Lupasin, toteutan :
Kaikkien vaikeuksien ja tapahtumien jälkeen kaikki tekstit ovat valmiit ja taustat hankittu. On aika julkistaa tulevan lätyn biisilista, vaikkei se ketään todennäköisesti kiinnosta. Tästäkin huolimatta - olkaapi hyvät :
1.Siivet
2.Momentum
3.Raskaita Aikoja (nettisinkku kevät 2011)
4.Myöhäisromantiikkaa
5.Puolitotuus
6.Miljoona Pellee
7.Kuuleville Korville
8.Matkamuistoja
9.Kohti Uusia Pettymyksiä
Vierailijat pidetään salassa levyn kansien julkistamiseen asti
Kuten arvata saattaa perustyyli levyllä on melankolinen ja tumma , mutta silti toivonkipinän omaava. Levyn teemana on vahvasti oman elämät vaiheet, murheet, suhteet, pettymykset yms yms mieleen painuneet asiat.
Yllättäviä käänteitä tulee , jopa jonkinasteista kohua saattavat kertomukset aiheuttaa , jos niin on käydäkseen niin käyköön. Jos joku on aikaisemmin materiaaliani kuunnellut niin yllätyksiä on varmasti luvassa niin tyylilajeissa kuin teksteissäkin.
Levyn hinnaksi tulee vaivaiset 5 euroa, siis hieman tuoppia enemmän.Levy tullaan äänittämään keväällä 2011, julkaisu mahdollisesti Touko-Kesäkuussa 2011. Viimeistään Heinäkuussa 2011
-Kiitos
torstai 25. marraskuuta 2010
tiistai 23. marraskuuta 2010
Perussettiä
Hola!
Pari viime päivän on taas tullut fundeerattua asioita oikein urakalla. Ja että mitäkö mie oon mietiskelly ? Noh seuraavassa vähän osviittaa :
- Lenkille ois kiva päästä (edellinen vauhdikas "juoksuaskel" raadon loppusuoralla)
- Mihin suuntaan viedä levyä, ketä mukaan ja milloin valmiiksi (25.11 biisilistan julkaisu ja kannet esiin)
-Opiskeleen ois kiva päästä (haku päällä, tulokset viim. ensi viikolla)
-Työt pakkasessa on syvältä perseestä (Jos ei mitään tekemistä, jäätyminen on satavarma asia, ei edistä lenkillepääsy)
Eli siinä siis lyhyesti, mitään uutta ei siis tosiaankaan ole tapahtunut Ruissalon auringon alla. Ehkä valoisin ajatus edellä mainituista kohdista liittyy juuri tuohon kohtaan kaksi. Ikuisuusprojektiksi muuttunut "Puolitotuus" on taas askeleen lähempänä toteutumistaan. Biitit on, tekstit on muutamaa värssyä vaille valmiit ja kova hinku olis studiolle. Torstaina lyödään kansitaide ja biisilista tulille ja lähetetään kansitaiteilijalle viimeisteltäväksi.
Lenkillepääsy olisi suotava tapahtuvaksi ennen Riennon Vehkalahden leiriä, näistä tulehduksista saa mitään tolkkua. Loppuun voitaisiin lyödä kuvamateriaalia siitä, kuinka hauskaa poikain kanssa reissussa voi olla:

torstai 18. marraskuuta 2010
Ahterista
Synkkää.
Äärimmäisen.
Pari viikkoa mie sitte ehin "kunnolla" reenata. Taudit tuli, rimpuilin tällä viikolla pari päivää ja totesin ettei tästä mitään tule, heikottaa ja väsyttää niin valtavasti. Kävin lääkärissä ja totesi tulehusarvojen olevan korkealla - ihan niinkuin edellisenäkin talvena. Jos tässä nyt taas menee yhtä kauan tyhjää tapittaessa niin sillä itsellä päähän vaan.. Töissäkin pitää puolikuntoisena käydä kun ei tarpeeksi sairas ole saikulle.
Kävin mie tos välis Tampereelki jotai säätääs, aika basic reissu seki taas oli.
Jos tästä joskus lenkille vielä pääsis.....

torstai 4. marraskuuta 2010
SIlmät ristissä
Semiraju viikko on lähestulkoon takana. Pari kertaa on mäkeä puskettu , töissä on mätetty maata ja kannettu laattoja niin hurjaa tahtia, että taisi olla tiistai kun meinasin jäädä lenkillä auton alle - heikolla hapella. Vaikka taas kuuden herätyksiin ja töihin totuttelu on vienu voimista osansa, on silti reenit kulkenu ihan mallikkaasti. Kertaakaan ei ole tarvinnut kesken jättää , saati sitten lyhennellä.
Jottei viikko olis liian kevyt, puskin mie tänää puol kutoseks ylös ja auton nokka kohti Savonlinnaa. Painees pääsykokeet ohi ja takas samanmoine. Pitäis varmaankin vaihtaa familian pyyhkijänsulat , meinaan että ekan kerran näki ulos jossain siinä koulun nurkilla - reilu 3 tuntia kotoota lähdön jälkeen. Huomenna pitäis vetää setti tyyliin : 06:40 - töihin, 09:15 pääsykokeisiin , 11:30 tai 12:30 töihin. 16:00 reeni ja vielä 19:30 pappaa jumppauttamaan. Jossain välissä pitäs vielä syödä ja tankata raatojuoksua varten.
Kattelin lähtölistoja ja nolostuin. Eihän siellä ollut edes samalla vuosikymmenellä syntyneitä kuin väriksi, jos sitäkään. Noh, toivottavasti olis jotain äärikovia pikkujunnuja ettei miun vaa tarvis olla lähellä palkintoja, koska eihän se n sovi mitenkään näin paskalle kaverille. Ehkä pelko on turha, katellaan.
Nyt on fiilikset kohillaan ja kiva lähtä viel suunnistelee raatoon. Muutenkin jotenki valosaa meininkiä ollu näi syksyl. Vielku koulupaikan sais ja alkais elämä luistamaan.
Ens viikolla tulossa huima kepardispeku, sitä odotellessa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)