Aika ristiriitasin tuntein edetään kohti viikonlopun ja tietysti koko kesän huipentumaa - Jukolan viestiä. Tänä vuonnahan Juko järjestetään about parinkymmenen kilsan päästä meikäläisen kotitalolta, eli lähestulkoon takapihalla. On tuo järjestävä seurakin suhteellisen tuttu, mutta sitten laitoin jalkaan sukset ja menihän ne ristiin.
Pelokkaat on ajatukset omalla tavallaa. Ensimmäistä kertaa olis tiedossa Jukossa rehellistä yöpätkää, vaikkei tuo nyt 10-milan veroista pimeyttä oliskaa. Lisämausteen tähän tuo se, että Jore on ollu laittamassa sorkkiaan peliin ratojen suhteen , vaikkakin ilmeisesti vain koordinaattorina (?). Viimeks ku mie oon Joren suunnittelemaa yörataa vedelly eihän siit hyvä seuran. Tais päättyä siihen ku Mäkelän Pepe kotimatkalla miut bongas Hamina-Sippola -tien varresta ja heitti Uuperiin, mut ei siit sen enempää täl kertaa.
Ootan kyl innolla, kakkospätkää kakkosjoukkuees tarjol ja fiilikset reeneis ollu lähiaikoin lähinnä positiiviset. Tarkasti ja maltilla vaan, sillai mie aattelin vetää. Isot pyssyt saa pyssytellä ihan rauhas.
Isoist pyssyist tuli mieleen noi voittajasuosikit. Mie toivon sydämeni pohjasta että KR hylätään tai ne separoi ittensä ulos rumasti. Onhaa toi muukalaislegioona rumaa luettavaa. Vois pärjätä joku 100 % suomalaisjoukkue, vaikkei ne pärjää kuitenkaan. Joku PR taitaa olla kovimpii, tosin niienki suomalaisuutta vois pilkunnussija kyseenalaistaa kun taitaa osille pojista suomen puhuminen aika vaikiaa. Kyl mie sanon et ruottalaiset vie, veihä ne viimeksi Virolahel. Ei oo mikään muuttunu, eihä ?
Vähä muuttu pläänit kisaviikonlopun suhteen kun tuli puhelu. Katoin nimeä puhelimessa ja totesin että tosi on kyseessä. Kyseinen soittaja oli järkänny miun seurasiirron sen jälkeen kun liitto oli hylänny hakemuksen. Noh, talkoohommiahan sieltä tuli. Tv-toimittajan avustajan pesti nyt ei hirveesti luulis rasittavan, kuhan muistaa lepuutella aina kun kärkeä ei näi. Simppeliä.
Veikkauksia voisin lyyä lähinnä sinisten poikain puolesta. Ykkösjoukkuees on vaa rautasia ja ylivoimasen kovia jätkiä, sanotaa 66 sijotukseks. 2.s on yhdistettynä kokemusta taitoa nuoruutta ja taitaa siel yks kaalin ja viinan sekotukselta haiseva uuroki olla, sanotaa et joku 185 ois kova. Kulleruudi ei pääs maaliin - tulevat pois kun rasti ei löydy.
Mielenkiinnolla ootellaan!
4 kommenttia:
Jukolan yö on eri yö ku SM-yö.
2.osuus on hieno setti. 6 kertaa juossu sen. Jore on varmaan koordinoinnu Junnun aivoitukset vähän iisimmiks.
Ootan kyl innolla, kakkospätkää kakkosjoukkuees tarjol ja fiilikset reeneis ollu lähiaikoin lähinnä positiiviset. Tarkasti ja maltilla vaan, sillai mie aattelin vetää. Isot pyssyt saa pyssytellä ihan rauhas.
KR on kyl pirun paha lyötävä. Hurrijoukkueen kanssa voi tehdä tiukkaa, mutta jospa Haldenilla kävis munkki. Ois siel ainakin yks hurri tiimissä.
Täyssuomalaisil jengeil voi olla aika kiintaalla voiton kanssa.
Valitettavasti peräsmiehet voi olla korkialla ja vaik parhait suomalaisii, ku niillä se nuurtpäri ki on (jos tajuavat parhaansa ja lyövät kolkille)
-Take
tsori Tero. Jäi tohon alle vahingossa pätkä tosta sun tekstistä.
Joo , viiltäjien voitto on lähes yhtä pahaa kateltavaa ku KR:n muukalaisten. Ylläripylläri ois kiva, harmi vaa ettei sellasia oikee taia tulla
ylläri ois kyllä kiva!
Lähetä kommentti