Huomenta.
Tulipahan tässä männä viikonloppuna käytyä synkässä ja loskaisessa Kotkassa leireilemässä riennon veitikoiden kanssa perjantaista sunnuntaihin kestäneellä ûberleirillä. Koska mukana kivikkoisissa maastoissa nilkkojaan tuhoamassa oli suurin osa tämänkin extrapositiivisen blogin lukijoista, tyydyn kirjoittamaan hyvinkin lyhyesti leiristä.
Perjantai-iltapäivällä leiri ponkaistiin käyntiin yösuunnistuksella Santalahden kartalla, ja mukana featuroimassa rientolaisten lisäksi olivat Suomen karvaisin suunnistaja sekä Pale, joiden vauhdissa allekirjoittanut vammaryhmän jäsen koitti parhaansa mukaan pysyä.
Huolimatta pitkästä juoksutauosta treeni tuntui sujuvan mallikkaasti, ja varsinkin suunnistuspuoli hoitui ilman sen suurempia megapummeja.
Tulipahan joillakin väleillä tehtyä se paras reitinvalinta omilla taidoilla, mikä sinänsä on erittäin harvinaista.
Perjantai-ilta venyi keskusteluhetkineen ehkä hieman liian pitkäksi, joten lauantai-aamuna väsymys oli todella vahvasti läsnä. Kun tästä toivuttiin ja äijät saatiin ravittua, oli aika siirtyä Leporannan läheisiin maastoihin leirikisan muodossa, jossa olivat featuroimassa jälleen samat karvaiset naapuriseuran miehet sekä näiden lisäksi vielä kolmas itsellenikin aikoinaan riitaa haastanut veijari. Pieniä pummeja tuli ja kaiken muun hyvän lisäksi polvi alkoi kiukuttelemaan puolessa välissä reissua niin pahasti, että kävelyksi homma muuttui ja tappiota maestroon, aproon jäi valtavat 10 minuuttia.
Toinen lauantain suunnistusreeni vedettiin pyhtään puolella ja kyseessä oli vahvasti taitoreeni. Ennen reeniä leirin järjestelyissä mahtavasti onnistuneet Kotkalaisjäsenemme totesivat, että jos pummeilta välttyy kokonaan, voi suunnisharjoittelun lopettaa. Kertoo ehkä jotain maaston vaativuudesta.
Polven edelleen kiukutellessa jouduin tyytymään kävelyreeniin, mutta eipähän niitä virheitä päässyt sitten tulemaan kuin ehkä kokonaisuudessaan puolen minuutin verran.
Illalla muu porukka suuntasi yöhön lamput päässä, kun vammaryhmän jäsenet M ja T jäivät loistokkaaseen majoitustilaamme vääntämään kuntopiiriä.
Sunnuntai-aamuna vuorossa oli leirin viimeinen harjoitus, vaellus kymin lentokentän maastoissa pienessä loskan ja lumihangen sekoituksessa 2h 30 min mittaisen lenkin verran. Itseltänu molemmat kantapäät hiersivät auki, sekä polven kipu paheni infernaaliseksi vaelluksen aikana, mutta sisulla loppuun asti oli mentävä.
Kaikenkaikkiaan leiri oli todella miellyttävä poistuminen arjen tylsyydestä, ja vaikka pystyinkin juoksemaan vain 2 reeniä, se tuntui silti erittäin hyvältä motivaation kannalta. Järjestelyistä vielä suuri kiitos Taussien suuntaan.
Muita tapahtumia tässä on leirin lisäksi kerinnyt kertyä varsin vähän, mutta sitäkin merkittävämpiä. Polven kuntoon saamisessa ollaan nyt siinä vaiheessa kun odotellaan vakuutusyhtiöltä korvauspäätöstä magneettikuvauksista. 800 € on vähän turhan iso lovi budettiin, kun tilillä on reilu neljännes tuosta summasta.. Lisäksi armeijasta todettakoon sen verran, että 12 päivä voi olla että Väisäsen poikaa hieman naurattaa. Heittivät nimittäin kuulon takia C:n paperit eli suomeksi vapautus palveluksesta rauhan aikana aka sodassa miinanraivaaja.
Rehellisesti siis isänmaanpetturi.
Itsehän tästä ilostuneena hommasin liput Portugaliin helmikuuksi ja sinne viikon leirille Masanderin ja Apron kanssa vähän nauttimaan paremmista keleistä. Madventureksesta tutuin sanoin : Hajotkaa pakkaseen (jos sellaista tänäkään talvena edes tulee)
Pitemmittä puheitta, blogin toimitus jää ansaitulle joululomalle ja palaa asiaan mahdollisesti uudenvuodenaattona läskikilpailun tulosten merkeissä. (aloituspaino 57 kg, aka extraläski)
Siihen asti kaikille Hyvää ja rauhallista joulua
maanantai 22. joulukuuta 2008
tiistai 9. joulukuuta 2008
Harrastus : Urheilija
Ei hirveästi kiinnostanut kirjoittaa tuosta tällä hetkellä reenejä vaivaavasta polvivammasta, joten positiivisuuden ylläpitämiseksi päätin tarjoilla hieman kertomusta itsestäni, olkaapas hyvä:
Mie olen näiden reippaan 19 vuoden aikana kerinnyt harrastamaan kaikennäkösiä urheilulajeja. Harrastamiseksi tässä tapauksessa katson vai 5 kk tai pidempään kestäneet kokeilut, sillä muuten listasta olisi tullut loputon.
Kaikki alkoi joskus 3-vuotiaana hiihdon ihmeellisestä maailmasta, ja 4-vuotiaana kävin ensimmäisissä kisoissani, tuloksena 3.s sija HSOP:n hippokisoista. Huomionarvoisaa tässä on se , että tämä on todistettu ensimmäinen ja ainut kerta kun olen pystynyt päihittämään J.Suortin, tuon VeVen luigimaisen hiihtomaestron ,ladulla. Hiihtoharrastus jatkui n.12 ikävuoteen asti kilpahiihtona, kunnes pääsin todistamaan aitiopaikalta kuinka eräässä Vehkalahtelaiseurassa saa huijata hiihtourheilussa rikkomalla sääntöjä. Lyhytpinnaisena henkilönä tästä suuttuneena ripustin sukset pariksi vuodeksi naulaan, mutta kilpahiihto jäi kokonaan.
Pesäpalloa tuli parisen vuotta pelailtua Summan Ponnistuksessa, samoihin aikoihin kun hiihdin kilpaa silloin vielä kaikki Ruissalon kylän ikäiseni hulivilit mättivät lähes joka päivä legendaarisella ruiskin kentällä parinkin tunnin verran pesistä. En juuri nyt muista mihin tämän lajin ihanuus päättyi, kai siihe kyllästyi kun ei aivoja oikeen tarvinut käyttää.
Jousiammuntaakin olen ehtinyt harrastamaan jopa vuoden verran. Silloin käytiin Pappilansalmen koulun salissa entisen maajoukkueampujan, Kaisa Suutarin, opastuksella vuonna 1999. Meillä oli noin 10 hengen ryhmä, joka hajosi siinä vaiheessa kun opettajamme alkoi keskittymään Sidneyn olympialaisiin (jonne lopulta valittiin hänen siskonsa). Onneksi en ehtinyt hankkimaan mitään omia varusteita, ja tämäkin laji jäi ohjelmasta jo varhain.
Ampumahiihto oli ohjelmassa monta vuotta. Hietalan Hempan opastuksessa saatiin tähän jaloon lajiin ammunan alkeet kuntoon ja Suutarin Simo teki ohjelmaa hiihtopuolta varten. VeVessä meitä oli 4:n hullun kopla, Harjun Vellokset Juuso ja Eetu sekä Parkon Haba, kaikki -87 syntyneitä, joten eri sarjoissa kilpailimme. Tässä lajissa olin taas kilpaurheilussa tiukasti mukana ja tulipahan käytyä alueleirejä myöten tutustumassa Mikkelin hörhöihin ja muihin luonnonoikkuihin. Mainittavaa menestystä kyseisessä lajissa en koskaan saavuttanut, ja kun viimeisenä vuotenanin jalkavaivat pakottivat luopumaan kovimmasta harjoittelusta oli sijoituskin Sm kilpailuissa jossain 4-3 viimeisen paikkeilla.
Saman lajin kesäversioon tuli vuosikausia panostettua paremmalla menestyksellä. Suunnistuksen kautta saatu vauhti ja hieman oikutteleva ammunta auttoivat satunnaisiin onnistumisiin erinäisissä kilpailuissa. Parhaina tuloksia 10 sija Sm kisoista ( samana vuonna kun jätin tämän takia Nuorten Jukolan väliin :O ) sekä SM hopeaa 2007 Ampumajuoksun viestikilpailusta yhdessä Juuson ja Haban kanssa. Mainittakoon myös Sm hopea samasta lajista samasta muodosta mutta "valmentajana sekä huoltajana". Myös Ampumasuunnistuksesta on palkintohyllyllä Sm & Mm kulta H18 sarjasta.
Suunnistus. Tuo lajeista jaloin ja mahtavin tuli vaivihkaa harrastukseni vasta ala-asteen 2.luokalla ollessani.Isäukko aikoinaan oli kyseissä lajissa omien sanojensa mukaan hyvä nuorisotasolla, kunnes akilles pamahti. Vehkalahden Veikkojen oravapolkukerhostahan kaikki lähti, silloin vielä loistavien ohjaajien ylläpitämässä toiminassa oli ilo olla mukana. En väheksy nykyistäkään menoa, mutta aina ei määrä korvaa laatua, tiedätte kyllä. En kehtaa näin vierasseuralaisena mainita enää nimiä jotka silloin aikanaan olivat vetovastuussa, mutta sinne kuuluu suuri kiitos lajin parissa pysymisestäni. Vasta H12 sarjassa pääsin sisään kilpasuunnistuksen ihmeelliseen maailmaan ja siitä alkoi polku josta ei ole takaisin paluuta .9 vuotta myöhemmin en kadu lajin aloittamista. Menestystä ei ole tullut mitenkään roppakaupalla, mutta onko sillä loppupeleissä mitään väliä? Tärkeintä on nauttia tekemisestä ja tehdä sitä asiaa mistä pitää.
Tällä hetkellä minulla on päälajina Suunnistus, sekä joskus heikkoina hetkinä Ampumajuoksu ja Ampumasuunnistus kummittelevat takaraivossa. Muu on ollutta ja mennyttä, Vain nykyhetki ja tuleva merkitsevät. Taakse ei kannata tuijottaa. Siellä on vain tyhjyyttä ja miljoonia, miljardeja virheitä.
Mie olen näiden reippaan 19 vuoden aikana kerinnyt harrastamaan kaikennäkösiä urheilulajeja. Harrastamiseksi tässä tapauksessa katson vai 5 kk tai pidempään kestäneet kokeilut, sillä muuten listasta olisi tullut loputon.
Kaikki alkoi joskus 3-vuotiaana hiihdon ihmeellisestä maailmasta, ja 4-vuotiaana kävin ensimmäisissä kisoissani, tuloksena 3.s sija HSOP:n hippokisoista. Huomionarvoisaa tässä on se , että tämä on todistettu ensimmäinen ja ainut kerta kun olen pystynyt päihittämään J.Suortin, tuon VeVen luigimaisen hiihtomaestron ,ladulla. Hiihtoharrastus jatkui n.12 ikävuoteen asti kilpahiihtona, kunnes pääsin todistamaan aitiopaikalta kuinka eräässä Vehkalahtelaiseurassa saa huijata hiihtourheilussa rikkomalla sääntöjä. Lyhytpinnaisena henkilönä tästä suuttuneena ripustin sukset pariksi vuodeksi naulaan, mutta kilpahiihto jäi kokonaan.
Pesäpalloa tuli parisen vuotta pelailtua Summan Ponnistuksessa, samoihin aikoihin kun hiihdin kilpaa silloin vielä kaikki Ruissalon kylän ikäiseni hulivilit mättivät lähes joka päivä legendaarisella ruiskin kentällä parinkin tunnin verran pesistä. En juuri nyt muista mihin tämän lajin ihanuus päättyi, kai siihe kyllästyi kun ei aivoja oikeen tarvinut käyttää.
Jousiammuntaakin olen ehtinyt harrastamaan jopa vuoden verran. Silloin käytiin Pappilansalmen koulun salissa entisen maajoukkueampujan, Kaisa Suutarin, opastuksella vuonna 1999. Meillä oli noin 10 hengen ryhmä, joka hajosi siinä vaiheessa kun opettajamme alkoi keskittymään Sidneyn olympialaisiin (jonne lopulta valittiin hänen siskonsa). Onneksi en ehtinyt hankkimaan mitään omia varusteita, ja tämäkin laji jäi ohjelmasta jo varhain.
Ampumahiihto oli ohjelmassa monta vuotta. Hietalan Hempan opastuksessa saatiin tähän jaloon lajiin ammunan alkeet kuntoon ja Suutarin Simo teki ohjelmaa hiihtopuolta varten. VeVessä meitä oli 4:n hullun kopla, Harjun Vellokset Juuso ja Eetu sekä Parkon Haba, kaikki -87 syntyneitä, joten eri sarjoissa kilpailimme. Tässä lajissa olin taas kilpaurheilussa tiukasti mukana ja tulipahan käytyä alueleirejä myöten tutustumassa Mikkelin hörhöihin ja muihin luonnonoikkuihin. Mainittavaa menestystä kyseisessä lajissa en koskaan saavuttanut, ja kun viimeisenä vuotenanin jalkavaivat pakottivat luopumaan kovimmasta harjoittelusta oli sijoituskin Sm kilpailuissa jossain 4-3 viimeisen paikkeilla.
Saman lajin kesäversioon tuli vuosikausia panostettua paremmalla menestyksellä. Suunnistuksen kautta saatu vauhti ja hieman oikutteleva ammunta auttoivat satunnaisiin onnistumisiin erinäisissä kilpailuissa. Parhaina tuloksia 10 sija Sm kisoista ( samana vuonna kun jätin tämän takia Nuorten Jukolan väliin :O ) sekä SM hopeaa 2007 Ampumajuoksun viestikilpailusta yhdessä Juuson ja Haban kanssa. Mainittakoon myös Sm hopea samasta lajista samasta muodosta mutta "valmentajana sekä huoltajana". Myös Ampumasuunnistuksesta on palkintohyllyllä Sm & Mm kulta H18 sarjasta.
Suunnistus. Tuo lajeista jaloin ja mahtavin tuli vaivihkaa harrastukseni vasta ala-asteen 2.luokalla ollessani.Isäukko aikoinaan oli kyseissä lajissa omien sanojensa mukaan hyvä nuorisotasolla, kunnes akilles pamahti. Vehkalahden Veikkojen oravapolkukerhostahan kaikki lähti, silloin vielä loistavien ohjaajien ylläpitämässä toiminassa oli ilo olla mukana. En väheksy nykyistäkään menoa, mutta aina ei määrä korvaa laatua, tiedätte kyllä. En kehtaa näin vierasseuralaisena mainita enää nimiä jotka silloin aikanaan olivat vetovastuussa, mutta sinne kuuluu suuri kiitos lajin parissa pysymisestäni. Vasta H12 sarjassa pääsin sisään kilpasuunnistuksen ihmeelliseen maailmaan ja siitä alkoi polku josta ei ole takaisin paluuta .9 vuotta myöhemmin en kadu lajin aloittamista. Menestystä ei ole tullut mitenkään roppakaupalla, mutta onko sillä loppupeleissä mitään väliä? Tärkeintä on nauttia tekemisestä ja tehdä sitä asiaa mistä pitää.
Tällä hetkellä minulla on päälajina Suunnistus, sekä joskus heikkoina hetkinä Ampumajuoksu ja Ampumasuunnistus kummittelevat takaraivossa. Muu on ollutta ja mennyttä, Vain nykyhetki ja tuleva merkitsevät. Taakse ei kannata tuijottaa. Siellä on vain tyhjyyttä ja miljoonia, miljardeja virheitä.
maanantai 1. joulukuuta 2008
Hoppipäät Nyökkää
Hykertelen tyytyväisyyttäni läppärin ääressä. Luureissa pauhaa toissayönä Turun ghetoissa purkitettu : Selittelyn Mestari - Suunnistan - tsipale . Voin kertoa kappaleen onnistuneen helvetin paljon paremmin kun suunniteltu huhhuh. Muutenkin reissu Turkuun oli harvinaisen tuottoisa, 10 kipaletta joskus ensvuonna pamahtavalle levylle saatiin aikaan.
On sitten ihan eri asia millon kaikki shaiba on miksattu kuuntelukuntoon, mutta mie yritän ton suunnistuskibaleen saada talven aikana siihen kuntoon että kehtaa laittaa jakoon. Vielä pitäisi kerran tai pari Ermando Kulmalan kaverina vierailla heittämässä biisejä kehiin. Kyllä se puolitotuus joskus tulee kait.
On sitten ihan eri asia millon kaikki shaiba on miksattu kuuntelukuntoon, mutta mie yritän ton suunnistuskibaleen saada talven aikana siihen kuntoon että kehtaa laittaa jakoon. Vielä pitäisi kerran tai pari Ermando Kulmalan kaverina vierailla heittämässä biisejä kehiin. Kyllä se puolitotuus joskus tulee kait.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)