maanantai 28. helmikuuta 2011
perjantai 25. helmikuuta 2011
Mil kauel ?
Hola!
Studioreissujen jälkeen on tässä podettu lähinnä henkistä rapulaa, tyhjyyden tunnetta ja täristy kylmissä keleissä. Kelit ovat olleet jopa niin arktisia että Familia , joka on täällä Savossa saanut nimityksen "muovipulkka" on hyytynyt tuohon pihalle. Pari viikkoa sitten se on viimeksi käynyt , hyvin on pärjänny ilmankin.
Kuten Karhulan ghettomaster J blogissaan totesi, on pahamaineiseen ja legendaariseen kympin pertsan kisaan vain pari viikkoa. Nyt kun äkkiä vilkaisin pölykerrosta suksipussin päällä niin taitaa olla kulunut useampikin viikko viimeisimmästä sivakoinnista , nopea vilkaisu treeni.nettiin kertoo samaa.
Voidaan myös todeta että pakkanen on huomattavasti vaikuttanut reenien mielekkyyteen. Huomattavat määrät on tullut käytyä koulun tarjoamissa hinttikyykkämätöissä ja muutenkin sisätiloissa on viihdytty. Otetaan esimerkiksi eräs aamu edelliseltä viikolta. Mie nöyränä ajattelin että ennen koulua voisi käyä lenkillä kun aikaa on. Kaahtelin sitten mittaria ja eteeni pärähty lukemat -30,5 C . Mukavuudenhaluinen paskakasa jätti suosiolla väliin. Tuntimäärää tälle kuulle näyttäisi olevan 33 tuntia tähän päivään mennessä.
Ei oo 10-milaan aikaa yhtään liikaa , taitaa tulla liian nopeasti miun kuntoa ajatellen. Sepe - alahan käymään lenkillä , siuta tarvitaan!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Studion Uumenista
Mie oon sanaton. Annetaan musiikin puhua puolestaan.
1.Sininen Ylivoima - Sininen Ylivoima
2.Reklama - Raskaita Aikoja feat.Shiny
3.Reklama - Myöhäisromantikkaa
Sininen Ylivoima - Sininen Ylivoima by Reklamamusic
Reklama feat.Shiny - Raskaita Aikoja by Reklamamusic
Reklama - Myöhäisromantiikkaa by Reklamamusic

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)