Eipä kummempia, eipä ei. Fiilis on toisaalta katossa , toisaalta sylettää niin maan perhanasti. Napsin nimittäin tossa itelleni opiskelupaikan ainakin vuodeksi KyAMK:sta tietotekniikkapuolelta , helpotti kummasti olotilaa että sai jotain tekemistä.
Vaikuttaa jopa ihan mielenkiintoiselta hommalta , kattoo nyt miten tää tästä lähtee. Luokka on kyllä niin karmivan näköstä sakkia että hyvää päivää vaan. Puolet porukasta varmaan koskaan ole käyneet suihkussa , eikä tuo liikuntakaan näytä monelle maistuneen. Mie sovin siis joukkoon pirun hyvin!
Toisaalta , tässä eilen koulun jälkeen jössähti päälle kevyt flunssa mistä oli jo oireita sunnuntain pitkässä suunnistuksessa. Käytiin patun kanssa Lakaliininvuorella jyystämässä puoltoistatuntinen reissu ja poissaolevasta fiiliksestä sai kuvan tulevasta taudista. Nyt vaan pitää muistaa ottaa rauhallisesti ja toivoa että tästä parannutaan Mäntsälään mennessä. On nimittäin perhanan hyvin muistissa mitä tapahtui viime kauden lopulla. Jäi väliin pitkä , keskari ja viesti , sekä yö-kisaan lähdettiin riskeeraamaan omaa terveyttä.
Ajattelin hommata kämpän Kotkasta, niin synkältä kun se kuulostaakin. Ihan raha mielessä. Nyt tulis sellane kevyt 55 € / kuussa opintotukea , mutta laskin tossa että kämpän kun hommais ja silti asuis suuren osan ajasta himassa , tulis tuloa n. 3 x enemmän. Teoreettista touhua tosin, kahtellaan kahtellaan ja sillävälin yskitään keuhkot ulos.
tiistai 25. elokuuta 2009
maanantai 17. elokuuta 2009
Harvinaista touhua
On kisaviikonlopun jälkeinen maanantai , eikä edes vituta, siis täh ? Onko synkkyyden keskellä nähty häväihdys paremmasta , valoa umpinaisessa tunnellissa ? Kuinka tämä edes on mahdollista?? Joko doping-testit on suoritettu ?
Viikonloppuna siis kisailtiin täällä kaakossa am-nortonki vai mikälie pitkämatka onkaan ja siihen kaupanpäälle vielä viesti. Takana ennen 2 starttia oli jo huikeat 2 viikkoa järkevää harjoittelua , eli siis jotain aivan muuta mihin aikasemmin kaudella oli totuttu. Sen kyllä huomasi.
Lauantain kisaan kattelin etukäteen vähän lähtölistoja, ja elättelin toiveita sijoista 5-7 , kuhan nyt ei ihan hännille jäisi. Koko viikon oli reeneissä ollut rento tekemisen meininki ja mainio tunne , joten fiilis ei paljon korkeammalla olisi voinut sitten olla.
Alussa tuntu tuttuun tapaan tosi pahalta, mutta suunnistus toimi heti ykköselle ja napsin siinä eellä lähteneen Puuhiksen 2 minuutilla kiinni. 4 rastille tuli harmittava koukku vähän tarkemmassa paikassa , muttei siinä tuhraantunu kun max 2 min loppupeleissä. Pitkällä välillä tuli taas vähän seilailtua siellä sun täällä , mutta kun 6 rastille pamahti näkyviin Sk Vuoksen paita ja Heikki , meinas jo pien hymynväre karata huulilta. Toisaalta, vilkasin taakse ja Kaakon Rastin Ruokonen oli lähestulkoon peesissä ja napsinu 4 minuutilla kiinni.
Heikki sitten löi vauhtia seuraavalle rastille niin paljon , ettei perässä pysynyt kun vain mie ja Puuhis. 7-8 välillä sitten peli ratkaistiin kun Heikki tykitti juuri ennen rastia vasemmalle suon yli , siis mitä ihmettä ?? Ei siinä jääty paljon huutelemaan , vaan rasti haltuun ja eteenpäin. Lopussa ei pahempia virheitä tehty ja Am pronssia napsahti niin että tuntu. Voin kertoa , notta tuntu helkutin hyvältä. Eka AM-mitali , savut Aarosta ja Heikistä , sekä jaksoin juosta koko 8,4 kilsasen radan. Kohti parempaa siis, vaikka eroa kärkeen jäikin kyöstin verran loppupeleissä. Tyytyväinen täytyy olla.
Ville toi ykkösosuudelta viestin selvässä keulassa , joten ei miulla ollu hätää laisinkaa mettään lähtiessä. Kävi sitten niin hassu päivä , että joutu jopa juoks ua jarruttelemaan kun meinasi ihan innostua. Virheitä ei tullut otettua sitä perinteistä minuuttia enempää kokonaisuudessakaan , ja koko sarjan kovin osuusai ka oli tosiasia. Viimosella osuudella Aaron tehtävä oli lähinnä juosta maaliin, ja kultaa lassahti 20 minuutin erolla Naviin, kun toisena 2 osuuden jälkeen n.9 minuuttia keulasta ollut Olavin Rasti joutui keskeyttämään. Sk vuoksen Itävaltalais-maajoukkuenuorista ei yksinkertaisesti ollut mitään vastusta. Toki on muistettava että taisi pojilla olla takana kova reeniviikko, mutta taisi Lappeenrannan maastot olla silti vähän liikaa ;)
Nyt ilmottauduttiin mukaan taistelemaan tosissaan viimeistä viestipaikasta Sm-kisoihin. Samalla taisteluasenteella eteenpäin niin eiköhän hyvä tule...
taisteluilmettä kehiin

Tulokset
1. Juha Hyyryläinen AnttU 1.04.01
2. Jukka Tani SipRa 1.08.06 +4.05
3. Tero Väisänen LappRi 1.14.32 +10.31
4. Aaro Nurmiainen LappRi 1.15.24 +11.23
5. Topi Puhakka SipRa 1.16.23 +12.22
6. Mikko Höglund ORa 1.16.40 +12.39
7. Miika Ruokonen KaaRa 1.20.14 +16.13
8. Heikki Nenonen SKVuoksi 1.22.31 +18.30
9. Tobias Guggenberger SKVuoksi 1.29.22 +25.21
Sunnuntaina sitten lähettiin taistelemaan Am-viestin herruudesta H20-sarjassa.
Vaikka riennon kivenkovasta joukkueesta puuttuikin kovin tykki, Joni, oli silti selvää ettei taistelematta joukkue tulisi kaatumaan.
Homma sitten meninkin jopa paremmin kun itte osasin ees odottaa.
Vaikka riennon kivenkovasta joukkueesta puuttuikin kovin tykki, Joni, oli silti selvää ettei taistelematta joukkue tulisi kaatumaan.
Homma sitten meninkin jopa paremmin kun itte osasin ees odottaa.
Ville toi ykkösosuudelta viestin selvässä keulassa , joten ei miulla ollu hätää laisinkaa mettään lähtiessä. Kävi sitten niin hassu päivä , että joutu jopa juoks ua jarruttelemaan kun meinasi ihan innostua. Virheitä ei tullut otettua sitä perinteistä minuuttia enempää kokonaisuudessakaan , ja koko sarjan kovin osuusai ka oli tosiasia. Viimosella osuudella Aaron tehtävä oli lähinnä juosta maaliin, ja kultaa lassahti 20 minuutin erolla Naviin, kun toisena 2 osuuden jälkeen n.9 minuuttia keulasta ollut Olavin Rasti joutui keskeyttämään. Sk vuoksen Itävaltalais-maajoukkuenuorista ei yksinkertaisesti ollut mitään vastusta. Toki on muistettava että taisi pojilla olla takana kova reeniviikko, mutta taisi Lappeenrannan maastot olla silti vähän liikaa ;)
1 Lappeen Riento 1 2.13.22Ne amarit oli sitten siinä, seuraavaksi pitäisi vielä käväistä Mäntsälässä kisoissa ennen SM-putken alkamista. Kunto on noususuunnassa , mikäli tästä viikonlopusta voi jotain havaintoja tehdä. Kuitenkin ero edellisen viikonlopun Espoon totaalisen sysipaskuuden ja tämän viikonlopun kelvollisen suorituksen välillä on hurja...
1. osuus Saikko Ville 46.16 1
2. osuus Väisänen Tero 43.29 1.29.45 1
3. osuus Nurmiainen Aaro 43.37 2.13.22 1
2 Navi 1 2.34.36
1. osuus Nykänen Ville 58.49 4
2. osuus Pajunen Teemu 52.04 1.50.53 4
3. osuus Ihalainen Niko 43.43 2.34.36 2
3 SKVuoksi ULKOP. 2 2.41.03
1. osuus Scharnagl Lukas 47.40 2
2. osuus Lafer David 1.00.14 1.47.55 3
3. osuus Richter Martin 53.08 2.41.03 3
4 SKVuoksi ULKOP. 1 2.46.35
1. osuus Gassner Manuel 1.00.39 5
2. osuus Obermüller Markus 56.30 1.57.09 5
3. osuus Grünberger Dominik 49.26 2.46.35 4
Olavin Rasti 1 KESKEYTT
1. osuus Mikko Höglund 54.35 3
2. osuus Lauri Inkeri 44.37 1.39.12 2
3. osuus Kari-Jussi Korhonen KESK.
Nyt ilmottauduttiin mukaan taistelemaan tosissaan viimeistä viestipaikasta Sm-kisoihin. Samalla taisteluasenteella eteenpäin niin eiköhän hyvä tule...
taisteluilmettä kehiin
perjantai 14. elokuuta 2009
Kuukauden vanha
Päivitystahti tuppaa heikkenemään näin kauden edetessä kohti syksyä , joten päätin tässä nykästä vanhan julkasun kaikkien korvien kiusaksi.
Vuonna 2007 tuli julkaistua Reklama - Haminasta EP internetin välityksellä ilmaisjulkaisuna , ja samainen kyhäelmä on nyt taas täällä, tällä kertaa streamimuodossa. Mukana pienenä bonuksena tulevalta lätyltä pätkä jonkinnäköistä klubibiitintynkää, eli jotain aivan muuta... Olkoot hyvät... Seuraavassa kuukauden vanhassa mennään sitten varmaa vielä vuosi taaksepäin... huh
Äänitys & Miksaus : E.Kulmala @ Kyamk Studios 2007
Kappaleet:
Nää Vuodet
Tuulet
Silmienne Edessä
????? ????????

tiistai 11. elokuuta 2009
Kuin lehmä suossa
On se hauska motivoida itseään eteenpäin "kyllä se juoksu vielä joskus palautuu edes jonkinnäköiselle tasolle" - tyyliin. E-gameseissa oli taas sellaista emakkosian lönkytystä ettei paremmasta väliä.
Reissun paras kohta osui ekan päivän iltaan televisiokanava FST5:n "Rajaseudun Poikamiehet" - ohjelman myötä. Suomesta löytyy siis vielä todellisia juntteja , ja oikein dokkari väännetty niistä. Kahtelkaa yle areenasta, ainakin myö naurettiin niin perhanasti hotellissa äijien kanssa.
Myös poliisien kanssa oli kahnauksia, niikun tälläsellä porukalla pitääkin olla. Matkalla perjantaina napsahti mopokyttä viereen, kovasti huito ja näytti käsimerkkejä. Sependeri tietysti rehellisenä ja suoraselkäisenä äijänä oli jo autoa sivuun pistämässä kun taas huidotaan notta etiäpäin. Jatkettiin matkaa ja kohta se perkele taas pörräs siinä vieressä kovasti huitoen.
Lopulta kummalisesta pantomiimista saatiin jotain tolkkua ja turvavyötähän siinä kyseltiin , kas eihän tuossa Honda Accordissa vuodelta nakki ja kastike ollut keskivyönä kuin lannevyö ja sitä oli ilmeisesti vaikea havaita miun vatsamakkaroiden alta. Mopokyttä päätti sit toiminnan miehenä seisoa sen hiton pyöränsä päällä ja kuikoilla kun koitin parhaani mukaan näyttää vyön olemassaoloa.. Pyörä vielä vähän heilahti, kyllä lähti muuten vihaseen painattaan etiäpäin, tais setää vituttaa-
Ekana päivänä keskariin lähin ihan perusfiiliksillä , mutta heti ykköselle mennes tajusin ettei oo miun päivä. Jalat takkus alusta asti todella pahasti ja tulihan sitä koukkuakin ehkä joku femma yhteensä. Onneks Heikki oli paskempi ,vaikkakin hylättiin puuttuvan leiman takia. Nappasin kuitenkin huikeat 3 sek savut, rehellistä touhua. Pitkästä aikaa nähtiin huippuliigassakin sinivalkoista väriä Saimonin muodossa, toivottavasti tullaan näkemään lisää sitten ens kaudel. Jeah!
Kakospäivän oli kulkupäivä ihan kutosrastille asti. Alussa tuntu suunnistuski ihan semijeejeeltä , mut sit kakkoselle tuli vedettyä häijyt reitinvalintavirheet ja pummasin ite lippuakin. TYHMÄ!
Pummitonttu oli luvannu napsia miut kolmoselle kiinni kun lähti 2 minuuttia perään. Kolmosrastilta kun lähin eteenpäin lyllertämään, kattelin siinä taakse ja kas, sieltähän se poika puskarastia kohti napsutteli. Ei ihan kerennyt kiinni saada , ja vasta 5 rastilla kohdattiin melkein hymyssä suin. 6:lle asti jaksoin tontun ja Molnarin perässä roikkua, sit iski noutaja ja rumasti. Loppumatka tultiin taas edellispäivältä tuttua vauhtia ja pummeja kasaantui lisää. Maalissa 8,5 kilsan reissusta ajassa 1:24:59 , just ja just alle kyöstin kilsavauhin. RUMAA
Hakuaika Ruissalon maajoukkueen valmennuspäälliköksi on päättynyt, kiitos hakijoille. Paras valittiin tai oikeastaan valitsi itse itsensä lohduttomalta tuntuvaan tehtävään. Palkaksi lupaan tässä nyt puolet kaikista palkintorahoista mitä tullaan näkemään, tai no, heitetään samantien 70% pöytään. Luottoa omaan tekemiseen löytyy!
Ens viikonloppuna joutuu heti taas edustustehtäviin amareitten muodossa. Lauantaina nortonki ja sunnuntaina viestin 2.osuus. Viestissä kovaa haastetta tulee Imatra/Itävalta - akselilta. Saas nähä mille osuudelle itse Imatran keisari pääsee kovassa seurassa, jos nyt edes ykköseen mahtuu ;) Nortonki ja mie sovitaan yhteen kun lumihanki ja ketsuppi , eli aivan helvatun hyvin. Jos maaliin pääsen oon tyytyväinen.
Heittään vielä repavalinnat loppuun:
Lauantai
Sunnuntai

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)