihtona, kunnes pääsin todistamaan aitiopaikalta kuinka eräässä Vehkalahtelaiseurassa saa huijata hiihtourheilussa rikkomalla sääntöjä. Lyhytpinnaisena henkilönä tästä suuttuneena ripustin sukset pariksi vuodeksi naulaan, mutta kilpahiihto jäi kokonaan.
Pesäpalloa tuli parisen vuotta pelailtua Summan Ponnistuksessa, samoihin aikoihin kun hiihdin kilpaa silloin vielä kaikki Ruissalon kylän ikäiseni hulivilit mättivät lähes joka päivä legendaarisella ruiskin kentällä parinkin tunnin verran pesistä. En juuri nyt muista mihin tämän lajin ihanuus päättyi, kai siihe kyllästyi kun ei aivoja oikeen tarvinut käyttää.
Jousiammuntaakin olen ehtinyt harrastamaan jopa vuoden verran. Silloin käytiin Pappilansalmen koulun salissa entisen maajoukkueampujan, Kaisa Suutarin, opastuksella vuonna 1999. Meillä oli noin 10 hengen ryhmä, joka hajosi siinä vaiheessa kun opettajamme alkoi keskittymään Sidneyn olympialaisiin (jonne lopulta valittiin hänen siskonsa). Onneksi en ehtinyt hankkimaan mitään omia varusteita, ja tämäkin laji jäi ohjelmasta jo varhain.
Ampumahiihto oli ohjelmassa monta vuotta. Hietalan Hempan opastuksessa saatiin tähän jaloon lajiin ammunan alkeet kuntoon ja Suutarin Simo teki ohjelmaa hiihtopuolta varten. VeVessä meitä oli 4:n hullun kopla, Harjun Vellokset Juuso ja Eetu sekä Parkon Haba, kaikki -87 syntyneitä, joten eri sarjoissa kilpailimme. Tässä lajissa olin taas kilpaurheilussa tiukasti mukana ja tulipahan käytyä alueleirejä myöten tutustumassa Mikkelin hörhöihin ja muihin luonnonoikkuihin. Mainittavaa menestystä kyseisessä lajissa en koskaan saavuttanut, ja kun viimeisenä vuotenanin jalkavaivat pakottivat luopumaan kovimmasta harjoittelusta oli sijoituskin Sm kilpailuissa jossain 4-3 viimeisen paikkeilla.
Saman lajin kesäversioon tuli vuosikausia panostettua paremmalla menestyksellä. Suunnistuksen kautta saatu vauhti ja hieman oikutteleva ammunta auttoivat satunnaisiin onnistumisiin erinäisissä kilpailuissa. Parhaina tuloksia 10 sija Sm kisoista ( samana vuonna kun jätin tämän takia Nuorten Jukolan väliin :O ) sekä SM hopeaa 2007 Ampumajuoksun viestikilpailusta yhdessä Juuson ja Haban kanssa. Mainittakoon myös Sm hopea samasta lajista samasta muodosta mutta "valmentajana sekä huoltajana". Myös Ampumasuunnistuksesta on palkintohyllyllä Sm & Mm kulta H18 sarjasta.
Suunnistus. Tuo lajeista jaloin ja mahtavin tuli vaivihkaa harrastukseni vasta ala-asteen 2.luokalla ollessani.Isäukko aikoinaan oli kyseissä lajissa omien sanojensa mukaan hyvä nuorisotasolla, kunnes akilles pamahti. Vehkalahden Veikkojen oravapolkukerhostahan kaikki lähti, silloin vielä loistavien ohjaajien ylläpitämässä toiminassa oli ilo olla mukana. En väheksy nykyistäkään menoa, mutta aina ei määrä korvaa laatua, tiedätte kyllä. En kehtaa näin vierasseuralaisena mainita enää nimiä jotka silloin aikanaan olivat vetovastuussa, mutta sinne kuuluu suuri kiitos lajin parissa pysymisestäni. Vasta H12 sarjassa pääsin sisään kilpasuunnistuksen ihmeelliseen maailmaan ja siitä alkoi polku josta ei ole takaisin paluuta .9 vuotta myöhemmin en kadu lajin aloittamista. Menestystä ei ole tullut mitenkään roppakaupalla, mutta onko sillä loppupeleissä mitään väliä? Tärkeintä on nauttia tekemisestä ja tehdä sitä asiaa mistä pitää.
Tällä hetkellä minulla on päälajina Suunnistus, sekä joskus heikkoina hetkinä Ampumajuoksu ja Ampumasuunnistus kummittelevat takaraivossa. Muu on ollutta ja mennyttä, Vain nykyhetki ja tuleva merkitsevät. Taakse ei kannata tuijottaa. Siellä on vain tyhjyyttä ja miljoonia, miljardeja virheitä.
maanantai 1. joulukuuta 2008
Hoppipäät Nyökkää
Hykertelen tyytyväisyyttäni läppärin ääressä. Luureissa pauhaa toissayönä Turun ghetoissa purkitettu : Selittelyn Mestari - Suunnistan - tsipale . Voin kertoa kappaleen onnistuneen helvetin paljon paremmin kun suunniteltu huhhuh. Muutenkin reissu Turkuun oli harvinaisen tuottoisa, 10 kipaletta joskus ensvuonna pamahtavalle levylle saatiin aikaan.
On sitten ihan eri asia millon kaikki shaiba on miksattu kuuntelukuntoon, mutta mie yritän ton suunnistuskibaleen saada talven aikana siihen kuntoon että kehtaa laittaa jakoon. Vielä pitäisi kerran tai pari Ermando Kulmalan kaverina vierailla heittämässä biisejä kehiin. Kyllä se puolitotuus joskus tulee kait.
On sitten ihan eri asia millon kaikki shaiba on miksattu kuuntelukuntoon, mutta mie yritän ton suunnistuskibaleen saada talven aikana siihen kuntoon että kehtaa laittaa jakoon. Vielä pitäisi kerran tai pari Ermando Kulmalan kaverina vierailla heittämässä biisejä kehiin. Kyllä se puolitotuus joskus tulee kait.
torstai 27. marraskuuta 2008
Tuomiolla
Nyt on sitten tämän aamun tuomiot kuultu. Vajaa viikko takaperin varasin ajan Karhulaan urheilulääkäri Hakkaraiselle ja tänään sitten kävin vilauttamassa tuota polvea. Lekuri oli sitä mieltä että polvessa on vääntövamma ja tulehdus, jotain se ulkosyrjän siteistä ja kierukoista mumisi. Hoidettavissa Arcoxia:lla 90 mg 1 tbl päivässä 7 päivän ajan (2 kuuria jos 1 ei tehoa) sekä kylmähoidolla.
Lenkille ei viikkoon ainakaan ole kuulemma asiaa, kuntopyörää ja vesijuoksua suositteli. Vaviskaa mammat ja papat, meikäläinen pamahtaa kuntosalille ja uimahalliin!!
Jos tästä nyt synkkyys helpottaisi diagnoosin myötä, jos vaikka jos viikon päästä voisi juosta kunnolla. Mie toivon että nyt seuraava viikko on sellasta paskakeliä että sataa Kekkosia taivaan täydeltä ja ulkona on -50 celsiusta, tai sitten ei. Kahden viikon päästä uudestaan tohtorin juttusille ja jos ei vaivat katoa niin sitten magneettikuvataan polvi.
Kyllä tää tästä
Lenkille ei viikkoon ainakaan ole kuulemma asiaa, kuntopyörää ja vesijuoksua suositteli. Vaviskaa mammat ja papat, meikäläinen pamahtaa kuntosalille ja uimahalliin!!
Jos tästä nyt synkkyys helpottaisi diagnoosin myötä, jos vaikka jos viikon päästä voisi juosta kunnolla. Mie toivon että nyt seuraava viikko on sellasta paskakeliä että sataa Kekkosia taivaan täydeltä ja ulkona on -50 celsiusta, tai sitten ei. Kahden viikon päästä uudestaan tohtorin juttusille ja jos ei vaivat katoa niin sitten magneettikuvataan polvi.
Kyllä tää tästä
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
KeparDin Karjaisu
Ruissalo. Makailen sängyllä ja tuijottelen kattoa. Kuumemittari piippaa ja lukema 38,2 ei saa hymyä kasvoille, päinvastoin. Ilmeisesti flunssa on jälkiseurausta viime viikonlopun KeparDi turnauksesta ja vähiksi jääneiden unien yhdistämisestä aamuvuoroihin kylmässä varastossa.
Tosiaan, vuosittainen KeparDi - säbäilyturnaus tuli käytyä tänä vuonna ensimmäistä kertaa tsekkaamassa LappRin nuorella ja nälkäisellä joukkueella.
Aluksi turnaus näytti valkopaitaselle joukkueelle vain hyvät puolensa, 4-3 ja 5-4 voitot kahdesta ensimmäisestä ottelusta takasivat varman paikan jatkolohkoon. Alkusarjan kolmannessa pelissä tulikin jo sitten turpaan 7-3, joukkueelta joka loppupeleissä ylsi hopealle asti.
Jatkosarjassa koko turnauksen voittaneelle UreA:n joukkueelle kärsitty 0-1 tappio sai jo mielialan menemään matalalle, etenkin kuin tuo peli olisi hyvin voinut päättyä 5-1 LappRin hyväksi, paikkoja oli mutta maalinteko ontui kuin tepsillä lätkäliigassa.
Viimeinen peli olikin sitten silkkaa teurastusta 0-7 tappiolla Alhon Arabeja vastaan ja näin ollen joukkueemme pääsi siirtymään illanvieton suunnitteluun.
Osa joukkueesta oli päätynyt vaihtoehtoon palata Lappeenrantaan jo lauantai-iltana, en suinkaan paheksu päätöstä, mutta paljosta hyvästä jäivät paitsi, uskaltaisin väittää.
Riennon Tampereen jaoston kämpille siirryimme puhdistautumaan, ja valmistautumaan illan rientoihin(eh?), pienellä, mutta tätäkin vahvemmalla edustuksella. Nautittuamme kylliksi virvokkeita ja lihapullia siirryimme teekkarisaunan tungokseen nauttimaan muiden rakkaan lajimme harrastajien seurasta.
Musiikki raikasi,palautusjuomat kuohahtelivat, ja nähtiimpä( onneksi vajaaksi jäänyt) (mies)strippausesityskin. Tähän väliin huomauttaisin ettei kenenkään joukkueemme jäsenen toimesta. Noin kello kymmenen aikoissa oli aika siirtyä paikalliseen juottolaan, Las Vegasiin jatkobileiden merkeissä.
Ehkä viikon paras lohkaisu tuli ovella ku allekirjoittaneelta kysyttiin paperit. Kuitenkin ravintelin asiakkaista vähintään 20 oli alaikäisiä, nuorimmat arviolta 15 vuotiaita. Että kiitti nyt tästäkin. Kyseinen mestahan oli aivan liian täyteen buukattu, hyvä että hengittämään mahtui. Jossain vaiheessa iltaa löysin itseni Hallilasta tilaamasta taksia takasin Las Vegasiin, syytä tähän en itsekkään tarkkaan ottaen tiedä. Lopulta sain roudattua valtavan kehoni takaisin Vegasiin, ja ilta pääsi jatkumaan. Mesta meni kiinni, sen jälkeen oli tappelu, ambulanssi ja poliisit. Edelleen korostaisin ettei kukaan tuntemani henkilö ollut osallisena.
Seuraavaksi koittaa viikon yleisökysymys: Lähdin baarin pihalta kohti Tuulahovia, jonkinsortin opiskelija-asuntola ilmeisesti jonkun suunnistajan seurassa. Nukuin tässä mestassa jonkinsortin nojatuolissa ja aamulla mielessä oli vain yksi kysymys "Missä hitossa mie oon".
Enpähän jäänyt asiaa sen enempää selvittelemään vaan poistuin Hervannan raikkaaseen sunnuntai-aamuun ja suuntasin kohti Tampereen jaoston kämppää. Tunnin vaeltelun jälkeen löysin perille ja pienet tirsat otettuani olin valmis hyppäämään Mazdani rattiin kohti Lappeenrantaa ja sieltä Haminaan. Pieni mutka matkassa oli. Eräs nimeltämainitsematon henkilö oli sattunut hukkaamaan tavaroitaan illan aikana, muunmuassa autonavaimet, joten loppupeleissä minut onnistuttiin ylipuhumaan heittämään 3 hengen lauma Mikkeliin. Eipä siitä tullut kuin aivan helvetisti ylimääräistä lenkkiä. Lopulta kymmenen maissa kotona ja aamulla kuudeksi töihin. Oli muuten kivaa.
Nyt viikonloppuna olisi tiedossa Riennon leiri VOL.1 Taipalsaaressa, se on eri juttu saanko roppani siihen jamaan että kykenen osallistumaan. Vituttaa tälläiset sairastelut.
(Tekstiä kirjoittaessa ei ole paljastettu nimiä tai sukuelimiä julkisesti)
Tosiaan, vuosittainen KeparDi - säbäilyturnaus tuli käytyä tänä vuonna ensimmäistä kertaa tsekkaamassa LappRin nuorella ja nälkäisellä joukkueella.
Aluksi turnaus näytti valkopaitaselle joukkueelle vain hyvät puolensa, 4-3 ja 5-4 voitot kahdesta ensimmäisestä ottelusta takasivat varman paikan jatkolohkoon. Alkusarjan kolmannessa pelissä tulikin jo sitten turpaan 7-3, joukkueelta joka loppupeleissä ylsi hopealle asti.
Jatkosarjassa koko turnauksen voittaneelle UreA:n joukkueelle kärsitty 0-1 tappio sai jo mielialan menemään matalalle, etenkin kuin tuo peli olisi hyvin voinut päättyä 5-1 LappRin hyväksi, paikkoja oli mutta maalinteko ontui kuin tepsillä lätkäliigassa.
Viimeinen peli olikin sitten silkkaa teurastusta 0-7 tappiolla Alhon Arabeja vastaan ja näin ollen joukkueemme pääsi siirtymään illanvieton suunnitteluun.
Osa joukkueesta oli päätynyt vaihtoehtoon palata Lappeenrantaan jo lauantai-iltana, en suinkaan paheksu päätöstä, mutta paljosta hyvästä jäivät paitsi, uskaltaisin väittää.
Riennon Tampereen jaoston kämpille siirryimme puhdistautumaan, ja valmistautumaan illan rientoihin(eh?), pienellä, mutta tätäkin vahvemmalla edustuksella. Nautittuamme kylliksi virvokkeita ja lihapullia siirryimme teekkarisaunan tungokseen nauttimaan muiden rakkaan lajimme harrastajien seurasta.
Musiikki raikasi,palautusjuomat kuohahtelivat, ja nähtiimpä( onneksi vajaaksi jäänyt) (mies)strippausesityskin. Tähän väliin huomauttaisin ettei kenenkään joukkueemme jäsenen toimesta. Noin kello kymmenen aikoissa oli aika siirtyä paikalliseen juottolaan, Las Vegasiin jatkobileiden merkeissä.
Ehkä viikon paras lohkaisu tuli ovella ku allekirjoittaneelta kysyttiin paperit. Kuitenkin ravintelin asiakkaista vähintään 20 oli alaikäisiä, nuorimmat arviolta 15 vuotiaita. Että kiitti nyt tästäkin. Kyseinen mestahan oli aivan liian täyteen buukattu, hyvä että hengittämään mahtui. Jossain vaiheessa iltaa löysin itseni Hallilasta tilaamasta taksia takasin Las Vegasiin, syytä tähän en itsekkään tarkkaan ottaen tiedä. Lopulta sain roudattua valtavan kehoni takaisin Vegasiin, ja ilta pääsi jatkumaan. Mesta meni kiinni, sen jälkeen oli tappelu, ambulanssi ja poliisit. Edelleen korostaisin ettei kukaan tuntemani henkilö ollut osallisena.
Seuraavaksi koittaa viikon yleisökysymys: Lähdin baarin pihalta kohti Tuulahovia, jonkinsortin opiskelija-asuntola ilmeisesti jonkun suunnistajan seurassa. Nukuin tässä mestassa jonkinsortin nojatuolissa ja aamulla mielessä oli vain yksi kysymys "Missä hitossa mie oon".
Enpähän jäänyt asiaa sen enempää selvittelemään vaan poistuin Hervannan raikkaaseen sunnuntai-aamuun ja suuntasin kohti Tampereen jaoston kämppää. Tunnin vaeltelun jälkeen löysin perille ja pienet tirsat otettuani olin valmis hyppäämään Mazdani rattiin kohti Lappeenrantaa ja sieltä Haminaan. Pieni mutka matkassa oli. Eräs nimeltämainitsematon henkilö oli sattunut hukkaamaan tavaroitaan illan aikana, muunmuassa autonavaimet, joten loppupeleissä minut onnistuttiin ylipuhumaan heittämään 3 hengen lauma Mikkeliin. Eipä siitä tullut kuin aivan helvetisti ylimääräistä lenkkiä. Lopulta kymmenen maissa kotona ja aamulla kuudeksi töihin. Oli muuten kivaa.
Nyt viikonloppuna olisi tiedossa Riennon leiri VOL.1 Taipalsaaressa, se on eri juttu saanko roppani siihen jamaan että kykenen osallistumaan. Vituttaa tälläiset sairastelut.
(Tekstiä kirjoittaessa ei ole paljastettu nimiä tai sukuelimiä julkisesti)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)