Semiraju viikko on lähestulkoon takana. Pari kertaa on mäkeä puskettu , töissä on mätetty maata ja kannettu laattoja niin hurjaa tahtia, että taisi olla tiistai kun meinasin jäädä lenkillä auton alle - heikolla hapella. Vaikka taas kuuden herätyksiin ja töihin totuttelu on vienu voimista osansa, on silti reenit kulkenu ihan mallikkaasti. Kertaakaan ei ole tarvinnut kesken jättää , saati sitten lyhennellä.
Jottei viikko olis liian kevyt, puskin mie tänää puol kutoseks ylös ja auton nokka kohti Savonlinnaa. Painees pääsykokeet ohi ja takas samanmoine. Pitäis varmaankin vaihtaa familian pyyhkijänsulat , meinaan että ekan kerran näki ulos jossain siinä koulun nurkilla - reilu 3 tuntia kotoota lähdön jälkeen. Huomenna pitäis vetää setti tyyliin : 06:40 - töihin, 09:15 pääsykokeisiin , 11:30 tai 12:30 töihin. 16:00 reeni ja vielä 19:30 pappaa jumppauttamaan. Jossain välissä pitäs vielä syödä ja tankata raatojuoksua varten.
Kattelin lähtölistoja ja nolostuin. Eihän siellä ollut edes samalla vuosikymmenellä syntyneitä kuin väriksi, jos sitäkään. Noh, toivottavasti olis jotain äärikovia pikkujunnuja ettei miun vaa tarvis olla lähellä palkintoja, koska eihän se n sovi mitenkään näin paskalle kaverille. Ehkä pelko on turha, katellaan.
Nyt on fiilikset kohillaan ja kiva lähtä viel suunnistelee raatoon. Muutenkin jotenki valosaa meininkiä ollu näi syksyl. Vielku koulupaikan sais ja alkais elämä luistamaan.
Ens viikolla tulossa huima kepardispeku, sitä odotellessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti