Vaikka mie jouduinki eroamaan urheiluseuran palveluksista , on nyt taas alkanu näyttää työrintamalla tarpeeksi valosalta. Piti olla päivä keikka vanhoissa tutuissa maanrakennushommissa, huomen tulee viikko täytee eikä loppua oo näkyvissä. Raha kelpaa aina, vaikkakin väsymys koettelee kroppaa oikein urakalla.
Sen sai huomata viime firmaliigassa, kun meikäläisen b-radan voittoputki katkes pikamatkan skabailussa. Hidas ja raskas maasto suosi kovempia, niimpä joutu tunnustaa Töyrylän perheen pään itteä nopeammaksi. Tilanne ennen päätösskabaa on kutkuttava. Riento johtaa Töyrylöitä kahdella pisteellä, pistää niin jännäks että taitaa mennä yöunet ihan kokonaan.
Am-kisojen jälkeinen pettymys on ajanut äijän lenkille purkamaan itsesääliä. Lauantain pitkä matka nyt oli miulle vaan reeni, vetelin rauhassa ja pummasin rauhassa. Yli 11 kilsanen kuitenki tän vuoden pisin kisareissu jos nyt tunturia ei lasketa. Rumaa jälkeähän siitä tuli loppupeleissä.
Viestissä ratkasu oli vieläkin rumempi. Pääsin lähtemään ankkuriosuuelle VeVen ja Anttolan jälkeen kolmantena, mutta hommahan kusi totaalisesti. Ykkösrastille heti minuutin hermokoukku ja kun Vuoksi ja Kulleruudit ajo kiinni joutu taisteluun. Taistelu loppu puolessä välissä kakkoselle välinerikkoon kun oikean jalan kenkä sano ittensä irti. Aluks lähti vaan kanta irti ja hidasti hiukkase menoa. Annoin siimaa jätkille ajatellen että maaliin pitäs päästä. Noh, 2-3 välillä sitten irtos koko paska ja siinä sitten käveltiin maaliin äärimmäisen vitutuksen saattelemana. Vuoden vanhat integraattorit pääty suunnistuskenkien hautuumaalle. Hyvin palvelivat
Tossa lenkillä ollessani kävin vähän vuntsimaan asioita. Koulupaikkaahan miulle ei suotu (todennäkösesti 9 otettiin sisään varasijoilta), eikä tässä nyt satunnaisia työkeikkoja lukuunottamatta muuta tekemistä ole. Onneksi tuli Kotkasta muutettua alkukesästä takasin kotinurkkiin niin säästää asumisessa, vaikkakin hermoissa tämä taas kuluu.
Niin, se mitä mie mietin. Tulin siihen tulokseen että pitäsköhän tässä ruveta hurjaksi ja alkaa ihan tosissaan ottamaan tätä suunnistustouhua. Tähän asti kun on harrasteltu jossain mutasarjan tasolla ja tekeminen ollut lähinnä satunnaista ja sekavaa. Kyllähän sen mie tajuan ettei yks talvi tee kesää, mutta tältä tasolta nousujohteisen suunnan saavuttamiseen ei ihmeitä vaadita.. Jos piiskais ittensä kunnon tekemisen meininkiin, kun ei näin yksinäisenä ihmisenä paljon tarvitse kapakoita kouluta tai torilla notkua.
Tästä täytyy tietysti palaveroida valmennusjohdon kanssa ihan ajan kanssa. Paperilla kuulostaa hyvältä, katellaan sitten talven pakkasilla mikä on mieli. Usein se mieli on muuttunut jo mannan paluubussissa, jos nyt ei tällä kertaa.
Otetaan nyt äsämmät ja muut alta pois ja sitten kahtotaan.Ainiin, tunturin repajuttuja en jaksa tähän laitella, ne löytyy karttapankista ja naamakirjan kautta halukkaille.
Nousuun ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti