Jep, sellanen mie olin Siljarasteilla. Ei siitä sitten sen enempää, teen tän viikon reeniä erittäin nöyrin mielin kun hävettää nii maan perkeleesti. Jos 20-sarjassa lähenee kilometrivauhti 10 minuuttia kilsalla on jotain pielessä vähän reilummin..
Huomasittekos ? en lähteny sen kummemmin mitään muuta syyttelee ku ihteeni.
Katotaa sit kunno stoori Finnspringilt, jos vaikka tänä vuon ei automatkal sais sakkoja tai jotain
maanantai 27. huhtikuuta 2009
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Elämä jälkeen kymppimiilan
On jälleen koittanu se päivä. Päivä jolloin valtaosa Ruotsista palaavista suunnistajista on kärsinyt laivamatkailun aiheuttamasta väsymyksestä, pahoinvoinnista, muistinmenetyksestä ja rahatilanteen äkillisestä heikkenemisestä. Ei se väärin ole, mutta olisihan sitä mielellään paljonkin virkeämmässä olotilassa mitä tänään on jyllänyt kropassa. Ei sentään, eihän tässä mitään rapalatilaa ole otettu, pois se minusta. Tajusin sen verran ottaa rauhallisesti ettei käynyt kuten eräälle blogistille, josta viimeinen havainto on nojailemassa satamassa tolppaan hengittäen samalla erittäin raskaasti.
Tosiaan, perjantai ei olisi oikeastaan paremmin voinut alkaa kun puhelimen välityksellä allekirjoittanut värvättiin erittäin kovatasoiseen TuMe 3:een paukuttamaan ankkunaattipätkää. Viikonloppuhan siinä pelastui, eipähän tarvinnut pelkästään tepastella ympäri kisakeskusta tärkeän näköisenä, vaan nyt sai olla osa jotain suurta, jotain kaunista, ja joitan mistä pitää nauttia.
Menomatka oli taas kerran niin perinteinen, sitä vain odotti ja odotti laivalla nukkumaan pääsyä samalla kun muiden vatussien kanssa spekulointi äityi välillä infernaalisiin mittasuhteisiin. Taisi olla jopa jotain juttua viiksien vaikutuksesta kilpailusuoritukseen, Riennon kannalta bonusta saattoi loppupeleissä olla etteivät kyseiset karvat kuulu kiellettyjen listalle, varmasti moni ruotsalaisbörje on pelästynyt Saimonin tai Sependerin tuuheita lähes Jamie Hynemanin mursuviiksien kaltaisia mustaatseja niin pahasti, että ovat ottaneet vähintään kyöstin pummin, ehkä jopa kaksikin.
Perstorpissa kävi majoituksen suhteen kerrankin tuuri, vaikkakin suihkuja ei tarjolla ollut yöaikaan perinteiseen ruotsalaiseen tapaan. Nettiyhteyskin majoitusluokastamme löytyi, ja kun Masa oli ottanut nopean(lue : antique) läppärinsä mukaan saatiin itse kilpailua seurattua mainiosti videotykin kautta kankaalle heijastettuna, överiluksusta ettenkö sanoisi. Eihän siinä sitten yöllä nukuttu tuntia kauempaa, pakkohan se oli seurata kerran mahdollisuus oli.
Lokehan mainitsi jo perjantaisessa puhelussa meikäläisen joutuvan yhteislähtöön, joten pelkoa ylipitkästä matkasta ei perseessä ollut, luojan kiitos ettei siellä ollut muutakaan lyhyen uneni jälkeen, ilmeisesti luokkamme ovi on ollut tarpeeksi lujaa tekoa pitääkseen lokaalit loitolla pienistä suomalaispojista.
Yhteislähtöhän oli järjestetty perinteiseen tapaan aivan päin äässiä, joten muutama sata ryynijää lähti kaoottisen ilmapiirin valletessa ryntäämään kohta k-pisteen ihanuutta. Ennen ygöstä maastossa jo käveltiin ja kakkosella olin valmis jo virittelemään yhteislaulua tunnelman rauhoittamiseksi, sen verran taistelun makua ilmassa oli. Paaket lähestulkoon hakkasivat ja potkivat toisiaan yrittäessään päästä rastille. Perus baari-illan meininkiä, vitusti äijiä pyörimässä parin reiän ympärillä. Vasta jossain parin kilometrin jälkeen alkoi letkoissa olemaan vauhtia ja mukavuutta, kulkukin oli sen verran mainio että päädyin oman letkani vetäjäksi lähes koko kilpailun ajaksi. Tulihan siellä pari koukkuakin, muttei mitään femmaa sentäs, ehkä suurin koukku joku pariminsanen paska väärään suuntaa tietä juokseminen. 11 kilometriä ei edes oikeastaan hyydyttäny pahemmi, mutta aika 1h 28 min ja osia päälle ei kuitenkaan mikään maata mullistava ole, hyvä jos heikkoa keskitasoa.
Paluumatkan vei nimiinsä Riento, jälleen kerran. Helppo todeta kun meno oli paskinta ikinä millään kisareissun paluulaivalla. Tällä tarkoitan muuta jengiä, en todellakaan Rientolaisia. Kaikki selvisivät jopa laivaan sisään ruokaluun ja lähestulkoon kaikki jopa baareihin asti. Vaikka kaikilla olotila ei ollutkaan mikään taivaallinen, silti parhaansa monet yrittivät. Perinteinen Battle muodostoi tänäkin vuonna jos mahdollista, jopa verisemmäksi kuin edellisvuonna. Vieläkään tarkkaa uhrimäärää ei ole tiedossa, ainoastaan voitto sattui lurahtaan tämän palstan pitäjälle "yllättäen" muutamalla tarkalla puntslainilla ja oivalluksella. Ensi vuonna sitten Masa!
Kuitenkin tästä huolimatta itse masennuin eräässä vaiheessa iltaa menon heikkouteen jo siinä mielin, että punkka houkuttelin sekunti sekunnilta enemmän. Kuitenkin pitäessäni joukkuepalaveria itseni kanssa, Masa ja Kaluuberi lähestulkoon kantoivat meikäläisen mestoille. Siinä sitten otettiin parit erittäin juhlavat puheet ja paukut, joilla fiilis kohotettiin huomattavasti aiempaa korkeammalle. Pitihän siellä diskoteekissäkin käväistä, tanssilattialle ei kuitenkaan kahden päivän valvomisella enää jalka noussut, vaan tyydyin seuraamaan sivusta Jonin harraessa jonkinnäköistä imailua tanssilattian keskellä. Olisi siihen voinut paremmankin paikan valita, näin vinkkinä vaikka itsehän en mistään mitään tiedä. Pojat osti shamppanjaa, pari kaveria sortui laatoittamisen puolelle, mutta jostain kummallisesta syystä itse olin lähestulkon skarppina bussissa lähestulkoon ajallaan. Saamarinmoisia sokkeloita nuo laivat. Veikkaan että tänään on Omankin reeniohjelmassa ollut lepopäivä, sinne sekin jäi diskoteekin puolelle (jos oikein vanhat silmäni näkivät) lähtiessäni pehmeämmille metsästysmaille.
Ei ollu ees yritystä. Ei kiinnostanu oikeen tai jotain vastaavaa. Ehkä mie vaan olen turtunut tollaiseen bilemeininkiin ja sieltä pokaamiseen, Nappaa Ei, kuten eräs tuntematon haminalaisräppäri eräässä vielä tuntemattomassa biisissään toteaa. En sitten tiedä ollaanko tässä jollain tavalla tulossa vanhaksi tai jotain kun ei tuo nestetankkaus, saati sitten älytön hilluminen tuntunut maistuvan ollenkaan. Säästyypähän siinä rahaa jos ei sitten muuta. Mielenterveys ainakin, sen olen jo tähän ikään mennessä todennut.
Alkaa tuota valveillaolo-aikaa olla kertynyt jo sen verran rustaasti, että sänky tuntuu todella houkuttelevalta. Menen ihan vittuillakseni sinne yksinään, leikkikää te niitten tiomilahoitojenne kanssa nyt sitten viikkokaupalla vain todetaksenne olleenne ääliöitä. En mie pahallaa, ehkä tahalla tai jotain.
Ainii Riento sijalle 90 ja Gulleruudi oli jossain tuolla. En viitti kirjottaa tuosta enempään kun olin vain vaivainen varamies ja varakapteeni. Hyvin pojat veti, etenkin pitkällä yöllä tehtiin tasokasta suoriutumista, unohtamatta aloittaa ja ankkorinaattoria, tai muitakaan joukkueen vatusseja.
Seuraavan kerran taitoja ja tasoa mittaillaan Silja-rasteilla, siihen asti koittakaa pitää ittene mahdollisimman gänstänä.
See ya later allikaattori vai miten se menikään

tiistai 14. huhtikuuta 2009
Lappu
Tein lapun. Aattelin koittaa onneani..
1. Vaajakosken T.1 - Vehkalahden V.1 (2) Kerroin 1,5 Panos 5 € : Mahd Voitto 7.50 €
2. Kristiansand OK, 1 - Kalevan Rasti, 1 (1) Kerroin 1,5 Panos 2€ : Mahd. Voitto 3 €
3.Rajamäen Ryk.1 - Tampereen P.1 (1) Kerroin 1,5 Panos 5 € Mahd. Voitto 7,50 €
4.Södertälje-N.1 - OK PAN-Kr. 1 (2) Kerroin 2,55 Panos 3 € Mahd. Voitto 7.65 €
5. Voittaja - Vehkalahden Veikot Kerroin 8.00 Panos 2 € Mahd. Voitto 16 €
6. Voittaja Ok Pan Kristianstad Kerroin 8.00 Panos 1 € Mahd. Voitto 8 €
7. Voittaja Södertälje-N.1 Kerroin 8.00 Panos 1 € Mahd. Voitto 8 €
8. Voittaja Kristiansand Ok 1 Kerroin 4.00 Panos 1 € Mahd Voitto 4 €
Näin. Näin selvennykseksi, päätin kirjautua Betsafen tililleni ja kas kummaa sieltä löytyikin juuri sopivasti 20 € bonusrahaa kertakierrätysehdolla. Tein sitten tälläsen lapun, oishan sitä voinu vaikka lyyä 20 € ryksä - pyrintö pariiki mut vähä piti kikkailla.
Ainii, Näillä näkymin mie lähen varamieheks reissuun. Jos kuulette laivalla josain oudohkoa ja korviaraastavaa melua, niin myö siellä vaan battlataan meissin kans.
Moro

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Kevätkatsaus
Herranjestas, lumet on vähän niinkun poistunu ja kisakausi avattu!
Näin. Billnäsissä ja Raaseporissa tuli käytyä vähän yrittelemässä. Billnäsissä virheet jäi totaalisen minimiin, kun taas Raaseporissa napautin ygöselle perinteisen 7 minuuttisen. Eihän noi nyt niin kovin hyvin loppupeleissä menneet.
Kisojen jälkeen tuli suunnattua Paraisille leireilemään, tulipahan sielläkin jonkinnäköistä reeniä väännettyä. Huippukohtana jäi mieleen erittäin kovatasoisen sprinttiviestin voitto parinani Hallilan Hirmu, Masa.
Paraisilta siirryttiin Nousiaisiin paikallisen kyläseuran majalle jatkamaan leireilyä, Rivieran yöreeni jää ehdottomasti mieleen yhtenä paskimmista yömaastoista koskaan. Näkyvyys pahimmillan alle metri, pusikoissa ei sitäkään. Noh, tulipahan puskettua.
Ja kaiken kivan huipuksi eilen illalla käytiin vääntämässä semipaskassa maastossa kevätyönviesti. Itselleni oli siunaantunut ankkuriosuus Riento 3 joukkueessa, ja meno oli sitä perusmeininkiä. Tein tuossa juuri väliaika-analyysin Riennon ankkureiden toiminnasta metsän siimeksessä, ja lyönkin sen nyt tähän.
Voisin pohjustaa tähän hiukan: Rastille 5 mennessä napsahti lampun johto irti, ja sen kiinnityksen jälkeisessä sählingissä tein sitten valtavan koukun viimeisen rastin luota.6 rastin tappioon en keksi muuta selitystä kun reitinvalinnan hitaus ilmeisesti, tulihan siellä joku 20 sekuntia pyörittyä, mutta miullehan se on pientä. 12 koukutin sitten ihan urakalla porukassa, letkapummaaminen on kivaa. 16 koukutin taas aivan omaa hölmöyttäni, kaveri vieressä alkoi epäröimään, eikä itsellä luotto omaan etenemiseen riittänyt rastin napsimiseen. v-ttu. Vielä viimosta rastia piti koukkia kun lähdin ryntäilemään.
Oli kulkupäivä. Ihan nopeasti laskettuna ja jälleen kerran jossiteltuna ilman noita 3 isoa pummia olisin napsinut parhaan rientolaisen ankkurin ajan. Nyt jäätiin sitten tiomilan ulkopuolelle. Joko varamieheksi tai kotiinjääväksi paskakasaksi. Vittu kun vituttaa kusta kevään motivaatiot 3:lla rastilla. Alla vielä nuo väliajat about, väsyneillä silmillä ei välttämättä ole poimittu tarkasti.
PAM.
1. Mie
Tuukka 44 sek
Kalle 3 min 56 sek
2.Kalle
Tuukka 0 sek
Mie 15 sek
3.Mie
Tuukka 19 sek
Kalle 26 sek
4.Kalle
Tuukka 5 sek
Mie 44 sek
5. Kalle & tuukka
Mie 4 min 30 sek
6. Kalle & tuukka
Mie 1 min 20
7.Mie
Kalle 2 min 15 sek
Tuukka 2 min 19 sek
8.Tuukka
Kalle 5 sek
Mie 17 sek
9.Mie
Kalle 1 sek
Tuukka 3 sek
10. Tuukka
Kalle 2 sek
Mie 35 sek
11. Kalle
TUukka 6 sek
Mie 13 sek
12. Kalle
Tuukka 2 min 3 sek
Mie 4 min 28 sek
13.Tuukka
Mie 27 sek
Kalle 1 min 19 sek
14. Tuukka
Mie 4 sek
Kalle 34 sek
15.Tuukka
Kalle 6 sek
Mie 22 sek
16.Kalle
Tuukka 6 sek
Mie 5 min 40 sek
17.Mie
Tuukka 10 sek
Kalle 11 sek
18. Kalle
Tuukka 1 sek
Mie 48 sek
M Tuukka
Kalle 2 sek
mie 8 sek

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)