Elämä jälkeen kymppimiilan

On jälleen koittanu se päivä. Päivä jolloin valtaosa Ruotsista palaavista suunnistajista on kärsinyt laivamatkailun aiheuttamasta väsymyksestä, pahoinvoinnista, muistinmenetyksestä ja rahatilanteen äkillisestä heikkenemisestä. Ei se väärin ole, mutta olisihan sitä mielellään paljonkin virkeämmässä olotilassa mitä tänään on jyllänyt kropassa. Ei sentään, eihän tässä mitään rapalatilaa ole otettu, pois se minusta. Tajusin sen verran ottaa rauhallisesti ettei käynyt kuten eräälle blogistille, josta viimeinen havainto on nojailemassa satamassa tolppaan hengittäen samalla erittäin raskaasti.

Tosiaan, perjantai ei olisi oikeastaan paremmin voinut alkaa kun puhelimen välityksellä allekirjoittanut värvättiin erittäin kovatasoiseen TuMe 3:een paukuttamaan ankkunaattipätkää. Viikonloppuhan siinä pelastui, eipähän tarvinnut pelkästään tepastella ympäri kisakeskusta tärkeän näköisenä, vaan nyt sai olla osa jotain suurta, jotain kaunista, ja joitan mistä pitää nauttia.

Menomatka oli taas kerran niin perinteinen, sitä vain odotti ja odotti laivalla nukkumaan pääsyä samalla kun muiden vatussien kanssa spekulointi äityi välillä infernaalisiin mittasuhteisiin. Taisi olla jopa jotain juttua viiksien vaikutuksesta kilpailusuoritukseen, Riennon kannalta bonusta saattoi loppupeleissä olla etteivät kyseiset karvat kuulu kiellettyjen listalle, varmasti moni ruotsalaisbörje on pelästynyt Saimonin tai Sependerin tuuheita lähes Jamie Hynemanin mursuviiksien kaltaisia mustaatseja niin pahasti, että ovat ottaneet vähintään kyöstin pummin, ehkä jopa kaksikin.

Perstorpissa kävi majoituksen suhteen kerrankin tuuri, vaikkakin suihkuja ei tarjolla ollut yöaikaan perinteiseen ruotsalaiseen tapaan. Nettiyhteyskin majoitusluokastamme löytyi, ja kun Masa oli ottanut nopean(lue : antique) läppärinsä mukaan saatiin itse kilpailua seurattua mainiosti videotykin kautta kankaalle heijastettuna, överiluksusta ettenkö sanoisi. Eihän siinä sitten yöllä nukuttu tuntia kauempaa, pakkohan se oli seurata kerran mahdollisuus oli.

Lokehan mainitsi jo perjantaisessa puhelussa meikäläisen joutuvan yhteislähtöön, joten pelkoa ylipitkästä matkasta ei perseessä ollut, luojan kiitos ettei siellä ollut muutakaan lyhyen uneni jälkeen, ilmeisesti luokkamme ovi on ollut tarpeeksi lujaa tekoa pitääkseen lokaalit loitolla pienistä suomalaispojista.

Yhteislähtöhän oli järjestetty perinteiseen tapaan aivan päin äässiä, joten muutama sata ryynijää lähti kaoottisen ilmapiirin valletessa ryntäämään kohta k-pisteen ihanuutta. Ennen ygöstä maastossa jo käveltiin ja kakkosella olin valmis jo virittelemään yhteislaulua tunnelman rauhoittamiseksi, sen verran taistelun makua ilmassa oli. Paaket lähestulkoon hakkasivat ja potkivat toisiaan yrittäessään päästä rastille. Perus baari-illan meininkiä, vitusti äijiä pyörimässä parin reiän ympärillä. Vasta jossain parin kilometrin jälkeen alkoi letkoissa olemaan vauhtia ja mukavuutta, kulkukin oli sen verran mainio että päädyin oman letkani vetäjäksi lähes koko kilpailun ajaksi. Tulihan siellä pari koukkuakin, muttei mitään femmaa sentäs, ehkä suurin koukku joku pariminsanen paska väärään suuntaa tietä juokseminen. 11 kilometriä ei edes oikeastaan hyydyttäny pahemmi, mutta aika 1h 28 min ja osia päälle ei kuitenkaan mikään maata mullistava ole, hyvä jos heikkoa keskitasoa.

Paluumatkan vei nimiinsä Riento, jälleen kerran. Helppo todeta kun meno oli paskinta ikinä millään kisareissun paluulaivalla. Tällä tarkoitan muuta jengiä, en todellakaan Rientolaisia. Kaikki selvisivät jopa laivaan sisään ruokaluun ja lähestulkoon kaikki jopa baareihin asti. Vaikka kaikilla olotila ei ollutkaan mikään taivaallinen, silti parhaansa monet yrittivät. Perinteinen Battle muodostoi tänäkin vuonna jos mahdollista, jopa verisemmäksi kuin edellisvuonna. Vieläkään tarkkaa uhrimäärää ei ole tiedossa, ainoastaan voitto sattui lurahtaan tämän palstan pitäjälle "yllättäen" muutamalla tarkalla puntslainilla ja oivalluksella. Ensi vuonna sitten Masa!

Kuitenkin tästä huolimatta itse masennuin eräässä vaiheessa iltaa menon heikkouteen jo siinä mielin, että punkka houkuttelin sekunti sekunnilta enemmän. Kuitenkin pitäessäni joukkuepalaveria itseni kanssa, Masa ja Kaluuberi lähestulkoon kantoivat meikäläisen mestoille. Siinä sitten otettiin parit erittäin juhlavat puheet ja paukut, joilla fiilis kohotettiin huomattavasti aiempaa korkeammalle. Pitihän siellä diskoteekissäkin käväistä, tanssilattialle ei kuitenkaan kahden päivän valvomisella enää jalka noussut, vaan tyydyin seuraamaan sivusta Jonin harraessa jonkinnäköistä imailua tanssilattian keskellä. Olisi siihen voinut paremmankin paikan valita, näin vinkkinä vaikka itsehän en mistään mitään tiedä. Pojat osti shamppanjaa, pari kaveria sortui laatoittamisen puolelle, mutta jostain kummallisesta syystä itse olin lähestulkon skarppina bussissa lähestulkoon ajallaan. Saamarinmoisia sokkeloita nuo laivat. Veikkaan että tänään on Omankin reeniohjelmassa ollut lepopäivä, sinne sekin jäi diskoteekin puolelle (jos oikein vanhat silmäni näkivät) lähtiessäni pehmeämmille metsästysmaille.

Ei ollu ees yritystä. Ei kiinnostanu oikeen tai jotain vastaavaa. Ehkä mie vaan olen turtunut tollaiseen bilemeininkiin ja sieltä pokaamiseen, Nappaa Ei, kuten eräs tuntematon haminalaisräppäri eräässä vielä tuntemattomassa biisissään toteaa. En sitten tiedä ollaanko tässä jollain tavalla tulossa vanhaksi tai jotain kun ei tuo nestetankkaus, saati sitten älytön hilluminen tuntunut maistuvan ollenkaan. Säästyypähän siinä rahaa jos ei sitten muuta. Mielenterveys ainakin, sen olen jo tähän ikään mennessä todennut.

Alkaa tuota valveillaolo-aikaa olla kertynyt jo sen verran rustaasti, että sänky tuntuu todella houkuttelevalta. Menen ihan vittuillakseni sinne yksinään, leikkikää te niitten tiomilahoitojenne kanssa nyt sitten viikkokaupalla vain todetaksenne olleenne ääliöitä. En mie pahallaa, ehkä tahalla tai jotain.

Ainii Riento sijalle 90 ja Gulleruudi oli jossain tuolla. En viitti kirjottaa tuosta enempään kun olin vain vaivainen varamies ja varakapteeni. Hyvin pojat veti, etenkin pitkällä yöllä tehtiin tasokasta suoriutumista, unohtamatta aloittaa ja ankkorinaattoria, tai muitakaan joukkueen vatusseja.

Seuraavan kerran taitoja ja tasoa mittaillaan Silja-rasteilla, siihen asti koittakaa pitää ittene mahdollisimman gänstänä.

See ya later allikaattori vai miten se menikään